**JYVÄSKYLÄ. **Kausi 2016 oli Nooralotta Nezirin superkausi. Hän juoksi uuden 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,81, voitti viidennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa ja ylsi Rion olympiakisoissa pika-aitojen välieriin, jääden finaalista vain hieman.
Sen sijaan kausi 2017 oli aivan eri kirjasta. Tuli sairastumisia, vammoja, kisan keskeytyksiä, aivotärähdys, tuloskehitys pysähtyi ja tapahtui valmentajan vaihdos.
Nezirin ja hänen pitkäaikaisen valmentajansa Jussi Ihamäen yhteistyö loppui viime kesänä.
- Olimme tavallaan jo keskustelleet niistä asioista, mutta tuossa tilanteessa se tuli aika yhtäkkiä. Ei se ollut mikään uusi ajatus. Kyllä sitä oli mietitty jo vähän aikaisemminkin, kertoo Nooralotta Neziri Ylen haastattelussa.
Jouste ryhtyi valmentajaksi
Nezirin valmennusvastuun otti pitkän linjan pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste.
- Kyllä sitä asiaa piti tarkkaan miettiä. Kun Nooralotta soitti ja sanoi että on purkanut suhteen valmentajansa kanssa, ja kysyi minua valmentajaksi, niin sanoin että tuosta pitää puhua naamatusten, kertoo muun muassa Sisko Hanhijokea, Johanna Mannista ja Hannamaari Latvalaa valmentanut Petteri Jouste.
- Nooralotta ajoi Jyväskylään ja me keskustelimme asiasta. Hyvin pian selvisi, että kyseessä on huippu-urheilija jonka motivaatiotaso on korkea, selventää Jouste.
Jouste ryhtyi Nezirin valmentajaksi, mutta huomasi pian, että Neziri oli ylirasitustilassa, eikä pysty harjoittelemaan. Oli pakko viheltää peli poikki ja kausi piti jättää kesken.
- Kun näki mikä oli tilanne, niin ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Kyseessä oli autonomisen hermoston stressitila, totesi Jouste.
Se oli äärimmäisen kova paikka myös Nezirille. Hän ei ollut koskaan törmännyt vastaavanlaiseen tilanteeseen.
- Se oli tosi haastavaa. Olen sellainen etten haluaisi luovuttaa. Uskon aina että pärjään, kunhan yritän vain enemmän. Sitten tuli sellainen raja vastaan. Ymmärsin, että vaikka yrittäisin kuinka kovaa, niin se on vain pään hakkaamista seinään., kertoo Neziri rankoista tuntemuksistaan.
“Olin henkisesti ja fyysisesti tosi rasittunut”
Urheilija joka oli koko uransa mennyt eteenpäin tehden ennätyksiään, olikin nyt selkä seinää vasten.
- Se oli tosi kova paikka, koska minulla oli edellinen vuosi mennyt superhyvin ja olin jo tavallaan saavuttanut maailman tason. Kyllä 12,81 ajan voi luokitella jo sellaiseksi, sillä niillä päästään arvokisafinaaleihin, sanoo Porin Kyläsaaresta kotoisin oleva Neziri.
- Nälkä kasvoi tosi suureksi, ja halusin itsekin mukaan niihin finaaleihin. Mutta sitten tulostaso olikin romahtanut. Siinä pyöri mielessä aika paljon kaikkia ajatuksia, mutta se oli aika sekavaa aikaa. Missään vaiheessa usko ei loppunut, mutta se täytyi vain hyväksyä, että se oli siltä kesältä mahdoton tehtävä.
Päätös kauden lopettamisesta syntyi Lapinlahden Eliittikisoissa. Kun Neziri yritti tehdä kisaa valmistavaa harjoitusta, hän ei jaksanut edes hölkätä kunnolla ja joka paikkaan sattui. Ylirasitustilassa olevan kehon oli pakko saada lepoa.
- Olin henkisesti ja fyysisesti tosi rasittunut. Lapinlahden jälkeen pidin viisi viikkoa taukoa, etten tehnyt mitään. Ajatus siitä, että lähtisin kävelylenkille tuntui tosi vastenmieliseltä.
- Totta kai se oli vähän ahdistavaa siinä mielessä, koska olen sellainen urheilija, että minua täytyy toppuutella, etten treenaa liikaa. Nyt tilanne olikin se, ettei minun kertakaikkiaan tehnyt mieli tehdä yhtään mitään.
Kauden parhaaksi tulokseksi jäi Turussa juostu 13,41. Nezirin mielessä liikkui kysymystulva.
- Mietin että mitä tämä on? Tämä ei ole yhtään minua. Koska tästä palautuu, meneekö siihen vuosi? Se tuntui vaikealta tilanteelta, mutta sitten kun maltoin viitisen viikkoa ja kuuntelin vain kroppaa, niin pikkuhiljaa alkoi miettimään, pitäisikö tässä käydä vähän lenkillä ja niin edelleen.
- Nyt kun siitä on kolme ja puoli kuukautta, niin voisin sanoa, että olen aika normaalissa draivissa. Just loppui kolmas kova viikko ja fiilis on tosi hyvä, naurahtaa Neziri.
Pohjakosketus
Tuskin yksikään huippu-urheilija välttyy uransa aikana heikolta kaudelta. Sellainen tulee ennemmin tai myöhemmin. Nezirille se iski 24-vuotiaana.
- Minulle on sanottu, että jokaiselle tulee joskus laskukausi. Vaikka minulla on ollut vammoja, niin olen silti melkein joka vuosi pystynyt tekemään ennätyksen. Mutta nyt tuli oikein pohjakosketus.
- Olen yrittänyt ottaa sen oppikokemuksena. En ole mikään kärsivällinen luonne. Nyt joutui uskomaan, että pitää ottaa päivä kerrallaan ja odottaa. Luulen että tämä kasvatti olemaan kärsivällinen ja kuuntelemaan kehoa. Tämä kesä ehkä opetti minulle jotain arvokasta, mitä voin hyödyntää tulevissa vuosissa.
Muutto Jyväskylään
Nooralotta Neziri teki isoja elämän muutoksia. Hän muutti pois kotikaupungistaan Porista ja aloitti harjoittelun Jyväskylässä, uuden valmentajansa Petteri Jousteen johdolla. Hän on asunut kaupungissa nyt kolmisen viikkoa.
- Olen tykännyt kaupungista ja innolla odotan tulevaa.
Neziri vaihtoi myös seuraa Turun Urheiluliitosta Jyväskylän Kenttäurheilijoihin. Hän löysi asuinpaikan Jyväskylästä, läheltä harjoitushallia.
- Se oli tietoinen ratkaisu. Haluan asua mahdollisimman lähellä harjoituspaikkaa, niin ei mene turhaa aikaa kulkemiseen.
Nezirillä on vielä gradun teko sekä pari verkkokurssia kesken Porin kauppakorkeakoulun yksikössa.
- Ne ovat aika työläitä kursseja ja vielä en ole saanut niitä tehtyä, mutta toivon että tässä vuoden aikana saisin ne tehtyä ja koulun pakettiin, hymyilee tuleva kauppatieteiden maisteri.
Maltillisena tavoitteena normitaso hallissa
Nezirillä on nyt takanaan ensimmäinen peruskuntokausi ja hän on saanut hyviä onnistumisia harjoituksissa. On tärkeää että tulevalla hallikaudella hän saisi myös onnistuneita kilpailuja.
- Tavoite on se, että hallikausi juostaan. Nyt vaan sitä malttia. Ensimmäinen tavoite täytyy olla, että pääsee kilpailutuntumaan ja saavuttaisin sen oman normaalitason. Sekin on jo ihan kova tavoite. että pääsisin siihen kahdeksan sekunnin tasoon, miettii Neziri, jonka 60 metrin aitojen SE on 7,97.
- Totta kai se ajatus on, että kesällä oltaisiin huippuiskussa ja ennätyskunnossa, mutta täytyy mennä maltilla.
Mielenkiintoinen pointti löytyy siitä, että Nezirin nykyinen miesystävä on ammatiltaan hieroja. Tilanne on ideaalinen, sillä varsinkin pikajuoksijalla pitäisi koko ajan olla lihaksisto ja hermosto huippuvireessä, jotta keho pystyy vastaanottamaan harjoitusta.
Esimerkkeinä tästä ovat muun muassa sileän satasen SE-nainen Helinä Marjamaa sekä takavuosien kärkinimiin kuulunut Sisko Hanhijoki, joiden puolisot olivat myös hierojia.
- Se on tosi hyvä juttu, että pääsee heti hierontaan kun tulee sellainen tarve, kertoo Neziri.
“Mahdollisuudet maailman huipulle”
Uusi valmentaja Petteri Jouste on tutkinut Nezirin huippuvuoden 2016 harjoitusohjelmia ja analysoinut sen pohjalta tulevaa harjoittelua. Hän saa Neziriltä vilpittömät kehut.
- Tosi nopeasti syntyi luottamus. Ihan kun oltaisiin tehty töitä jo pidempään.
Jouste uskoo että Nezirin kehitys jatkuu ja hän pystyy parantamaan aikojaan.
- Kyllä minä uskon näin. Siinä meillä on sellainen pika-aituri, jolla on mahdollisuudet olla vaikka ihan maailman huipulla.
Toki niitä kehityskohteitakin löytyy.
- Eihän sitä kukaan urheilija ole koskaan valmis. Ainahan on niitä osa-alueita joita voidaan kehittää. Nooralotalla ainakin nopeutta ja kehon hallintaa on varmasti varaa kehittää mietiskelee jyväskyläläinen Jouste.
Lue myös
Jyväskylään siirtynyt Neziri uskoo selättäneensä vaikeudet: "Vanha Nooralotta on tullut takaisin"
Nooralotta Nezirin kausi on ohi jo nyt: ”Hermosto on aika sekaisin tällä hetkellä”
Neziri myöntää kovan voimaharjoittelun näkyvän jäykkyytenä: "Kaikella tapaa ylikuormitustila päällä"