Miltä tuntuisi, jos työpaikalla istuttaisiin pari kertaa vuodessa alas ja heijastettaisiin seinälle kaikkien palkat? Kaadeltaisiin kahvia, ojenneltaisiin pullalautasta ja katsottaisiin pää kallellaan tilastoja.
Toimitusjohtaja saa yli 10 000 euroa, muutkin johtoryhmässä tuplasti sen verran kuin muut. Oman tiimin sisälläkin on eroja: Pekan palkka on jo 5 000 euroa, Sarin tonnin vähemmän. Määräaikainen Miia saa 3 000 euroa, vaikka hän teki kesällä ainakin 1,5 ihmisen työt…
Johto kertaisi, millä perusteella kunkin palkka määräytyy, mistä erot johtuvat, miksi pomo saa niin paljon. Puhuttaisiin yrityksen taloustilanteesta, kilpailijoiden palkoista ja muista eduista. Minkä arvoinen on mahdollisuus joustaviin työaikoihin tai etätyöhön? Millainen työilmapiiri on, tuntuuko aamulla hyvältä tulla töihin? Näkyykö tuloksellinen työ palkassa?
Lopuksi todettaisiin, että ne, jotka haluavat keskustella palkastaan, voivat varata session HR-ihmisten kanssa. Palkankorotusautomaattia ei luvata, mutta hyvät perustelut sille, miksi palkka on mikä on.
Olisiko tällainen palkka-avoimuus hyvä vai huono asia: leimaavaa vai kannustavaa? Lisääntyisikö oikeudenmukaisuuden tunne vai kateus?
Palkka-avoimuudesta seuraa korotuspyyntöjen ohella myös tilanteita, joissa työntekijä kysyy, voisiko tehdä enemmän palkkansa eteen.
Yksi esimerkki avoimesta palkkakulttuurista on ohjelmistoyritys Vincit. Se pitää puolen vuoden välein palkkaviikot, jolloin julkaistaan koko henkilöstön palkat. Oman palkan julkaiseminen on vapaaehtoista, mutta suurin osa on antanut siihen luvan.
Firman henkilöstöjohtaja Johanna Pystynen kertoi hiljattain haastattelussani, että palkka-avoimuudesta seuraa korotuspyyntöjen ohella myös tilanteita, joissa työntekijä kysyy, voisiko tehdä enemmän palkkansa eteen.
Vastuuntuntoinen työntekijä ei halua muiden ajattelevan, että hän saa palkkaa turhan heppoisesta työpanoksesta. Heidän systeemissään palkankorotusta pitää ehdottaa ensin kollegalle. Sitten voi ehdottaa korotusta itselleen. Kokemus siitä, että haluaa tai tarvitsee lisää liksaa ei riitä. Perusteluiksi kelpaavat työntekijän hyöty asiakkaalle ja hyöty kollegoille.
Tasa-arvoa on vaikea edistää, jos palkkoja ei tiedetä tai niistä ei puhuta.
Vincit on ohjelmistoyritys, jossa on koettu kasvun ohella myös yt-neuvottelut. Sen koko työkulttuuri perustuu äärimmäiseen avoimuuteen. Mallia on rakennettu ja testattu, eikä se varmaankaan toimisi sellaisenaan muualla.
Tätä voisi kuitenkin miettiä kaikissa yrityksissä: ihmisen pitää tietää, mihin hänen palkkansa perustuu. Miksi saan juuri tätä palkkaa? Onko se oikeudenmukainen suhteessa kollegoihin? Mitä voin tehdä, jos en ole tyytyväinen? Miten yrityksellä menee ja kuka menestyksestä hyötyy? Mitä kollegat tai johto tekevät palkkansa eteen?
Työnantajalta tämä edellyttäisi nykyistä selkeämpiä ja avoimempia palkkamalleja. Työntekijöiltä avoimuus vaatii ainakin kykyä arvioida omaa ja kollegoiden työpanosta avoimesti ja rehellisesti.
Avoimuuden perusteena pitäisi olla oikeudenmukaisuuden tunteen lisääminen, ei huutokauppa palkoista.
Oma kokemukseni on, että avoin puhe palkoista hyödyttää työntekijöitä.
Täydellä avoimuudella on myös varjopuolensa. Olisi julmaa, jos näkisimme toisemme lukuina: olet yhtä kuin palkkasi.
Lokakuun lopussa vietettiin toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n aloittamaa Naisten palkkapäivää. Sen ideana on herättää keskustelua naisten ja miesten palkkaeroista. Yksi päivän aikana toistunut vaatimus liittyi palkka-avoimuuteen. Tasa-arvoa on vaikea edistää, jos palkkoja ei tiedetä tai niistä ei puhuta. Syrjintää ei voi osoittaa ilman tietoa.
Oma kokemukseni on, että avoin puhe palkoista hyödyttää työntekijöitä. Kun on menossa palkkaneuvotteluun, pitäisi kehdata kysyä toisten palkkoja. Jos joku ei halua kertoa, mitä siitä? Kysyä voi, vastata ei tarvitse.
Julkisen sektorin palkkaus toimii eri tavoin kuin yritysten. Palkoista sietää silti puhua; tasapaino oman työpanoksen ja siitä saatavan korvauksen välillä vaikuttaa motivaatioon. On koko yhteiskunnan asia miettiä, onko lastentarhanopettajan tai lähihoitajan palkka kohdallaan – ja miksi lääkäri saa kaksi tai kolme kertaa enemmän kuussa.
Epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ulosmitataan saikkupäivinä, alisuorittamisena ja pomojen sättimisenä.
Palkoista kiinnostuminen yhdistetään usein kateuteen. Voi se sitäkin olla. Mutta oikeudenmukainen palkkaus on myös hyvää bisnestä ja vastavuoroisuutta. Reilua peliä.
Epäoikeudenmukaisuuden tunne nimittäin toimii kuin huono parisuhde: jos työnantaja ei sitoudu minuun, en minäkään sitoudu siihen. Tunnetta ulosmitataan saikkupäivinä, alisuorittamisena ja pomojen sättimisenä.
Jos palkka riittää elämiseen, pääsee luksustilanteeseen, jossa voi pohtia palkan sijaan omaa suhdettaan palkkaan.
Onko se minun arvoni mitta? Mikä hinta on vapaudella, merkityksellisellä työllä, tasaisella tulolla, palkallisella lomalla, riskin ottamisella? Mitä on menestys? Millä hinnalla myyn itseäni? Onko nykyinen palkkani suhteessa stressitasoon, tuottavuuteen, ammattitaitoon, asuntolainaan, listaan maista, joissa haluaisin käydä? Mitkä ovat omat vaihtoehtoni työelämässä?
Kun palkka tuntuu oikeudenmukaiselta, sitä ei tarvitse paljon miettiä.
Reetta Räty
Kirjoittaja on toimittaja ja yrittäjä, joka maksaa itselleen omasta yrityksestään vaihtelevaa palkkaa. Motto: oma työhuone, omat rahat.