Heijastava lanka on nyt käsityöharrastajien suosiossa. Jo pitkään käytössä on ollut ohut, heijastava lanka, jota on käytetty neuletöissä toisen langan mukana heijastavan efektin aikaansaamiseksi. Nyt suosiossa ovat neulelangat, joissa heijastava lanka on valmiiksi mukana.
Heijastavan langan kysyntä on ylittänyt odotuksemme. Tällä hetkellä musta väri on myyty kokonaan loppuun.
Erika Appelström
Heijastavia lankoja ja niiden valmistajia on useita. Kouvolassa lankoja tekevän Novita Oy:n brand manager Erika Appelström sanoo, että heillä tänä vuonna myynnissä olevan Hohde-langan kysyntä on ollut suurta.
– Heijastavan langan kysyntä on ylittänyt odotuksemme. Jouduimme myös hetkellisesti sulkemaan verkkokauppamme langan osalta. Tällä hetkellä musta väri on myyty kokonaan loppuun, Appelström sanoo.
Lanka on kiinnostanut ostajia myös Tokmannin myymälöissä. Niiden menekki on tänä vuonna ollut suurempi verrattuna edellisiin syksyihin. Myymälöissä on vielä lankoja, mutta ne tulevat viestintävastaava Joséphine Mickwitzin mukaan pikkuhiljaa loppumaan.
– Tänä vuonna olemme kuitenkin ostaneet lankoja enemmän kuin aiempina vuosina, eli kysyntä on kyllä kasvanut, hän sanoo.
Ei korvaa virallista heijastinta
Neulojien nettipalstat pursuavat ideoita heijastinlankojen käyttöön. Yksi virkkaa heijastimen ja toinen kirjoo vain pienen heijastavan yksityiskohdan asusteeseen. Käyttömahdollisuuksia on lähes rajattomasti.
– Langasta voi tehdä vaikkapa pipon tai tuunata jo valmiin pipon tai kaulaliinan hohtavilla tupsuilla. Ulkoilijoille saa näkyvät säärystimet ja lemmikille hohtavan villapuseron, vinkkaa Novita Oy:n brand manager Erika Appelström.
Useat heijastavia lankoja myyvät kaupat muistavat painottaa, etteivät heijastavasta langasta tehdyt tuotteet korvaa heijastimia. Asiasta on maininta myös usean lankakerän vyötteessä. Käsityönä tehty heijastin tai heijastava asuste on kuitenkin hyvä lisä pimeän ajan pukeutumiseen.
Yleisesti ottaen nämä ovat hyvä täydennys pimeän ajan varustukseen, mutta kannattaa huomioida tuotteiden heijastavuuden vaihteleva laatu.
Tapio Heiskanen
Liikenneturvan Turun toimipisteen yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen on myös huomannut kauppojen lisääntyneen heijastavien tuotteiden valikoiman.
– On pusakkaa, liiviä, hansikasta ja pipoa. Erilaisista materiaaleista voi myös itse virkata, ommella tai teipata heijastavia asusteita. Yleisesti ottaen nämä ovat hyvä täydennys pimeän ajan varustukseen, mutta kannattaa huomioida tuotteiden heijastavuuden vaihteleva laatu.
Heiskanen sanoo, että näkyvyys kannattaa aina varmistaa ainakin yhdellä asianmukaisella heijastimella.
– Yleisesti ottaen narun päässä heiluva kova muovinen prismaheijastin näkyy hyvin. Heijastimesta tulee löytyä CE-merkintä ja hyväksyntä EN13356. Näitä hyväksyntöjä myöntää Suomessa esimerkiksi Työterveyslaitos, Heiskanen sanoo.
Vain hyväksytty heijastin on parempi kuin itse tehty heijastava asuste
Vain käyttämällä CE-hyväksyttyä heijastinta varmistaa, että heijastimessa on riittävän paljon heijastavaa pintaa ja materiaali on tarkoitukseen sopivaa. Kaikki heijastavat tuotteet ja korut eivät standardeja täytä.
– Heijastimen kuluessa myös sen heijastavuus heikkenee, joten kaikenlaiset killuttimet olisi hyvä uusia ainakin parin vuoden välein, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen sanoo.
Epävirallisuudestaan huolimatta heijastavasta langasta valmistettu lisäheijastin ei kuitenkaan vähennä kantajansa näkyvyyttä pimeässä. Novita Oy:n brand manager Erika Appelström sanoo, että heidän lankansa heijastava ominaisuus ei heikkene edes pesussa.
Heijastimen kuluessa myös sen heijastavuus heikkenee, joten kaikenlaiset killuttimet olisi hyvä uusia ainakin parin vuoden välein.
Tapio Heiskanen
– Kuitu on kokonaisuudessaan heijastavaa, eikä heijastava ominaisuus ole vain langan tai kuidun pinnassa, jolloin se voisi pesu pesulta haalistua. Lankamme koostuu siis paksummasta villasekoitelangasta jonka ympärille heijastava kuitu kietoutuu.
Appelström sanoo, että langassa oleva heijastava kuitu on samantyyppistä harmahtavaa materiaalia kuin vaikka työmiesten tai lasten haalareissa olevat heijastavat nauhat.
– Nekään eivät haalistu pesussa, hän sanoo.
Kaikki heijastava on hyväksi pimeydessä
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen on iloinen siitä, että heijastavien tuotteiden kirjo on kasvanut, vaikka niiden heijastusominaisuudet vaihtelevat.
– Esimerkiksi kouluissa heijastavien tuotteiden tekeminen nostaa samalla esiin keskustelua heijastimen tärkeydestä. Se on pelkästään hyvä asia. Samalla valmiita tuotteita voi vaikkapa vertailla yhdessä luokan kanssa varsinaisiin heijastimiin, hän sanoo.
Heiskanen vinkkaa, että jokainen voi itse kokeilla erilaisten heijastimien tehoa. Heijastintesti on helppo toteuttaa.
Esimerkiksi kouluissa heijastavien tuotteiden tekeminen nostaa samalla esiin keskustelua heijastimen tärkeydestä. Se on pelkästään hyvä asia.
Tapio Heiskanen
– Ripustetaan heijastimet yhdelle seinälle, laitetaan taskulamppu nenän päähän tai silmien väliin ja osoitetaan lampulla heijastimia. Lampun sijainti silmien lähellä on tärkeää, jotta valo heijastuu takaisin oikein. Hyvät ja huonot heijastimet erottuvat nopeasti joukosta, Heiskanen sanoo.
Tapio Heiskasella on kokemuksia myös erilaisista myynnissä olevista heijastavista tekstiileistä. Silti jokaisen kannattaa olla tarkkana heijastimien kanssa.
– Huonojakin esimerkkejä heijastavista tuotteista on. Joidenkin heijastavuus on testissä ollut mustan muovisäkin luokkaa, Heiskanen sanoo.