Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

St1:n Mika Anttonen metsittäisi Saharan: Sähköautosta ei ole mihinkään

Energiayhtiö St1:n pääomistajan Mika Anttosen mielestä yritämme pysäyttää ilmastonmuutosta kalliilla ja tehottomilla toimilla.

Ylen aamu-tv: ST1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen
Margit Alasalmi
Avaa Yle-sovelluksessa

Merivedestä poistetaan aurinkoenergialla suola. Saadaan makeaa vettä, ja sillä kastellaan autiomaahan istutettuja metsiä ja peltoja. Metsät nielevät ilmakehästä hiilidiioksidia, mikä jarruttaa ilmastonmuutosta. Pelloilla kasvatetaan ruokaa. Syntyy taloudellista toimieliasuutta, ja autiomaa muuntuu avuksi myös ilmastopakolaisuuteen.

Visio on Mika Anttosen, huoltoasemaketju St1:n hallituksen puheenjohtajan ja pääomistajan. Vieraillessaan Ylen aamu-tv:ssä Anttonen korosti, että ilmastonmuutoksen torjunnassa keskeistä on kasvattaa maapallon viheralaa.

Kasveja lisää

– Tärkeintä on ymmärtää, että ilmakehässä on jo liikaa hiilidioksidia. Ilmastonmutos jatkuu, vaikka lopettaisimme fossiilisten polttoaineiden käytön tänään. Maailman keuhkot pitää saada kuntoon: lisää yhteyttäviä kasveja!

Yhteyttäessään kasvit ottavat ilmakehästä hiilidioksidia ja sitovat sen itseensä.

– Tämä luonnon oma prosessi on ainoa keino vähentää ilmakehän hiilidioksidia.

Sähköauto ei auta

Mika Anttosen mukaan sähköautoista ei ole apua. Maailman sähkönkulutus kasvaa jo nyt niin nopeasti, ettei kasvua pystytä kattamaan uusiutuvalla energialla. Käytännössä yli puolet kasvavasta sähkön tarpeesta täytetään fossiilisilla polttoaineilla.

– Sähkön varastointi on suuri ongelma. Akut eivät ole teollisen mittakaavan ratkaisu. Suomessa on hyvää yritystä pulman ratkaisemiseksi. Esimerkiksi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa tutkitaan aurinkosähkön muuntamista kaasuksi, jolloin sitä pystyttäisiin varastoimaan.

Öljyn kulutus kasvaa ennätysvauhtia

Anttosen mukaan öljyn kysyntä ei vähene, vaikka sähköautot korvaisivat osan bensiinin kysynnästä. Öljyn kulutus on ennätyskasvussa.

– Vaikka tarvittaisiin vähemmän bensiiniä, raakaöljystä tarvitaan kaikkia muita jakeita. Esimerkiksi lentokoneen polttoaineeksi kelpaa alle kymmenen prosentin osuus raakaöljystä. Ja kaikkien ennusteiden mukaan matkailu lisääntyy.

Yhden jakeen eli  lentokonepolttoaineen kysyntä kasvaa voimakkaasti, raakaöljyn pumppaaminen jatkuu ja samalla syntyy kaikkia muitakin jakeita. Jos bensiiniä ei laiteta autoihin, sille keksitään joku muu käyttö, Anttonen sanoo.

Kalliita ja tehottomia toimia

Myös biopolttoaine on Anttosen mielestä vain pieni osaratkaisu. Biopolttoaineisiin pitäisi käyttää vain niitä metsäteollisuuden sivutuotteita, jotka eivät kelpaa mihinkään muuhun.

– Tukki- tai kuitupuusta ei biopolttoainetta pidä tehdä.

Anttonen sanoo, että nyt tarvittaisiin tiedeyhteisön objektiivinen näkemys siitä, mitkä ovat kustannustehokkaita keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

– Me olemme tällä hetkellä satsaamassa tosi paljon rahaa toimiin, jotka eivät juuri vähennä päästöjä. Tämä on huono tie.      

Suosittelemme sinulle