Katalonian aluehallinto pitää kahden katalaanien itsenäisyysliikkeen johtohahmon vangitsemismääräystä provokaationa. Aluehallinnon tiedottajan mukaan aluehallinto tuomitsee vangitsemiset.
Espanja määräsi eilen vangittavaksi itsenäisyyttä ajavan ANC-liikkeen johtajan Jordi Sanchezin ja katalaanien kulttuuria edistävän järjestön Omnium Culturalin johtajan Jordi Cuixartin.
Heitä odottavat syytteet kansankiihotuksesta. Heidän katsotaan vaikuttaneen keskeisesti siihen, että Kataloniassa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä.
Katalonian johtaja Carles Puigdemont ei ole selventänyt julistiko hän Katalonin itsenäiseksi viime viikolla vai ei. Espanjan hallitus oli vaatinut Kataloniaa kertomaan selvän kannan itsenäisyyteen torstaihin mennessä.
Puigdemont kommentoi Twitter-viestissä Sanchezin ja Cuixartin vangitsemista.
– Espanja vangitsee Katalonian johtoa rauhanomaisten mielenosoitusten järjestämisestä. Valitettavasti meillä on jälleen poliittisia vankeja, kirjoitti Puigdemont viestissään.
– Valtio pyrkii provisoimaan, kommentoi vangitsemisia Katalonin hallinnon edustaja.
Sekä ANC-liike että Omnium Cultural –järjestö kehottivat katalonialaisia liittymään tiistaille suunniteltuun mielenilmaukseen.