Oikeus on asettanut Trumpin entisen kampanjapäällikön Paul Manafortin ja hänen liikekumppaninsa Rick Gatesin kotiarestiin takuita vastaan.
Uutistoimisto Reutersin ja uutiskanava CNN:n mukaan Manafortin vapauttamiseksi vaadittiin kymmenen miljoonan dollarin ja Gatesin vapauttamiseksi viiden miljoonan dollarin takuita.
Miehet saavat lähteä kotoaan vain lääkärin vastaanotoille, uskonnollisiin tilaisuuksiin ja tapaamaan asianajajiaan.
Manafortia ja Gatesia vastaan on nostettu syytteet muun muassa rahanpesusta ja valtionvastaisesta toiminnasta.
Syytteitä ajaa erikoistutkija Robert Mueller, joka tutkii Venäjän sekaantumista Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Valkoinen talo ja Trump itse ovat kiistäneet yhteistyön Venäjän kanssa.
"Ei todisteita"
Manafort ja Gates ovat kiistäneet syytteet oikeuden istunnossa.
– Ei ole mitään todisteita, että Manafort tai Trumpin kampanja olisivat tehneet yhteistyötä Venäjän kanssa, Manafortin asianajaja Kevin Downing sanoi.
Asianajaja väitti, että Manafort edusti Ukrainassa Euroopalle myönteisiä tahoja ja lopetti toimintansa siellä vuonna 2014. Hänen mukaansa erikoistutkija Robert Muellerin ajamat syytteet olivat erikoisia ja naurettavia.
Syytteet liittyvät heidän liiketoimiinsa Ukrainassa. Manafort avusti vuosia Venäjä-mielistä presidentti Viktor Janukovitšia.
Oikeus kokoontuu seuraavan kerran päättämään Manafortin ja Gatesin kotiarestista torstaina.
Korjattu 30.10. klo 20.28: Syytteet on saanut Rick Gates, ei Robert Gates. Selvennetty klo 21.44 kotiarestin ehtoja.
Lue myös:
Paul Manafort – diktaattorien, Ukrainan Venäjä-mielisten ja Donald Trumpin huippulobbari