Sata vuotta sitten keisarillisessa Pietarissa kuohui. Tsaari Nikolai II oli luopunut vallasta helmikuun vallankumouksessa, mutta uusi väliaikaishallitus oli heikko ja tehoton. Kansa oli tyytymätöntä ja poliittiset jännitteet käsinkosketeltavia.
Tilanne kulminoitui lokakuussa, jolloin barrikadeille lähdettiin uudestaan ja Vladimir Leninin johtamat vasemmistolaiset bolshevikit pääsivät valtaan. Bolshevikit asettivat nopeasti hallituksen, kansankomissaarien neuvoston, ja ryhtyivät toteuttamaan uutta, vallankumouksellista ideologiaansa.
Tuoreiden aatteiden keskiössä oli propaganda, ja sen tuottamiseen valjastettiin Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton taiteilijoiden parhaimmisto.
Taiteesta tuli massapropagandan väline
Vallankumouksen satavuotismuistelu näkyy etenkin Pietarissa lukuisina taidenäyttelyinä. Esimerkiksi Venäläisen taiteen museon Taidetta elämään -näyttelyn esineistö kattaa vallankumouksen kiihkeät alkuvuodet 1918 – 1925.
Uutta ja modernia venäläistä imagoa ovat olleet suunnittelemassa muun muassa Agitaation ja propagandan toimistolla työskennellyt Vladimir Lebedev, muotokuvistaan tunnettu Natan Altman sekä kuvan ja musiikin yhdistämisestä kiinnostunut Vladimir Barnoff-Rossine.
Vallankumouksellisilla taiteilijoilla oli usein avantgardetausta ja esimerkiksi Altman oli Kazimir Malevitshin hyvä ystävä, jolta hän myös lainasi ideoita töihinsä.
– Tuona ajanjaksona taide tunkeutui Venäjällä ja Neuvostoliitossa kaikilla tavoilla tavallisten ihmisten jokapäiväiseen elämään ja ympäristöön. Voidaan siis puhua massoille suunnatusta taiteesta ja massapropagandataiteesta, näyttelyn kuraattori Alisa Ljubimova toteaa.
Punainen väri näkyy kaikessa
Vallankumouksen ensimmäistä juhlavuotta vietettiin 1918, jolloin taiteilijoita pyydettiin koristelemaan Pietaria monumentaalitaiteella, seinämaalauksilla, julisteilla sekä patsailla, jotka viestittäisivät kommunistisia ideoita ja ihanteita.
Taidetta elämään -näyttelyssä on esillä lukuisia juhlavuoteen liittyviä luonnoksia. Niissä näkyy neuvostoajan symboleita ja tietenkin yllin kyllin punaista väriä.
– Viranomaiset tekivät vuonna 1918 listan aatteelle tärkeistä ihmisistä, joita he halusivat juhlittavan. On myös tärkeää huomata, että uudet symbolit, kuten sirppi ja vasara olivat nyt ensimmäistä kertaa esillä ja niitä käytettiin ahkerasti. Jopa ruokailuastioista tehtiin poliittiisia, Ljubimova kertoo.
Uusia ideologisia astiastoja tosin tehtiin keisarillisen posliinitehtaan perinteisiin malleihin.
– Itseäni hämmästyttää se, kuinka nopeasti muutos tapahtui ja kuinka nopeasti uudet poliittiset symbolit löysivät tiensä ihmisten arkeen. Näistä astioista muodostui myös heti suosittuja keräilykohteita, Alisa Ljubimova jatkaa.
Vahingossa löytyneitä esineitä
Pietarissa, jonka nimi vaihtui vallankumousvuosien ja sisällissodan temmellyksessä välillä Petrogradiksi ja välillä Leningradiksi, toimi myös Dekoratiivinen Instituutti. Se keskittyi propagandataiteen tuottamiseen massoille – siellä suunniteltiin käyttöesineitä ja julisteita ja kehitettiin uusia taidemuotoja.
Instituutti visualisoi myös erilaisia paraateja sekä kommunistiseen ideologiaan liittyviä massatapahtumia. Sen toiminta lopetettiin vuonna 1926, ja suuri osa visuaalisista ja taidefilosofisista ideoista ei koskaan toteutunut.
Dekoratiivisen Instituutin esineistöä, jota on nyt ensimmäistä kertaa esillä, löydettiin vasta äskettäin Venäläisen museon kätköistä.
– Emme edes tienneet, että nämä esineet olivat olemassa, joten kokonaiskuva vallankumouksen ajan taiteesta ei ole vielä valmis, Ljubimova pohtii.
Propaganda asuu julisteissa
Vallankumous ruokki myös aivan uutta ilmaisumuotoa, julistetaidetta. Sitä on esillä Pietarin Marmoripalatsissa.
– Vallankumouksen ajan julisteet suunniteltiin markkinoimaan tietynlaista elämäntyyliä – ihmiselle kerrottiin kuinka toimia ja ajatella. Toisaalta monelle avantgardetaiteilijalle juliste oli väylä toteuttaa omia visioita ja kommunikoida suoraan yleisön kanssa, mikä oli aiemmin ollut hyvin monimutkaista, Vallankumouksen ajan julisteita -näyttelyn kuraattori Irina Zolotinkina Venäläisen taiteen museosta kertoo.
Vallankumouksellisissa julisteissa kuvattu ihanteellinen ihmistyyppi, uusi neuvostoihminen, on sopusuhtainen, voimakas ja ylväs. Tulevaisuus tuo hänelle tullessaan vain hyviä asioita. Monessa julisteessa kannustetaan työntekoon ja oppimiseen.
Toisaalta kulakeille eli varakkaille talonpojille ja muille kapitalisteille ei anneta armoa: päitä pistetään poikki ja kulakit kehotetaan murskaamaan. Vladimir Leninin taustalla hehkuu aina punainen väri – suuren johtajan henkilökulttia ei julisteissa peitellä.
– Osa näiden julisteiden sloganeista on hyvin universaaleja, eivätkä ne liity suoranaisesti vallankumouksen aikakauteen. Joissain julisteissa markkinoidaan terveysasioita, toisissa taistellaan lukutaidon puolesta. Osa julisteista voi huvittaa: sadan vuoden jälkeen on helppo ymmärtää, kuinka typerää oli kuvitella, että ihanneyhteiskunta pystyttäisiin luomaan tuosta vain parissa vuodessa, Irina Zolotinkina pohtii.
Edelleen ajankohtaista taidetta
Julisteiden tai vallankumouksen ajan taiteen visuaalinen ilme ei kuitenkaan ole vanhentunut, päinvastoin. Esimerkiksi Venäjällä nykytaiteilijat ja suunnittelijat hyödyntävät edelleen sadan vuoden takaisia visuaalisia ideoita ja sloganeita. Samaa tapahtuu muuallakin maailmassa.
– Ystävättäreni vieraili äskettäin Etelä-Afrikassa ja hän bongasi sieltä paikallisen julisteen, joka puolusti naisten oikeuksia. Julisteessa oli suora lainaus Alexander Rodchenkolta, jolla on muutenkin ollut suuri merkitys 1900-luvun graafiseen ilmaisuun, Irina Zolotinkina kertoo.
Lokakuun vallankumous synnytti loistavaa taidetta, mutta siihen liittyy myös julmaa totalitarismia ja sen jälkimainingit vaativat miljoonia ihmishenkiä. Monelle taiteilijalle bolshevikkien kelkkaan lähteminen oli kuitenkin ainoa vaihtoehto
– Monet taiteilijat uskoivat uuteen ideologiaan ja uuteen maailmaan vilpittömästi. He tekivät propagandajulisteita, koska kokivat sen tärkeäksi ja halusivat tukea vallankumousta. Sitten oli perinteisiä vanhan koulukunnan taiteilijoita, jotka olivat jääneet tyhjän päälle, eivätkä pystyneet enää työskentelemään kuten aiemmin. Koska rahaa ei saanut muualta, valtiolle työskenteleminen oli ainoa vaihtoehto, jos halusi jäädä eloon, Zolotinkina sanoo.
Vallankumouksen muistelu herättää nyky-Venäjällä ristiriitaisia tunteita.
– Taidenäyttelyiden järjestäminen on paras keino muistella vallankumousta, koska se on rauhanomainen tapa. Anna Akhmatova kirjoitti, että runous voi syntyä roskasta, mikä tarkoittaa sitä, että mikä hyvänsä voi toimia inspiraationlähteenä taiteelle. Nämä julisteet viittaavat kauheaan ja veriseen jaksoon Venäjän historiassa, mutta niitä voi katsella myös pelkkinä kuvina tai niitä voi tutkia estetiikan kautta, Irina Zolotinkina summaa.
Korjattu klo 14.50: Neizvestnyi Hudozhnik ei ole ihmisen nimi vaan tuntematon taiteilija venäjäksi.