Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tietovuoto paljastaa Applen salaisuuden – amerikkalaisjätit ovat verojen välttelyn suurmestareita

Näin verotuksen eliittiasiantuntijat neuvovat Applea ja muita yritysjättejä verotuksessa.

Aktivisti kiinnittää matoa Applen omena-logoon Ranskassa.
Paratiisin papereiden tietovuodossa on uutta tietoa matkapuhelinjätti Applen verosuunnittelusta. Kuva: Anne-Christine Poujoulat / Lehtikuva
Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Toukokuu 2013. Yhdysvaltalaisen tietotekniikkayhtiön Applen pääjohtaja Tim Cook on raivoissaan.

Hän istuu Yhdysvaltain senaatin pysyvän tutkimusvaliokunnan edessä. Valiokunta on saanut valmiiksi selvityksen siitä, miten Apple on välttynyt maksamasta veroja kymmenien miljardien dollareiden edestä siirtämällä voittoja irlantilaisiin tytäryhtiöihin, joita valiokunnan puheenjohtaja kutsuu ”haamuyhtiöiksi”.

– Me maksamme kaikki meille kuuluvat verot, viimeistä dollaria myöten. Me emme ole riippuvaisia verokikoista... Me emme kasaa rahaa jollekin Karibianmeren saarelle, Cook sanoo valiokunnalle.

Tim Cook
Applen pääjohtaja Tim Cook on sanonut, ettei matkapuhelinjätti ole riippuvainen "verokikoista". Kuva: Kristoffer Tripplaar / AOP

Viisi kuukautta myöhemmin Irlanti antaa periksi kansainväliselle painostukselle. Dublin ilmoittaa ryhtyneensä toimiin Applen tytäryhtiöiden kaltaisia irlantilaisyrityksiä vastaan, joiden mielestä valtaosa niiden tuloista ei ole Irlannin tai minkään muunkaan valtion verotettavissa.

Nyt osana Paratiisin papereiksi nimettyä tietovuotoa olevat asiakirjat näyttävät, miten muun muassa iPhone-puhelimistaan tunnettu Apple reagoi Irlannin siirtoon.

Huolimatta Cookin lupauksesta Apple ryhtyi etsimään uutta veropakopaikkaa juuri veroparatiisisaarilta.

Apple käytti neuvonantajanaan maailman tärkeimpiin lakitoimistoihin kuuluvaa Baker McKenzietä. Sen asiantuntijat ottivat yhteyttä bermudalaiseen lakiasiainyritys Applebyhyn, joka oli erikoistunut perustamaan ja hallinnoimaan veroparatiisiyrityksiä.

Baker McKenzie lähetti maaliskuussa 2014 kysymyslistan Applebyn toimistoihin Caymansaarilla, Brittiläisillä Neitsytsaarilla, Bermudalla, Mansaarella, Guernseyllä ja Jerseyllä.

Yksi kysymyksistä kuului: “Vahvistakaa, että irlantilainen yritys voi hoitaa hallintoa . .. . joutumatta verotuksen piiriin alueellanne”.

Apple pyysi myös vakuutuksia siitä, että paikalliset poliittiset mielipiteet säilyisivät ystävällismielisinä:

”Onko meneillään mitään sellaista, joka voisi johtaa lain muuttumiseen epäedullisella tavalla nähtävissä olevan tulevaisuuden aikana?”

Apple valitsi lopulta Jerseyn, Englannin kanaalissa sijaitsevan pienen saaren, joka ei verota useimpien yritysten voittoja lainkaan. Järjestelyn ansiosta yhdysvaltalaisyritys on pystynyt välttämään suurimman osan tuloveroistaan.

Yritys on parkkeerannut 252 miljardin dollarin arvosta Yhdysvaltain ulkopuolella tekemiään voittoja kotimaansa ulkopuolelle.

Samaan aikaan Irlannin hallituksen toimet varjoyrityksiä vastaan ovat olleet suhteellisen tuloksettomia.

Applen tarina paljastuu Paratiisin papereista

Tarina Applen saarijahdista on yksi paljastuksista, jotka kertovat, miten Applen, Niken ja Uberin kaltaiset monikansalliset yhtiöt pelaavat verosuunnittelupeliään. Se kertoo myös siitä, miten arvostetuimmat lakiasiainyritykset auttavat yhtiöitä hyötymään aukoista eri maiden verojärjestelmien välillä.

Applen logo San Francison myymälän seinässä.
Apple on siirtänyt veroparatiisiin satoja miljardeja dollareita myyntitulojaan. Kuva: Josh Edelson / Lehtikuva

Yhdysvaltain hallitus aikoo Donald Trumpin johdolla leikata rajusti yritysten veroprosenttia nykyisestä 35:sta. Paratiisin paperit osoittavat, että todellisuudessa monet suuret yhdysvaltalaiset yritykset maksavat erittäin vähän veroja jo nyt.

Apple on ollut tässä kisassa eturivissä. Vaikka lähes kaikki sen tuotekehityksestä ja designista tehdään Yhdysvalloissa, Apple on vuosien ajan ilmoittanut, että kaksi kolmasosaa sen voitoista syntyy Yhdysvaltain ulkopuolella.

Asiakirjat osoittavat, miten Apple kaikessa hiljaisuudessa järjesteli yhtiönsä Irlannissa uuteen malliin vuoden 2014 loppuun mennessä. Tämän ansiosta yhtiön verorasitus on pysynyt erittäin kevyenä.

Luovuus pelissä verovälttelyssä

Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD teki vuonna 2015 varovaisen arvion, jonka mukaan valtiot menettävät vuosittain jopa 240 miljardin dollarin verotulot monikansallisten yritysten verosuunnittelun seurauksena.

– Yhdysvaltain monikansalliset yritykset ovat suurmestareita verovälttelyssä, joka vahingoittaa verojenkeruuta ei vain Yhdysvalloissa, vaan melkein kaikissa suurissa talouksissa, University of Southern Californian verolakien professori Edward Kleinbard sanoo.

Yhdysvalloissa on mietitty suunnitelmaa, jossa suuryrityksille annettaisiin kertaluonteinen verojen osittainen anteeksianto, jos ne kotiuttaisivat offshore-yhtiöihin laittamansa noin 2 600 miljardia dollaria.

Kleinbardin mukaan odotus anteeksiannosta on johtanut siihen, että yritykset ovat entistä innokkaammin hioneet verojen välttämiseen tähtääviä strategioitaan.

Applen tiedottaja kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin yhtiön veroparatiiseja koskevasta strategiasta.  Hän sanoi vain, että yhtiö on kertonut uusista järjestelyistään viranomaisille Yhdysvalloissa, Irlannissa ja Euroopan komissiossa.

– Tekemämme muutokset eivät vähentäneet maksamiamme veroja missään maassa, tiedottaja sanoi.

– Me Applessa noudatamme lakeja, ja jos järjestelmät muuttuvat, me muutamme toimintaamme niiden mukaisesti. Me kannatamme voimakkaasti maailman yhteisiä toimia kansainvälisen verouudistuksen ja paljon yksinkertaisemman järjestelmän luomiseksi, hän sanoi.

Monet muutkin globaalit yritykset ovat pystyneet leikkaamaan verojaan rajusti siirtämällä kaikessa hiljaisuudessa tavaramerkkejä, patentteja ja muuta aineetonta omaisuutta veroparatiiseihin.

Asiakirjavuoto osoittaa, miten Niken Swoosh-tavaramerkin, Uberin kyytisovelluksen ja lääketeollisuuden patenttien (kuten Botoxin) kaltaisia arvokkaita omaisuuseriä hallinnoidaan Applebyn ja siitä itsenäistyneen toimiston Esteran käyttämästä viisikerroksisesta toimistorakennuksesta Bermudalta.

Paratiisin paperit tietovuoto
Paratiisin papereiksi nimetyn tietovuodon aineistosta merkittävä osa on peräisin veroparatiisipalveluita tarjoavasta Appleby-yhtiöstä. Kuva: MOT / ICIJ

Facebookin miljardien dollareiden arvoisen käyttäjätietokannan ja alustatekniikan koti on Applebyn ja Esteran vaatimaton toimisto Caymansaarilla. Applen rahat taas päätyvät Applebyn ja Esteran rakennukseen Jerseyllä.

Valtiot ympäri maailman ovat yrittäneet haastaa joitakin Applebyn ja Esteran asiakkaiden verorakennelmia – mutta hankkeet eivät ole aina onnistuneet. Vuosi sitten Nike otti voiton Yhdysvaltain verovirastosta. Facebookin riita yhdysvaltalaisten veroviranomaisten kanssa on edelleen tuomioistuimen käsiteltävänä.

Applelta puolestaan on karhuttu 14,5 miljardin dollarin maksamattomia veroja sen jälkeen, kun EU-viranomaiset päättivät, että Irlanti oli syyllistynyt laittomaan valtiontukeen hyväksyessään Applen verorakennelman.

Vuodosta selviää muun muassa, miten kolme pientä maata – Hollanti, Irlanti ja Bermuda – ovat rakentaneet itsestään lempikohteen monille suuryrityksille. Kolmikon alueella asuu alle prosentti maailman väestöstä, mutta ne kattoivat yli 35 prosenttia kaikista yhdysvaltalaisten monikansallisten yritysten raportoimista voitoista Yhdysvaltain ulkopuolella, selviää University of California, Berkeleyn ekonomistin Gabriel Zucmanin tekemästä analyysistä.

Apple hoiteli Irlannin-asiat Kaliforniasta

Irlannin lain mukaan useimmat maahan rekisteröityneet yritykset joutuvat maksamaan voitoistaan veroja Irlantiin. Yritys voi kuitenkin usein välttää verot Irlannissa kokonaan tai lähes kokonaan, jos se pystyy vakuuttamaan veroviranomaiset siitä, että yritystä ”hallinnoidaan ja valvotaan” Irlannin ulkopuolelta.

Yli kahden vuosikymmenen ajan Applen kolmen irlantilaisyhtiön johtohenkilöt – muiden muassa Tim Cook vuosien ajan – tekivät juuri näin. He välttivät Irlannin verot hoitamalla yhtiöiden asiat Applen päämajasta Kaliforniasta.

Applen pomot tiesivät, että heidän irlantilaiset yrityksensä eivät joutuisi verotettaviksi myöskään Yhdysvalloissa. Yritystä verotetaan Yhdysvalloissa vain, jos se on rekisteröity maahan.

– Apple etsi verovälttelyn Graalin maljaa: offshore-yhtiöitä, jotka sen mukaan eivät veromielessä sijaitse missään maassa, senaatin tutkimusvaliokunnan puheenjohtaja Carl Levin sanoi vuoden 2013 istunnossa.

Irlannin tuolloinen valtiovarainministeri Michael Noonan puolusteli ensin maansa linjaa: ”En halua olla syntipukki jollekin väärinymmärrykselle Yhdysvaltain senaatin kuulemistilaisuudessa.”

Kasvavan kansainvälisen painostuksen johdosta Noonan ilmoitti lokakuussa 2013 suunnitelmista, joiden mukaan irlantilaisten yritysten on rekisteröidyttävä verotettavaksi johonkin maahan.

Käteisvaroja 111 miljardia dollaria

Tuohon mennessä Apple oli jo kasannut 111 miljardin dollarin käteisvarannot, joita säilytettiin suurimmaksi osaksi sen irlantilaisissa varjoyhtiöissä Yhdysvaltain verottajan ulottumattomissa.

Apple ei halunnut, että sen tuottoja alettaisiin verottaa ankarammin, ja se ryhtyi etsimään vaihtoehtoja linjaansa muuttavalle Irlannille. Yhtiö halusi, että sen kiinnostus veroparatiiseihin pidettäisiin salassa.

Applebyn yritysyksikön johtaja Cameron Adderley selitti asiaa sähköpostiviestissään muille osakkaille:

– Niille teistä, jotka ette tunne asiaa: Applen (edustajat) ovat hyvin herkkiä suhteessa julkisuuteen... He myös odottavat, että heille tehtävästä työstä keskustellaan vain niiden henkilöiden kanssa, joiden on tarpeen siitä tietää.

Adderley lisäsi, että yhteistyö Applen kanssa oli “meille valtava tilaisuus loistaa globaalisti Baker McKenzien kanssa”.

Baker McKenziellä on 5 000 asianajajaa 77 toimistossa ympäri maailman. Sen entisiin yhtiökumppaneihin kuuluu muiden muassa Christine Lagarde, Ranskan entinen valtiovarainministeri ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n toimitusjohtaja.

Apple päätti, että sen uusi offshore-järjestelmä rakentuisi Applebyn (myöhemmin Esteran) avustuksessa Jerseyn saarelle. Jerseyllä on vahvat siteet Britannian pankkijärjestelmään, jossa Applen Irlannin-tytäryhtiöillä jo oli tilit.

Jersey on erillisalue, jolla on omat lait ja veroaste. Vain pieni osa EU:n laeista ulottuu alueelle, ja se on suosittu veroparatiisi.

Majakka kalliolla Jerseyn saarella.
Apple hyödyntää Jerseyn saaren löyhiä verolakeja toiminnassaan. Kuva: Bill Coster / AOP

Yhtiöt herkuttelivat tuplairlantilaisella

Applen hioessa suunnitelmiaan ilmaantui toinen mahdollinen ongelma. Vuoden 2014 puolivälissä irlantilaisministerit alkoivat pohtia ”tuplairlantilaiseksi” kutsutun tavan kieltämistä.

Muiden muassa it-yhtiöt Google, Facebook ja LinkedIn ovat hyödyntäneet tuplairlantilaista.

Tuplairlantilainen antaa yrityksille mahdollisuuden koota voitot sellaisen irlantilaisen yhtiön kautta, jolla on oikeasti ihmisiä töissä Irlannissa – ja siirtää voitot toiseen irlantilaiseen tytäryhtiöön, joka on veroja varten rekisteröity Bermudan, Caymansaarten tai Mansaaren kaltaiselle alhaisen verotason saarelle.

Applella ei ollut varaa vastustaa äänekkäästi Irlannin suunnitelmia, mutta muut korottivat ääntään. Tax Executives Instituten puheenjohtaja Terilea Wielenga varoitti valtiovarainministeri Noonania heinäkuussa 2014, että tuplairlantilaisen kieltäminen ei ”välttämättä ole järkevää”. Hän kehotti Irlantia ottamaan asiassa pitkän siirtymäajan, jos hallitus kuitenkin päättäisi jatkaa kiellon valmistelua.

Appleby-vuoto paljastaa, että Wielenga oli Allerganilla verojohtajana työskennellessään rakentanut yritykselle tuplairlantilaista. Järjestely on yli kymmenen vuoden ajan auttanut siirtämään Allerganin voittoja Irlannista Bermudalle. Allergan valmistaa botoxia Irlannissa.

ICIJ yritti saada sähköpostitse yhteyden Wielengaan, mutta ei saanut tältä vastausta. Allergan ei vastannut yksityiskohtaisiin kysymyksiin, mutta vakuutti noudattavansa ”kaikkia asiaankuuluvia lakeja ja kirjanpitosäädöksiä”.

Lobbaus tuotti tulosta

Lobbaus näytti tuottavan tulosta. Lokakuussa 2014 ministeri Noonan ilmoitti, että verouudistuksen siirtymäaika kestää 2020 loppuun. Siirtymäaika koski kaikkia niitä yrityksiä, jotka oli perustettu 2014 loppuun mennessä.

Tämä riitti Applelle juuri ja juuri. Yhtiö oli järjestänyt toimintansa Irlannissa uudelleen 2015 alkuun mennessä niin, että kahden varjoyhtiön eli Apple Sales Internationalin ja Apple Operations Internationalin verokotimaa oli vahvistettu Jerseyksi.

Viiden edellisen vuoden aikana Apple Sales International oli ollut Applen suurin voittoautomaatti, joka kirjasi yli 120 miljardin dollarin voitot. Tämä oli lähes 60 prosenttia Applen maailmanlaajuisesta voitosta.

Suuri osa noista voitoista siirrettiin osinkoina Apple Operations Internationalille. Cook on luonnehtinut sitä yhtiöksi, joka ”perustettiin tarjoamaan tehokas tapa Applen kassavarojen hoitamiseen”.

Tämän rahakasan ansiosta Apple on yksi maailman suurimmista sijoitusrahastoista. Apple on sijoittanut muun muassa yrityslainoihin, valtioiden velkakirjoihin ja asuntolainavakuudellisiin arvopapereihin.

Apple ei ollut ainut monikansallinen yritys, joka päätti ottaa tilaisuudesta vaarin ennen vuotta 2015.

“Vuoden 2014 lopussa tämän mahdollisuuden ikkuna menee kiinni”, suuren yhdysvaltalaisen lakiasiainyhtiön DLA Piperin neuvonantajat kertoivat newyorkilaiselle CitiXsys-ohjelmistokauppiaalle.

Paratiisin paperit -vuodon asiakirjoista selviää, miten DLA Piper laati asiakkaalleen tarkan suunnitelman tuplairlantilaisen rakentamiseksi.

ICIJ otti yhteyttä CitiXsysiin ja muihin tässä jutussa mainittuihin suuryrityksiin. CitiXsys ei vastannut ja Uber kieltäytyi kommentoimasta. Nike, Facebook ja Allergan kieltäytyivät vastaamasta kysymyksiin mutta antoivat yleisluonteiset lausunnot, joiden mukaan ne noudattavat verosäädöksiä kaikissa maissa.

DLA Piper kieltäytyi kommenteista, ja Baker McKenzie taas ilmoitti, että se ei anna tietoja asiakkaiden asioista.

Myös Appleby ilmoitti, että se ei kommentoi asiakkaidensa asioita julkisuudessa.

Verovähennyksiä aineettomasta omaisuudesta

Apple on saattanut muokata Irlannin-rakennelmansa erilaiseksi kuin jotkin muut yhtiöt. Apple ei suostunut vastaamaan ICIJ:n kysymyksiin, mutta yhtiö näyttää antaneen tärkeän roolin Apple Operations Europe -yhtiölle.

Irlannissa toimivat Apple Operations International- ja Apple Sales International -yhtiöt on rekisteröity Jerseylle, mutta Apple Operations Europen tapauksessa myös yhtiön verotuksellinen kotimaa on Irlanti.

Kun tiedotusvälineiden huomio kiinnittyi 2014 Irlannin hallituksen aikeeseen lakkauttaa tuplairlantilaisen käyttö, toinen hallituksen suunnitelma jäi vähemmälle huomiolle. Irlannin silloiset budjettiasiakirjat sisältävät suunnitelman, jossa jo entuudestaankin anteliasta verojärjestelmää laajennetaan yrityksiin, jotka tuovat aineetonta omaisuutta Irlantiin.

Hanke tarkoitti, että jos irlantilainen yritys osti aineetonta omaisuutta, se saattoi tehdä verovähennyksiä useiden vuosien ajan. Monikansallisille yrityksille tärkeää oli, että verovähennykset oli tarkoitettu myös sellaisille irlantilaisille yrityksille, jotka ostivat aineetonta omaisuutta samaan yhtiöryhmään kuuluvalta toiselta yritykseltä.

Järjestely oli erityisen houkutteleva sellaisille monikansallisille yrityksille, jotka pystyivät myymään aineetonta omaisuuttaan Irlantiin veroparatiisissa sijaitsevasta tytäryhtiöstään, koska myyntivoitto olisi verotonta.

Asiakkaita Applen myymälässä Hong Kongissa.
Yhdysvaltalainen Apple on yksi maaiman suurimpia matkapuhelinvalmistajia. Kuva: Anthony Wallace / Lehtikuva

Apple kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin siitä, onko se hyödyntänyt tätä järjestelyä myymällä aineetonta omaisuutta Apple Sales International -yhtiöstä Jerseyltä Apple Operations Europe -yhtiöön Irlantiin.

Selvää kuitenkin on, että suuri määrä aineetonta omaisuutta ilmestyi Irlantiin samoihin aikoihin, kun Apple järjesti kolme Irlannin-tytärtään uusiksi. Irlannin bruttokansantuote kasvoi 2015 uskomattomat 26 prosenttia, kun kansantalouden tilinpitoon yhtäkkiä ilmestyi 270 miljardin dollarin edestä aineetonta omaisuutta. Summa on suurempi kuin kaikkien asuinrakennusten yhteenlaskettu arvo maassa.

Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman kutsui tapahtumia “haltijataloudeksi”.

Apple sanoo maksavansa uudelleenorganisoinnin jälkeen enemmän veroja Irlantiin. Vuosina 2014-16 verojen suuruus oli yhteensä kaikkiaan 1,5 miljardia dollaria.

Kun Apple ei kerro, kuinka paljon voittoa se tekee Irlannin-yhtiöissään, on verojen suuruutta mahdotonta arvioida.

Applen oma tilipäätös antaa kuitenkin osviittaa. 2014–16 yhtiön voitot Yhdysvaltain ulkopuolella olivat 122 miljardia dollaria, joista se maksoi 6,6 miljardia veroa – eli 5,4 prosenttia.

– Näin tämä yleensä menee: kun yksi verokeidas suljetaan, jotain muuta ilmestyy tilalle. Tämä jatkuu loputtomiin, Applen tilannetta kommentoi Michiganin yliopiston kansainvälisten veroasioiden ohjelman johtaja Reuven Avi-Yonah.

Kirjoittaja: Simon Bowers

Kääntänyt suomeksi: Hannu Sokala

Lue myös:

Urheilujätti Nike harjoittaa miljardien eurojen verokikkailua

Ruotsissa kohutaan elinkeinoelämän johtajan puheista: "Olen maksanut veroja tuhannen veronmaksajan puolesta"

Valtion kehitysrahasto Finnfund on sijoittanut kahdeksan miljoonaa euroa veroparatiisiyhtiöön

Nordea myöntänyt miljardilainoja varustamoyhtiöille veroparatiisien kautta

Suosittelemme sinulle