Petteri Mäkiniemi innostui muutama vuosi sitten Maurice Martenot’n 1920-luvulla kehittämästä varhaisesta elektronisesta ondes Martenot -soittimesta, josta lähtee hieman samankaltaisia, aavemaisia ääniä kuin Thereministäkin.
Kummallista soitinta ovat musiikissaan hyödyntäneet muun muassa avantgardesäveltäjä Olivier Messiaen sekä Radiohead-yhtye.
Mäkiniemi päätti valmistaa oman versionsa ondes Martenotista, ja niin näki päivänvalon Ginette, joita tällä hetkellä mahtuu maailmankaikkeuteen tasan yksi ainokainen kappale.
– Itse asiassa olen jo aloittanut toisen Ginette-version rakentamisen, Mäkiniemi kertoo.
Ilmaisuvoimainen soitin
Mäkiniemi on koulutukseltaan elektroniikan diplomi-insinööri, mutta musiikki on aina vetänyt puoleensa, ja nyt hän suorittaa Aalto-yliopiston Sound In New Media -kokonaisuuden maisterintutkintoa.
Ginettessa ja ondes Martenotissa Mäkiniemeä viehättää soittimien orgaaninen, ihmismäinen kosketus.
– Tavallaan tässä puhutaan syntetisaattorista, mutta käyttöliittymä on ilmaisuvoimainen, kuten akustisissa soittimissa.
Mäkiniemi ei usko, että Ginettestä tulisi koskaan sähkökitaran kaltainen maailmanvalloittaja, mutta hänen toiveenaan on rakentaa soitin jollekin muusikolle tai säveltäjälle.
– Kysyntää on ollut ulkomailla ja olen saanut useita yhteydenottoja. Olin jo tekemässä soitinta eräälle espanjalaiselle elokuvasäveltäjälle, mutta nyt projekti on ollut jäissä.
Musiikki on tottumiskysymys
Myös Jukka Laineen, Olli Haverin ja Ville Olaskarin Tottumiskysymys-yhtyeellä on liuta omaperäisiä instrumentteja, jotka ovat Olaskarin rakentamia.
– Olen rakentanut modulaarisynan, joka noudattaa Eurorack-formaattia, ja joka on ollut trendikäs jo useiden vuosien ajan. Siinä on myös rumpukone, jonka olen rakentanut lasten lelusta. Olen rakentanut kaikki moduulit itse netistä löytämieni ohjeiden avulla, Olaskari kertoo.
Hän on valmistunut tekstiilitaiteen maisteriksi, mutta hurahti opintojen aikana elektroniikkaan.
– Viimeisten viiden vuoden ajan olen käyttänyt kaiken vapaa-aikani syntetisaattorimaailmassa.
Tottumiskysymyksen soundeihin Olaskarin keksinnöt sopivat hyvin.
– Meillä on periaate, että improvisoimme kaikissa esityksissämme. Instrumentaatiomme taas mahdollistaa sen, että saamme aikaiseksi hyvin erilaisia äänimaailmoja, akustisesta täysin elektroniseen, Olli Haveri tarkentaa.
Yhtyeen nimi syntyi Silent Scream-bändissäkin soittavan Jukka Laineen mukaan “soundipolitiikasta”.
– Olli pisti kerran soimaan jonkun oudon äänen, jonka kuunteleminen oli yhtä kärsimystä. Mietimme, että jos tätä joutuisi kestämään tunnin ajan, niin se olisi pelkkä tottumiskysymys.
Saksofoni sopii äänikokeiluihin
Improvisoinnin nimeen vannoo myös Jarno Tikan ja Suvi Linnovaaran muodostama duo, joka on kahden tenorisaksofonin prosessoitujen äänien kiivas debatti.
Duo heitti ensimmäisen keikkansa elokuun lopulla äänitaidegalleria Akusmatassa, jossa järjestetään tiuhaan kokeellisen musiikin konsertteja.
– Me tutkimme tässä projektissa erilaisten äänien yhteentörmäystä. On ehkä poikkeuksellista soittaa kahden tenorisaksofonin duona, ja olemme halunneet viedä tätä vielä pidemmälle prosessoimalla ääntä ja ottamalla tästä kaikki mehut irti, kuten esimerkiksi lisäämällä kaikua, Suvi Linnovaara toteaa.
Tikan ja Linnovaaran mielestä saksofoni tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia erilaisiin äänikokeiluihin.
– Olisi varmaan helpompi sanoa, millaisia mahdollisuuksia foni ei tarjoaisi, Linnovaara sanoo.
Jarno Tikan mukaan saksofoni on oiva soitin välittämään erilaisia tunnetiloja.
– Pystymme heijastamaan instrumentista kaikenlaisia sävyjä improvisaatiotilanteen mukaan – sellaisiakin joita emme ehkä ole ajatelleet etukäteen.
Kohti kevyempää ilmaisua
Joskus kokeellisen musiikin tekijä saattaa siirtyä hieman perinteisemmän ilmaisumuodon pariin. Valtteri Hyvärisen Deser M -projekti on varsin erilainen kuin improvisoitua ambientia ja noisea esittävä Kolmiotaajuus-yhtye.
– Halusin ryhtyä tekemään musiikkia kuutisen vuotta sitten, ja loin sitä aluksi Nintendo DS:n syntikkaohjelmalla. Olen tehnyt myös noisea veljeni kanssa, mutta nyt halusin säveltää kappaleita ja se on ollut tämän projektin lähtökohta. Minulla ei ole minkäänlaista teoriataustaa, mutta ehkä tässä vuosien varrella on musiikista jonkinlainen taju kehittynyt, Hyvärinen pohtii.
Desert M:n äänimaailmasta löytyy pelillisiäkin elementtejä, ja toisinaan sieltä voi erottaa retroilevia Nintendo-ääniä.
– Pelikone ja -alustat voivat tarjota kiinnostavan tavan tehdä musiikkia, varsinkin aloittelijalle.
Hyvärisen mielestä Desert M:n kaltaisissa yhden miehen projekteissa on tärkeää, että laitteisto kulkee helposti mukana.
– Se varsinainen laite, mistä kaikki musiikkini tulee, on itse asiassa Ipad. Siihen saa nykyisin kaikenlaisia hyvinkin sofistikoituneita musaohjelmia. On myös olemassa pienempiä kontrollereita ja kosketinsoittimia, jotka ovat edullisia ja jotka kulkevat näppärästi mukana.
Ajattoman musiikin lähteillä
Esa Ruoho esiintyi äskettäin Helsingissä Lovi-ambient-klubilla, joka on ambientin ja kokeellisen elektronisen musiikin näyteikkuna. Myös Lackluster- projektista tunnettu Ruoho tutkii ambientin reuna-alueita. Hän pyrkii viemään musiikkinsa ajattomaan tilaan ja sanoo kasvaneensa "Vangeliksella, Jarrella ja Avaruusromulla".
– Tarkoitan ajattomuudella sitä, että ei ole mitään kelloa tai sekvensseriä nakuttamassa että niks naks. Kyse on musiikista, joka elää hiljalleen, muuttuu ja on periaatteiltaan lähempänä luontoa.
Ruohon mukaan jonkun tietyn äänen luominen on vastavuoroinen prosessi.
– Katson, kuinka ääni vaikuttaa minuun ja rupean muokkaamaan sitä sellaiseen suuntaan, että kun kuuntelen sitä, se vaikuttaa minuun ja minä vaikutan siihen. Yritän luoda eläviä organismeja, jotka liikkuvat ja muuttuvat vähitellen.
Ruoho on kiinnostunut kaikenlaisesta teknologiasta.
– Minusta on kiinnostavaa hankkia joku todella halpa laite ja yrittää saada siitä irti kaikki mahdollinen – ja etenkin kaikki sellainen, mihin laiteitta ei ole edes suunniteltu.
Esa Ruohon mukaan hänen musiikkinsa on menestynyt ulkomailla järkevällä tavalla.
– Eihän se tietenkään ole menestynyt sillä tavalla, kuin kyseisen sanan voisi kvalifioida. Mutta on ihmisiä jotka kuuntelevat musiikkiani, joilta saan palautetta ja jotka tasaisin väliajoin ostavat levyjäni.
Äänimaisemaa sähköbassosta
Kaustisilla asuva Juha-Matti Rautiainen on valinnut instrumentikseen sähköbasson – tai oikeastaan hänen veljensä teki valinnan Rautiaisen puolesta. Nyt Rautiainen loihtii soittimestaan monimuotoisia äänimaisemia pedaaliarmadan avustuksella, jonka hän on suunnitellut itse.
– Musiikin tekeminen lähtee omalla kohdallani aluksi liikkeelle intuitiosta ja fiiliksestä, mutta vähitellen se prosessoituu älyllisemmäksi, koska joudun miettimään, mitä voin jollakin efektillä tehdä, ja kuinka voin viedä asioita eteenpäin.
Rautiaisen mukaan kotimaisen kokeellisen musiikin kenttä on tällä hetkellä hyvin aktiivinen.
– Kun aloitin, ajattelin että maksimissaan teen ehkä yhden keikan, mutta sitten alkoikin tulla kyselyjä. Tuntuu siltä, että Suomessa tehdään hyvin laadukasta kokeellista musiikkia, sitä tehdään paljon ja nimenomaan hartiavoimin. Siihen ei tule mistään ulkopuolista rahoitusta ja kyse on rakkaudesta tekemiseen. Marginaalisssa ihmiset ovat omistautuneempia itse musiikille – ihmiset todella kuuntelevat. Vaikka keikalla olisi vähän yleisöä, sitä kompensoi ihmisten keskittyminen musiikkiin, Juha-Matti Rautiainen summaa.