Tutkimusten mukaan Suomessa on turvallista. Silti ihmiset pelkäävät turvallisuutensa puolesta. Siinä on ristiriita.
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan vuosi sitten keväällä julkaiseman Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa (siirryt toiseen palveluun) –raportin mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Suomi on turvallinen maa.
Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg ihmettelee, miksi me sitten pelkäämme niin paljon.
– Onhan se yhteiskunnan ja yksittäisen ihmisen mielestä harmillista ja ehkä jopa ongelma, että tuntee pelkoa asioista, joista ei edes tarvitsisi. Ehkä meidät on rakennettu niin, että asioita kuuluu pelätä.
Himberg ottaa esimerkin suoraan Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa –raportista. Sen mukaan 15 prosenttia naisista ja 13 prosenttia miehistä on sitä mieltä, että graffitit aiheuttavat turvattomuutta. Mutta kuinka moni kokisi graffitien aiheuttavan turvattomuutta, jos sitä ei erikseen kysyttäisi?
Arkisia vaaroja ei pelätä, koska ne ovat arkisia
Uhkien ja vaarojen ymmärtäminen oikeassa mittakaavassa on vaikeaa poliisillekin. Himberg muistuttaa, että se maailma, joka näkyy poliisin työnkuvassa, ei ole todellisuus. Rehtori toivoo, että jokainen poliisiopiskelija sen myös tiedostaa.
– Riski on olemassa, kun on työssä koko ajan tekemisessä yhteiskunnan pimeän puolen kanssa.
Se, kuinka todellinen turvallisuus ja emotionaalinen turvallisuus eriytyvät näkyy esimerkiksi niin, että neljä kymmenestä naisesta sanoo kerjäläisten aiheuttavan turvattomuutta. Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa -raportissa kerjäläisten koetaan aiheuttavan enemmän turvattomuutta kuin kuin työttömyyden.
– Joissakin arkisimmissa vaaran kysymyksissä käy niin, että kun jokin turvallisuustilanne on saavutettu, ei ikään kuin välitetä. Ne arkiset vaaranpaikat ovat niin arkea.
Tästä hyvä esimerkki on Himbergin mukaan liikenne. Viranomaisten kansalaiskyselyissä halutaan usein tietää, pelottavatko turvapaikanhakijat, uskonnolliset ääriliikkeet tai vaikkapa väkivallan uhka. Niin arkista asiaa kuin liikennettä ei usein edes kysytä. Ja kun ei kysytä, ei se myöskään pelota.
– Realismia on se, että tavallista, arkista elämää elävä ihminen on Suomen kaltaisessa maassa hyvin turvassa.
Media lietsoo pelkoa, mutta lietsooko viranomainen?
Rehtori Himberg kysyy myös, perustuvatko ihmisten turvallisuuskokemukset viestinnästä saatuihin mielikuviin.
– Valtaosalle elinympäristö on turvallinen. Silloin ne uhkakuvat muodostuvat aika vahvasti toisen käden tiedon kautta. Tiedon, joissa tiedon tuottaja on viestintä.
Ainakin Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa –raportti tukee Himbergin havaintoa. Lähes seitsemän kymmenestä on sitä mieltä, että media lietsoo pelkoa ja turvattomuutta. Naisissa media tuntuu herättävän miehiä enemmän pelkoja. Eniten median luoma kuva pelottaa heitä, joilla oli taloudellisesti tiukkaa. Ja pohjoissuomalaisia.
Himberg muistuttaa, että tutkittua tietoa turvallisuudesta on paljon. Jokainen voi itse selvittää, kuinka moni suomalainen todellisuudessa kuolee esimerkiksi väkivallan uhrina.
– Ei se hullumpi ajatus ole perehtyä tutkittuun tietoon ja suhteuttaa tapahtumamääriä keskenään.
Hyvä esimerkki ovat rattijuopumukset. Harva edes tietää, että viime vuonna huumeista jäi jo kiinni enemmän kuskeja kuin alkoholista. Kun lääkkeiden ja huumeiden käyttö ei näy eikä haise, sitä ei samalla tavalla pelätä.
Kimmo Himbergin mukaan on tärkeää arvioida kriittisesti myös, tuottaako viranomaisten oma viestintä turvallisuutta vai sittenkin turvattomuutta.
– Viestiikö viranomaistoiminta tietoperusteisesti kohdennetuista toimenpiteistä, reaktiivisesta puuttumisesta vai moraalisesta paheksunnasta, Himberg kysyi Poliisiammattikorkeakoululla pidetyssä liikenneturvallisuusseminaarissa lokakuun lopulla.