Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Pannassa oleva Blatter aikoo matkustaa jalkapallon MM-kisoihin – sai kutsun presidentti Putinilta

Sepp Blatter ei saa työskennellä jalkapallon parissa, mutta matkustaa silti Venäjän MM-kisoihin.

Sepp Blatter ja Vladimir Putin vuonna 2015.
Kuva: AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan entinen puheenjohtaja Sepp Blatter nähdään ensi vuonna miesten MM-kisoissa Venäjällä. Blatter kertoo saaneensa henkilökohtaisen kutsun saapua kisoihin Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta.

- Aion matkustaa Venäjän MM-kisoihin. Olen saanut kutsun presidentti Putinilta, Blatter kertoi.

Blatter toimi Fifan puheenjohtajana vuosina 1998-2015. Hän kärsii tällä hetkellä kuuden vuoden toimintakieltoa kaikkeen jalkapalloon liittyvään taloudellisten petosten takia.

- Koska en voi työskennellä jalkapallon parissa eikä minulla ole mitään tehtäviä, vierailusta tulee lyhyt, Blatter sanoi.

Blatterin mukaan niin ikään toimintakiellossa oleva Euroopan jalkapalloliiton ex-puheenjohtaja Michel Platini on saanut kisakutsun Putinilta.

Suosittelemme