Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Yle Lappeenrannan Juha-Pekka Taskinen on valittu Radio Suomen vuoden juontajaksi

Eteläkarjalaisten aamujen herättäjä ja Entisten nuorten sävellahjan juontaja palkittiin rohkeasta ja aidosta juontotyylistä.

Juha-Pekka Taskinen
Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle Lappeenrannan juontaja Juha-Pekka Taskinen on valittu Radio Suomen vuoden juontajaksi. Taskisen ääni on tuttu Radio Suomen aamulähetyksistä Etelä-Karjalassa. Savolaiseksi vääräleuaksikin mainittu Taskinen on juontanut Radio Suomen lähetyksiä Lappeenrannassa vuodesta 2004.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

_Suomen parhaassa juontajassa yhdistyvät vahva läsnäolo, aitous, positiivisuus sekä poikkeuksellisen hyvä tapa keskustella yleisön kanssa kaikissa tilanteissa, myös niissä, kun asiat jakavat mielipiteitä. _

_Hän kohtelee tasa-arvoisesti kaikkia, jotka studion oven avaavat, oli kysymyksessä paikallistason merkittävä vaikuttaja, artistivieras, tavallinen kansalainen tai toimittajakollega. _

_Tämä Suomen paras juontaja laittaa oman persoonansa rohkeasti peliin jokainen arkiaamu. Hän ei katso omaa tonttiaan kapeasti, vaan hän on venynyt moneen organisaatiorajoista, kellon ajoista ja viikonpäivistä huolimatta. Hän tekee radiota syvällä ajatuksella ja suurella sydämellä. _

Raadissa olivat Radio Suomen ohjelmapäällikkö Jonna Ferm, Yle Radioiden päällikkö Marja Keskitalo, Yle Alueiden kehityspäällikkö (radio) Noora Santavuori sekä Yle Alueiden päällikkö Jyri Kataja-Rahko.

Rohkeaa ja kiinnostavaa sisältöä

Juha-Pekka Taskinen oli kovin iloinen ja otettu valinnasta vuoden juontajaksi.

– Suomen suosituimman kanavan parhaan juontajan palkinto on huikea juttu, iloitsee Taskinen.

Radiojuontajat ovat työssään alttiita niin arvostelulle kuin välittömille kiitoksillekin. Yleisö on koko ajan läsnä, ja nykyisin keskeinen osa radiolähetysten tekemistä. Yleisö voi osallistua lähetyksiin soittamalla, tai kommentoida niin aiheita kuin juontajan työtäkin niin sanotussa lähetysikkunassa.

– Haluaisin myös uskoa, että tällä palkinnolla rohkaistaan omannäköistä juontotyyliä, jossa ei aina tarvitse olla miellyttävä, jos vaan on kiinnostava, Juha-Pekka Taskinen pohtii työtään ja valintaansa vuoden juontajaksi.

Taskisen esimies, Yle Kaakkois-Suomen päällikkö Sari Lehtinen iloitsee juontajansa menestyksestä.

– Juontajan työ on aivan erityinen ammatti toimittajien joukossa. Siinä ollaan joka hetki aivan yleisön iholla. Vaatii rohkeutta uskaltaa olla välillä yleisen mielipiteen kanssa eri mieltä.

Myös Lehtinen pohtii yleisön miellyttämistä.

– Yleisöllä on aina omat suosikkinsa juontajien joukossa. Juontajuudessa ei voi kuitenkaan kehittyä ja antaa kaikkeaan, jos ei uskalla välillä olla myös vastakarvaan. Yleisöä on kuitenkin aina arvostettava ja sen kanssa eletään samaa arkea, kuten Juha-Pekka tekee joka arkiaamu!

Suosittelemme sinulle