Pete Poskiparta on pelottava mies.
Humoristinen lavaesiintyjä, tiedeorientoitunut Skepsiksen jäsen ja lupsakka turkulainen perheenisä ei herätä pelkoa olemuksellaan. Ajatus siitä, että hän lukee ajatukseni, on kuitenkin usein tuntunut takaraivossa epärationaalisena kutkutuksena.
Olen tuntenut Poskiparran melkein 20 vuotta. Ensimmäisen kerran tajusin, että tässä miehessä on jotain erikoista, kun hän laittoi pelikortin leijumaan kasvojeni edessä keskellä kirkasta päivää paikallisradion toimituksessa.
En tiennyt Poskiparran taikurin taidoista mitään ennen tätä yllätystä. Hän selosti silloin radiossa koripalloa ja spiikkasi mainoksia.
Sittemmin Poskiparta on siirtynyt käsillä tehtävästä taikuudesta luomaan illuusioita mielellään ja puheellaan. Parhaillaan käynnissä olevalla Mielenmagiaa-kiertueella osa hänen numeroistaan perustuu temppuihin – siis siihen, että meitä huijataan tavoilla, joita emme millään keksi, vaikka tiedämme että näin tapahtuu.
Osa numeroista perustuu kuitenkin – niin ainakin luulemme – myös superharjaantuneisiin muistitekniikoihin sekä ihmisten ilmeiden, sanavalintojen, kehonkielen ja jopa pukeutumisen lukemiseen.
Juuri tämä on se lievästi karmiva ajatus: lukeeko mentalisti minua kuin avointa kirjaa myös kahvikupin ääressä istuessamme? Koska en itse ole yhtä edistynyt ajatustenlukija, on parempi kysyä asiantuntijalta.
– En lue, ellei siihen ole mitään syytä, Poskiparta toteaa lakonisesti.
Tämä tieto ei vielä varsinaisesti rauhoita. Mitä jos minussa onkin jotain syytä? Jos olen epäilyttävä, jos mikroilmeeni paljastavat pirullisen luonteeni, epävarmuuteni tai ihan vaan sen, että olen täysin urpo enkä tajua oikeastaan mistään mitään.
Tunnen poskieni nykivän oudosti.
Poskiparta rauhoittaa oloani valaisemalla, etten ole oikeasti niin kiinnostava tai hyödyllinen, että minua jaksaisi lukea.
Jos esimerkiksi neuvottelen keikasta tai talokaupasta, niin silloin toki pyrin lukemaan vastapuolta saadakseni tietää enemmän.
Pete Poskiparta
– On kuitenkin aika raskasta ylläpitää huomiokykyä täysillä, joten normaalissa kanssakäymisessä en katso sitä tarpeelliseksi. Ystävien ja tuttavien kanssa ei ole syytä yrittää lukea ajatuksia. Se ei ole edes reilua, Poskiparta sanoo.
Uskotaan. Mutta kun on poikkeuksellista kykyä niin sanotusti lukea toisten ajatuksia, niin varmasti on myös tilanteita, joissa näitä kykyjä kannattaa hyödyntää. Pete Poskiparta myöntää, että lavamentalisti ottaa keinojaan käyttöön lavan ulkopuolellakin, kunhan panokset ovat riittävän suuret.
– Jos esimerkiksi neuvottelen keikasta tai talokaupasta, niin silloin toki pyrin lukemaan vastapuolta saadakseni tietää enemmän kuin mitä pelkkä puhe antaa ymmärtää.
Autokauppiaan mikroilmeet
Kun on selvitetty, ettei mentalisti yritä lukea toimittajan mikroilmeitä – vai vaikuttiko hän mieleeni juuri niin, että luulen, ettei hän lue – voimme siirtyä tutkimaan, kuinka me tavalliset ihmiset voimme lukea toistemme mikroilmeitä. Ilmeitä, jotka ovat jotain muuta kuin niitä sosiaalisia, tiedostettuja ilmeitä, joita jokainen osaa tulkita luonnostaan.
Pete Poskiparran Arjen mentalisti -kirjassa kerrotaan, että Yhdysvalloissa lentokentillä on spesialisteja, jotka seuraavat ihmisten mikroilmeitä. Niiden avulla pyritään päättelemään, ketkä henkilöistä ovat epäilyttäviä.
Hyvin lyhyesti, salamavalon mittaisen ajan kasvoilla viivähtävän tahattoman ilmeen tunnistaminen ei ole suinkaan helppoa, mutta ei myöskään mahdotonta. Yhtä vaikeaa on piilottaa omia mikroilmeitään.
Seitsemän yleisintä mikroilmettä ovat ilo, inho, pelko, suru, viha, ylimielisyys ja yllätys.
Työhaastattelu on myös sellainen tilanne, jossa mikroilmeiden hallinnalla voi vaikuttaa suunnattomasti.
Pete Poskiparta
Oleellista niiden tulkinnassa on erityinen tarkkaavaisuus ja ilmeiden lukemisen harjoittelu. Joissain tietyissä tehtävissä ihmiset ovat usein luonnostaan hyviä mikroilmeiden lukijoita ja hallitsijoita. Sellaisiin voi törmätä esimerkiksi autokaupassa. Siksi on hyvä olla itsekin perehtynyt asiaan.
– Autokauppa on aikamoista pelaamista. On hyvä tietää, onko hinnassa vielä liikkumavaraa vai ei. Työhaastattelu on myös sellainen tilanne, jossa mikroilmeiden hallinnalla voi vaikuttaa suunnattomasti, Poskiparta kertoo esimerkkejä.
Paljon voi tulkita esimerkiksi siitä, jos autokauppiaan kasvoilla pilkahtaa ylimielisyyden mikroilme – niin sanottu toispuoleinen hymy. Se, kumpaan suuntaan ylimielisyys viittaa, on pääteltävä itse tilanteesta.
Nopeasti vilahtava ylimielisyyden mikroilme voi tarkoittaa, että olet tarjonnut liian paljon, ja luvassa on kauppiaalle erittäin hyvä kauppa. Toisaalta se voi myös tarkoittaa sitä, että myyjä haluaa alitajuisesti huomauttaa, kuinka naurettavan matala antamasi tarjous on.
Mistä tunnistaa valehtelijan?
Mikroilmeitä voi opetella esimerkiksi pitkiä tv-haastatteluja tutkimalla. Jotta mikroilmeiden perusteella voisi tehdä johtopäätöksiä, tarvitaan myös tervettä järkeä ja sosiaalisia taitoja.
Liikaa ei pidä lähteä tulkitsemaan. Väärät tulkinnat voivat johtaa väärinymmärryksiin ja ikäviin konflikteihin. Arkielämässä on kuitenkin voitava yleensä luottaa siihen, mitä toinen sanoo.
Yksi selkeimmistä ja kiinnostavimmista mikroilmeisiin liittyvistä kysymyksistä on se, puhuuko toinen totta vai ei. Pete Poskiparran kirjassa Arjen mentalisti opetusmateriaaliksi suositellaan muun muassa dopingista kiinni jääneen pyöräilijä Lance Armstrongin haastatteluja ajalta ennen kiinni jäämistä.
Poskiparta muistuttaa, että sataprosenttista varmuutta valehtelusta ei voida saavuttaa ilman tietoa totuudesta. Eikä arjessa jatkuvasti käytettyjä valkoisia valheita tarvitsekaan tunnistaa. Kuuluu yleiseen hyvään käytökseen olla kertomatta totuutta esimerkiksi työkaverin hirveästä asuvalinnasta.
Kyllähän valheeseen liittyy melkein aina kiemurtelu, silmien pyörittely tai vähän luonnotonkin tapa tuijottaa.
Pete Poskiparta
Myös valheet, joissa valehtelija itse uskoo valheeseensa, on vaikea tunnistaa. Kun valhe on tarkoituksella ja tiedostaen kerrottu epätosi väite, sen tunnistaminen on kehon kielen avulla jo helpompaa.
– Kyllähän valheeseen liittyy melkein aina kiemurtelu, silmien pyörittely tai vähän luonnotonkin tapa tuijottaa. Valehtelija on tehnyt etukäteen päätöksen, että katsoo suoraan silmiin silloin, kun valehtelee, Poskiparta valistaa.
Nämä ovat loogisia ajatuksia valehtelijasta, mutta entäs ne mikroilmeet? Mikä on se mikroilme, joka paljastaa valehtelijan?
– Se on se ylimielisyyden ja itsetyytyväisyyden ilme, jonka kirjassakin paljastan. Toispuoleinen hymy, joka vilahtaa kasvoilla heti valehtelun jälkeen. Ihmiselle tulee hyvä olo siitä, että sain tämän nyt sanottua ja tuo uskoi minua. Ongelma on se, että me näemme harjoittelun kauttakin vain vajaat puolet näistä mikroilmeistä.
Muutkin alitajunnastamme kumpuavat pienet liikkeet saattavat paljastaa valehtelijan. Jollei ihmisellä ole muuten tapana nyökytellä jatkuvasti, niin pieni pään liike saattaa kertoa valehtelusta.
– Jos henkilö nyökyttää päätään, sanoo samaan aikaan jotain negatiivista tai väittää ettei ole tehnyt sitä tai tätä, niin sanat ja kehonkieli ovat ristiriidassa. Tai jos henkilö kertoo jotain positiivista, mutta pyörittää päätään, Poskiparta sanoo.
Arjen mentalismia treffeillä
Helposti tulee mieleen, miten taito lukea ihmisen mikroilmeitä ja käyttäytymistä vaikuttaa ihmissuhteisiin. Pete Poskiparta kiistää, että olisi käyttänyt oman vaimonsa hurmaamisessa mentalistin taitojaan hyväkseen.
On kuitenkin kiinnostavaa, onko ihmisten lukemisesta ja mieleen vaikuttamisen keinoista mainittavaa hyötyä, kun yrittää tehdä vaikutusta potentiaaliseen parisuhdekumppaniin.
– Olen mielestäni aina ollut aika huono pokaamisessa, mutta kai se silloin kymmenen vuotta sitten ainakin kerran toimi. En kyllä tietoisesti lukenut mikroilmeitä, kun tapasin vaimoni. Varmaan treffeillä voi kuitenkin olla hyötyä siitä, että osaa kuunnella toista enemmän kuin kertoa itsestään.
Illuusio särkyy?
Mentalisti Pete Poskiparta paljastaa kirjassaan muistitekniikoista ja ihmisten lukemisesta oikeastaan yllättävän paljon. Kirjan lukeneena ymmärtää paremmin monia lavalla tehtäviä, erityisesti muistitekniikoihin perustuvia temppuja. Eikö hän pelkää vievänsä itseltään työt, kun illuusiot osittain särkyvät?
– Suunnittelin kirjaa hyvin pitkään. Juttelin tästä kollegani ja mentorini Max Mavenin kanssa. Max sanoi, että jos kirjoitat, kirjoita jotain, josta on hyötyä ihmisille. Sen takia lähtökohta oli nimenomaan arjen mentalismi, josta voi olla hyötyä tunnuslukujen muistamisessa tai vaikka työhaastattelussa, Poskiparta sanoo.
– Ei näillä kirjan tiedoilla vielä lavalle mennä, mutta toivottavasti ihmisiä kiinnostaa tämän luettuaan enemmän myös se lavalla tehtävä mentalismi.
Käyn myöhemmin katsomassa Poskiparran Mielenmagiaa-show'ta Turun Linnateatterissa. Koska olen lukenut kirjan, uskon, että osa tempuista on temppuja, osa taas muistitekniikoita hyödyntäviä ohjelmanumeroita ja mentalistin ilmiömäistä taitoa lukea ihmistä.
Mutta en ole ihan varma, missä kohtaa ne sekoittuvat.
Mentalisti vaikutti jutellessamme vilpittömältä. Toisaalta: hänhän on mentalisti, joka korostaa aina sitä, että luo illuusioita.
Mieleen hiipii ajatus: mitä jos Poskiparta vahvistaa kirjallaankin vain luomiaan illuusioita? Ehkä kaikki lavatemput ovatkin temppuja, joilla on joku tekninen selitys. Opastukset ja paljastukset muistitekniikoiden käytöstä ja ihmisten lukemisesta ovat ehkä sittenkin vain osa suurta show'ta ja Poskiparran kokonaisvaltaista taideteosta.
Muistelen kahvihetkeämme. Liikahtiko mentalistilla siinä yhdessä kohtaa toinen suupieli sekunnin murto-osaksi ylöspäin?