Olin kauhuissani, kun kuulin, että Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve tekee Kalevalanmaa-suurteosta Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi.
Greven kausi Kansallisbaletissa on ollut taiteellisesti valju, eikä hän ole millään muotoa ansioitunut koreografina. Päinvastoin. On ollut kiusallista katsoa Greven baletteja, joissa tanssijoilla on ollut vain vähän tanssittavaa. Teosten liikekieli on ollut vaatimatonta ja suuret liikkeelliset ajatukset ovat jääneet syntymättä.
Tämä kaikki näkyy siinä, miten Greven Kalevalanmaa on rakennettu.
Greve vyöryttää lavalle kaikki suomalaisuuteen liittyvät kliseet Akseli Gallen-Kallelan Lemminkäisen äidistä Nälkämaan lauluun.
Suomi nousee jääkaudesta nyky-yhteiskunnaksi, jonka tunnetuimpia saavutuksia ovat Angry Birds, Jorma Uotinen ja Tom of Finland.
Suomalaisille esitetään kronologisesti se, minkä suomalaiset jo tietävät. Olimme mukana toisessa maailmansodassa ja kyllä, meillä oli myös sisällissota.
On harmi, että Greve on niin kehno koreografi, sillä hänen kaudellaan tanssijoiden taso on noussut.
Kalevalanmaassa balettitanssijat kirmaavat suurina joukkoina paikasta toiseen, kun muutakaan ei ole koreografiassa tarjolla. Häikäisevät soolot ja aistikkaat duetot puuttuvat.
Kokonaisuudesta tulee tunne, että Kansallisoopperan lavalle on yritetty siirtää samalla kertaa sekä Kansallisarkisto, Kansallismuseo että Ateneum lavatansseilla höystettynä.
Greven kausi ei mennyt täysin hukkaan.
Hän on nostanut Suomen kansallisbaletin teknistä tasoa kiinnittämällä ryhmään ulkomaalaisia tanssijoita. Se on pitänyt kilpailuhenkeä yllä.
Greveä voi kiittää myös Kansallisbaletin nuorisoryhmästä, jonka toiminnan Jane ja Aatos Erkon säätiö rahoittaa. Ryhmässä kasvaa taloon uusia tanssijoita.
Lisäksi Greve on vienyt balettia maakuntiin. Olen itse nähnyt Kuopiossa, miten tärkeitä tällaiset vierailut ovat.