Kansanedustaja, varatuomari Matti Torvinen pitää Kittilän tilannetta vakavana koko yhteisön kannalta.
– Tiedotusvälineiden ja erilaisten intressiryhmien jatkuva raju syyttely on ajanut monen ihmisen elämän kriisiin. Kunta on kriisissä, mutta niin on moni kittiläläinenkin. Nyt olisi viranomaisten syytä vetää johtopäätöksiä. Syyttäjän ja keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajan on mahdollista julkistaa esitutkintamateriaali.
– Toivon, että esitutkintamateriaali julkaistaan, ainakin kuulusteluiden osalta. Syytetyt saisivat mahdollisuuden kertoa näkemyksensä julkisuuteen. Heitä syytetään mediassa ja kaduilla rikollisiksi, vaikka he ovat edelleen syyttömiä.
Julkisuuslain mukaan poliisi ja syyttäjä voivat halutessaan julkistaa esitutkintamateriaalia, jos laissa mainitut perusteet täyttyvät (ks. faktalaatikko).
Kittilässä on haastettu 27 ihmistä rikosoikeudenkäyntiin, jossa heitä syytetään eriasteisista työ- ja virkarikoksista, muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Lisäksi yhtä ihmistä syytetään avunannosta törkeään virka-aseman väärinkäytökseen.
Torvinen väittää: Kuntapoliitikkojen lisäksi tutkitaan muitakin
– Syytteiden taustalla on neljä vuotta sitten alkanut tapahtumien vyyhti. Kaikki alkoi, kun Kittilän silloisen kunnanjohtajan irtisanomisprosessi käynnistyi. Sen jälkeen Kittilässä on tehty hyvin laajaa rikostutkintaa, joka koskee eri rönsyineen jo myös kunnan vesiyhtiötä ja kunnanjohdon maakauppoja. Kittilässä on käynnissä monimutkainen rikostu[t]kinta, jossa kuntapoliitikkojen lisäksi tutkinnan kohteena on myös entistä kunnan johtoa.
Torvinen ei tarkenna – Yle Rovaniemen pyynnöstä huolimatta – sitä, mistä on peräisin hänen väitteensä rikostutkinnasta, joka koskisi vesiyhtiötä ja maakauppoja. Poliisi on ollut hyvin työllistetty Kittilässä viime viikolla nostettujen syytteiden lisäksi myös muista rikosepäilyistä, mutta ne koskevat mm. työsyrjintää, Levin hissikauppoja ja ns. Eilavaaran asiakirjojen hankintaa.
Yle Rovaniemellä ei ole mitään tietoa Kittilän vesiyhtiötä ja Levin maakauppoja koskevista rikostutkinnoista, vaikka poliisille onkin tehty tutkintapyyntöjä näistä syistä. Torvinen haluaisi kuitenkin niputtaa kaikki Kittilän epäilyt yhteen oikeudenkäyntiin.
– Nämä asiat olisi syytä käsitellä samaan aikaan ensi keväänä.
Lapin käräjäoikeuden mukaan viime viikolla julkistettujen virkarikossyytteiden käsittelykään ei välttämättä pääse alkamaan vielä keväällä, vaikka sen esitutkintamateriaali on jo valmis.