Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kokoomuksen sote-neuvottelut farssiksi haukkunut keskustaedustaja: "Oli viimeinen hetki herättää median kiinnostus"

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen mukaan huomenna selviää ovatko valinnanvapauslain pykälät ja perustelut riittävät keskustan eduskuntaryhmälle.

Hannakaisa Heikkinen
Hannakaisa Heikkinen Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Hilkka Säävälä
Avaa Yle-sovelluksessa

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) vietti keskiviikon Lappeenrannassa muun valiokuntaväen kanssa tutustumassa paikalliseen sote-malliin, Eksoteen.

Hän seurasi kännykästään kokouksen tuoksinassa, miten hallituksen johtokolmikon neuvottelut etenevät.

Hän oli haukkunut Facebook-kirjoituksessaan kokoomuksen sote-neuvottelijoiden käytöksen farssiksi. Heikkisen mukaan kokoomus ei ollut kuunnellut asiantuntijoita, eikä virkamiehiä, mutta sen sijaan yrittänyt hyväksyttää lakitekstejä lankoja pitkin "pörriäisillä" eli suurten terveystalojen edustajilla.

Iltapäivällä selvisi, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok,) ja urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) olivat vihdoin sopineet sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauden kiistanalaisimmasta kohdasta, palveluseteleistä.

Heikkinen uskoo, että hänen kirjoituksensa pakotti hallituksen trion avaaman päiviä velloneen kiistelyn palvelussetelien käytön laajuudesta.

– Ajattelin, että oli viimeinen hetki herättää median kiinnostus todella näihin vakaviin asioihin. Ei ollut kyse vain poliittisesta väännöstä, vaan huolesta rapauttaisiko asiakasseteli erikoissairaanhoidon. Piti saada järkevä lopputulos, minkä myös keskusta voi hyväksyä, toivon että kirjoitus vaikutti siihen.

Pykälät punnitataan huomenna eduskuntaryhmissä

Heikkinen päättää kantansa hallituksen johdon palvelusetelisopuun vasta nähtyään pykälät ja niiden perustelut.

– Uskoisin, että jos keskustan ministerit ja pääministeri ovat asian hyväksynet, keskustalaiset voivat sen hyväksyä.

Heikkisen mukaan kovin kiista on käyty palvelusetelin asemasta.

– Seteli on huono isäntä, mutta hyvä renki. Jos palvelusetelin käytöstä olisi tullut monitulkintainen, maakunta ei olisi voinut hahmottaa kulujaan tai palvelurakennettaan.

"Odotan Saarikon puhuttelua ilolla"

Oliko Heikkisen ulostulo oli täysin etukäteen suunniteltu operaatio? Heikkinen kiistää tämän.

– Koin, että reippaana emäntänä uskallan pistää itseni likoon. Olen paitsi sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, myös hallitusryhmien valiokuntavastaava ja siksi valinnanvapauspaperi tulee syliini ensimmäinen maaliskuuta. Haluan, että voin ilomielin viedä sitä eteenpäin.

Perhe- ja sosiaalipalveluministeri Annika Saarikko aikoi tänään puhutella Heikkistä Facebook-kirjoituksen vuoksi.

– Minulla on lämpimät välit ministeri Saarikon kanssa ja  odotan ilolla, että voimme puhutella toisiamme. Jos puhuttelu tapahtuu, niin senkin kestän ja Saarikolla on tapana pitää lupauksensa, Heikkinen nauraa.

Lue myös: Analyysi: Hajaantukaa, täällä ei ole mitään sote-kriisiä

Keskustan kansanedustajan kuppi meni nurin sote-kiemuroissa: "Kokoomus ei kuuntele ketään"

IS: Sipilä pyytänyt SDP:tä hallitukseen – Rinne: Ei ole, SDP hallitukseen vain uusien vaalien kautta

Suosittelemme sinulle