Pääministeri Sipilä julisti syyskuussa, että Suomeen tulee ”taloustieteen huippuyksikkö”, jonka tarkoituksena on tuottaa tutkimusta poliittisen päätöksenteon tueksi.
Vanhan hiiri-kissalla-räätälinä -tarinan hengessä on helppo ennustaa, että ei tule huippuyksikköä.
Jo edesmennyt akateemikko Olli V. Lounasmaa tapasi sanoa: ”Huippuyksikköä ei perusteta. Se syntyy.” Lounasmaalla oli asiaan perspektiiviä, sillä hän kasvatti Aalto-yliopiston edeltäjän Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion yhdeksi Suomen ensimmäisistä huippuyksiköistä.
Huippuyksikön tekevät huippuosaajat. Sellaisia ei löydy vapailta markkinoilta tai koipusseista odottamassa, milloin Sipilälle sopii kutsua heidät talkoisiin. Tämä virhekäsitys on yleinen poliitikkojen ja insinöörien piirissä.
Huipuilla on jo huippupaikkansa, huipputiiminsä ja huippupalkkansa – juuri siksi heitä kutsutaan huipputyypeiksi. Eivät he tunne mitään vetoa räntäsateiseen Suomeen.
Yksikkö voidaan nimetä vaikka Himalajaksi ja sen johtaja Suurkuninkaaksi, mutta tosiseikka on, että sinne tullaan palkkaamaan vain keskinkertaisuuksia. Muita ei ole saatavilla.
Lienee hyvä muistuttaa, että taloustieteen Nobelin palkintoa ei ole olemassa
Toki he voivat onnistuessaan ja monen vuoden työn jälkeen nostaa laitoksensa huippuyksiköksi. Mutta helppoa se ei tule olemaan.
Jos Suomessa todella haluttaisiin satsata taloustieteisiin, järkevintä olisi antaa rahat suoraan yliopistoille. Ne voisivat palkata innokkaita nuoria, joista hyvällä tuurilla joku saattaisi lopulta kavuta huippututkijaksi.
Sivustatukea hankkeelle on antanut taloustieteen nobelisti Bengt Holmström.
Hänen tieteellisiä kykyjään ei kukaan epäile. Pääministerin hurskas usko taloustieteen neuvoihin on siksikin lujassa, mutta lienee hyvä muistuttaa, että taloustieteen Nobelin palkintoa ei ole olemassa.
1960-luvun loppupuolella Ruotsin keskuspankki halusi korostaa omaa poliittista riippumattomuuttaan. Se oli juhlimassa olemassaolonsa kolmattasataa syntymäpäivää ja halusi sen kunniaksi ostaa Nobel-komitealta uuden Nobel-palkinnon.
Miksi keskinkertaisten talousviisaiden neuvot olisivat yhteiskunnan kannalta aivan erityisen tärkeitä?
Raha kyllä kelpasi komitealle, mutta Alfred Nobelin perilliset eivät ajatuksesta pitäneet. Sen vuoksi kunnianosoituksen nimeksi tuli vain ”taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi”.
Olen tavannut ruotsalaisia tutkijoita, jotka päätään puistellen ovat minulle valitelleet Nobel-komitean tuolloista alennustilaa.
Tässä yhteydessä on kiinnostavaa nostaa esiin vuoden 1974 talous-nobelisti Friedrich Hayekin palkintonsa jakotilaisuudessa lausumat sanat:
”Jos minulta olisi kysytty taloustieteen Nobelin palkinnosta, olisin ilman muuta neuvonut jättämään sen perustamatta [...] Nobelin palkinto antaa henkilölle auktoriteetin, jollaista taloustieteessä ei kenelläkään tulisi olla.”
Hayek jatkoi:
”Ei ole mitään syytä miksi henkilö, jonka aikaansaannokset taloustieteessä ovat huomattavat, olisi yleistietävä kaikissa yhteiskunnan ongelmissa.”
Näiden lausumien valossa voi kysyä: miksi keskinkertaisten talousviisaiden neuvot olisivat yhteiskunnan kannalta aivan erityisen tärkeitä? Täysin riippumatta siitä, häärivätkö he huippuyksiköksi julistetussa laitoksessa vai eivät?
Taloushan on vain yksi osa-alue yhteiskunnan toisiinsa solmiutuneiden lankojen suunnattomassa kirjossa.
Sipilä ja Katainen eivät yksinkertaisesti käsitä, mitä tiede on
En kuitenkaan halua moittia Sipilää. Tunnistan hänen avauksessaan hapuilevan ymmärryksen siitä, että nykymaailmassa tiede on läsnä kaikkialla. Että ilman tiedettä moderni yhteiskunta ei yksinkertaisesti tule toimeen. Sama ponnin pätee Jyrki Kataisen surullisenkuuluisaan Himas-raporttiin.
Tämä poliitikkojen arka ja ujosteleva rakkaus tieteeseen on tietenkin somaa.
Molempien pääministerien avauksissa näyttäytyy kuitenkin tavaton naiivius. He eivät yksinkertaisesti käsitä, mitä tiede on.
Sen vuoksi olisi korkea aika luoda pääministerin tai hallituksen tieteellisen neuvonantajan virka. Sellainen on ollut monissa kehittyneissä maissa, kuten Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tosin ei tulle yllätyksenä, ettei Donald Trump ole vielä nimittänyt virkaan ketään.
Tieteellinen neuvonantaja on henkilö, joka ymmärtää tieteen olemuksen. Hän ei tietenkään tunne tieteen koko kenttää yksityiskohtaisesti mutta osaisi kertoa, mikä on järkevää ja mikä typerää. Hän tietäisi, mikä on mahdollista ja mikä tyystin mahdotonta.
Tieteellisen neuvonantajan tulisi olla tiedeyhteisön arvostama henkilö. Hänen pitäisi olla riippumaton eikä hänellä saisi olla kiinteitä poliittisia kytkentöjä.
Hänen olemassaolonsa varmistaisi, että hallituksen kyljestä löytyisi edes yksi tolkun ihminen.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.