Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Helsingin Tokoinrannassa kaadetaan lähes 40 bakteeritaudin vaivaamaa puuta – näin maisema muuttuu

Saman bakteerin aiheuttama kasvitauti on tappanut paljon puita esimerkiksi Englannissa ja Norjassa.

Puiden kaataminen Tokoinrannassa alkoi varhain maanantaiaamuna 6. marraskuuta.
Puiden kaataminen Tokoinrannassa alkoi varhain maanantaiaamuna 6. marraskuuta. Kuva: Olli-Pekka Kursi / Yle
Vesa Marttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin kaupunki aloitti varhain maanantaiaamuna yhteensä 37 hevoskastanjan kaatamisen Tokoinrannassa.

Keskeisellä paikalla sijaitsevan puiston profiili muuttuu puiden kaatamisen myötä jonkin verran, mutta työ on välttämätöntä tehdä, toteaa Helsingin kaupungin puuasiantuntija Juha Raisio. Tokoinrannan hevoskastanjoista on löydetty kasvitautia aiheuttava bakteeri.

– Tässä punnitaan sitä riskiä, että tauti pääsisi leviämään täältä eteenpäin, Raisio sanoo.

Puista otetusta näytteestä määritettiin jo kaksi vuotta sitten elintarviketurvallisuusvirasto Eviran laboratoriossa Pseudomonas syringae pv. aesculi -bakteeri. Kymmenkunta huonokuntoista puuta poistettiin kesällä 2016, mutta uusia tapauksia ilmeni heti lisää.

Helsingin Tokoinrannasta hevoskastanjat olivat paikoillaan vielä 2. marraskuuta.
Helsingin kaupunki kaatoi Tokoinrannasta bakteeritaudin vaivaamia puita.
Vasemmanpuoleinen kuva on otettu torstaina 2. marraskuuta ja oikeanpuoleinen maanantaina 6. marraskuuta.

Bakteerilöydös on ensimmäinen varmennettu tapaus Suomessa. 2000-luvun alusta lähtien samaa bakteeria on löytynyt useista EU-maista sekä Norjasta, ja erityisesti Englannissa ja Norjassa tautiin on kuollut paljon hevoskastanjoita.

Bakteerin vaivaamat puut tunnistaa niiden kuoren pinnassa olevista ruskeista täplistä.

Poistettavien hevoskastanjoiden rungot, oksat ja kantojyrsintäjäte viedään Tokoinrannasta Riihimäen jätteidenkäsittelylaitokselle.

Bakteeri tarttuu ainoastaan hevoskastanjoihin.

Suosittelemme