Pari vuotta sitten oli vain MV-lehti, Magneettimedia ja pari muuta. Lyhyessä ajassa määrä on tuplaantunut.
– Näitä syntyy nyt paljon. Pieni kilpailu tässä on käynnissä, mitkä ottaa paikkansa ja mihin lukijat mieltyvät.
Jukka Rahkonen luotsaa Oikea Media -nimistä verkkojulkaisua. Se aloitti toimintansa vuoden alussa ja on päätoimittaja Rahkosen mukaan jo joko toiseksi tai kolmanneksi suosituin vastamedia Suomessa.
Vastamedia. Siis mikä?
– Haluamme tarjota vaihtoehtoisen näkökulman nykymedialle. Tuoda esiin katveessa olevat asiat, joista muut eivät kerro tai kertovat vääristellen koskivat ne sitten maahanmuuttoa, perussuomalaisia, Seta-propagandaa tai Israelia.
Rahkonen itse puhuu vaihtoehtomedioista. Myös valemedia-termiä on käytetty. Tässä jutussa puhutaan kuitenkin vastamediasta. Termi on myös tutkijoiden käyttämä.
– Vastamedia-sana tuo julki monenkirjavaa joukkoa yhdistävän piirteen, sen, että ne näkevät itsensä valtavirtamedian vastavoimana, sanoo vastamediaa tutkiva Niko Pyrhönen Helsingin yliopiston Nationalismin ja etnisten suhteiden tutkimuskeskuksesta.
– Valemedia-termi on huono sen takia, että niissä julkaistaa paljon myös oikeaa tietoa. Vaihtoehtomedia taas ei toimi sen vuoksi, että ne eivät ole millään tavalla tasaveroinen vaihtoehto journalistisiin standardeihin sitoutuvalle perinteiselle medialle, Pyrhönen jatkaa.
Journalistisista periaatteista ei niin väliä
Aktiivisesti toimivia vastamedioita on Suomessa kymmenkunta. Useat niistä ovat perussuomalaisia myötäileviä, joissa maahanmuuttoteema on hallitseva. Joukossa on myös uusnatsien sivusto. Oma lukunsa ovat Ukrainan Donetskissa asuvan suomalaisen Janus Putkosen pyörittämät venäläismyönteiset verkkosivut. Vastamedian juttuja on koottu murkut-sivustolle, joka muistuttaa valtamedian ampparit-sivustoa.
Tunnetuin ja lukijamäärältään tiettävästi suurin vastamedia on MV-lehti. Ilja Janitskinin perustama sivusto julkaisee pääasiassa maahanmuuttovastaista materiaalia. Osa jutuista on rasistisia ja täysin perättömiä.
– MV-lehti tuo monia asioita hyvin ja nopeasti esille. Sen tyyli ja tapa kertoa ovat kuitenkin Seiska-lehden tasoa. Me haluamme olla asiallisempia, konservatiivisempia niin visuaalisesti, otsikoinnissa kuin kirjoitusten tasossakin, Jukka Rahkonen vertailee luotsaamaansa Oikeaa Mediaa ja MV-lehteä.
Ulkoasun perusteella vastamediaa on vaikea tunnistaa. Osa, kuten Oikea Media, muistuttaa perinteistä verkkolehteä. Toiset, kuten MV-lehti, ovat räväkämpiä. Joukossa on myös hyvinkin harrastelijamaisia sivustoja.
– Joissain porukoissa harrastelijamaisuus synnyttää autenttisuuden vaikutelman. Kun sivusto näyttää rupuselta, ajatellaan, ettei sillä voi olla eliittikytköksiä, sanoo mediatutkija Niko Pyrhönen.
Yhteinen piirre vastamedialle on se, etteivät ne toimi journalistisin periaattein. Mikään sivustoista ei sitoudu journalistin ohjeisiin. Kansalainen.fi -sivusto kertoo noudattavansa ohjeita, mutta sekään ei kuulu niitä valvovaan Julkisen sanan neuvostoon. Ei myöskään Oikea Media.
– JSN:n tuomiot eivät ole mielestämme tasapuolisia. Niissä halutaan sensuroida julkaisuja, jotka eivät kuulu eliittiin, päätoimittaja Rahkonen perustelee.
– Seuraus on se, että ne voivat sanoa mitä tahansa, mediatutkija Pyrhönen huomauttaa.
Mainostajat arastelevat
Oikea Media -sivustoa tekee kahdesta kolmeen ihmistä. Kukaan ei saa työstä palkkaa, vaan sivustoa ylläpidetään oman työn ohessa.
Kannettava tietokone mahdollistaa verkkolehden teon melkeinpä missä vain. Päätoimittaja Jukka Rahkonen on lähdössä maailmanympärimatkalle, eikä usko sen haittaavan sivuston pyörittämistä. Tekniikan kehittyminen ja internet selittävätkin osaltaan vastamedian yleistymistä.
– Pienillä kustannuksilla pystyy tuottamaan ja levittämään materiaalia suhteellisen helposti, sanoo mediatutkija Niko Pyrhönen.
Valtaosa Oikea Media -sivuston materiaalista on blogikirjoituksia. Omat jutut syntyvät muiden medioiden juttuja yhdistelemällä.
– Poimitaan joku mielenkiintoinen teema. Katsotaan, mitä siitä kirjoitetaan ulkomaisissa ja kotimaisissa medioissa ja tehdään siitä kooste, kertoo Jukka Rahkonen.
Rahaa sivuston pyörittämisessä ei juurikaan liiku. Pienen tulonlähteen muodostavat lukijat, jotka kannattavat sivustoa ostamalla siltä kommentointioikeutta. Mainostuloja ei vielä juurikaan ole.
– Tämä on vielä aika uutta toimintaa, meitä ei tunneta ja julkaisujen laatu heittelee laidasta laitaan.
– Lisäksi on ollut tapauksia, että mainostajat ovat saaneet päälleen ikävän viestiryöpyn. Sellainen karkottaa herkimmät, sanoo Rahkonen.
Poliittista vaikutusvaltaa?
Mediatutkija Niko Pyrhösen mukaan vastamediassa liikkuva vaatimaton rahavirta ei välttämättä merkitse, etteikö innokkaita yrittäjiä löytyisi jatkossakin.
– Moni ei havittele taloudellista hyötyä, vaan motiivit löytyvät muualta. Halutaan olla esillä, on vahvoja mielipiteitä, poliittinen tai muu agenda, jota halutaan ajaa.
Jukka Rahkosen mukaan Oikea Media on puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta lähellä perussuomalaisia. Verkkosivusto sympatisoi myös Paavo Väyrysen euroskeptistä Kansalaispuoluetta. Joissain kysymyksissä se on myös Kristillisdemokraattien linjoilla. Jukka Rahkonen toimi aktiivisesti Aito avioliitto -yhdistyksessä, joka vastusti sukupuolineutraalia avioliittoa koskevaa lakialoitetta.
– Suomessa ei ole yhtään aitoa oikeistopuoluetta. Jos olisi, kannattaisimme sitä, Rahkonen sanoo.
Niko Pyrhösen mukaan vastamedian mahdollista poliittista vaikutusvaltaa ei ole tutkittu.
– Se on tutkimus, joka odottaa tekemistään ja toivon, että se tehdään varsin pian.
Juttua tarkennettu 20.10. 2017 klo 12.30. Lausetta '...vastusti sukupuolineutraalia avioliittoa koskevaa lakialoitetta' muutettu. Oli aiemmin muodossa '...vastusti lakialoitetta sukupuolineutraalista avioliitosta.'