Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ruotsissa kohutaan elinkeinoelämän johtajan puheista: "Olen maksanut veroja tuhannen veronmaksajan puolesta"

Paratiisin paperit -tietovuodon paljastama johtaja kuohuttaa lausunnoillaan.

Leif Östling.
Ruotsin elinkeinoelämän hallituksen puheenjohtaja Leif Östling. Kuva: Claudio Bresciani / EPA
Riikka Uosukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

TUKHOLMA Ruotsin elinkeinoelämän hallituksen puheenjohtaja Leif Östling on joutunut kovan arvostelun kohteeksi veroparatiisivuotoja koskevista lausunnoistaan. Paratiisin paperit -tietovuodoista käy ilmi, että Östling ja hänen vaimonsa ovat perustaneet vuonna 2005 Maltalle konsulttiyhtiön.

Ruotsin valtiovarainministeri Magdalena Andersson sanoo pitävänsä Östlingin ja muiden rikkaiden veroja välttävää toimintaa vaarallisena esimerkkinä.

Östling ei ole toiminut laittomasti, mutta kohu on noussut hänen toimiaan selvitelleestä haastattelusta.

SVT:n tutkivan toimituksen Uppdrag Granskningin haastattelussa Östling sanoo, että hänellä on hyvä omatunto, koska hän on maksanut ja maksaa osansa veroista Ruotsiin. Östlingin tokaisua "Olen maksanut veroja tuhannen veronmaksajan edestä", on pidetty ylimielisenä ja se on aiheuttanut vaatimuksia hänen erostaan.

Paratiisin papereissa parituhatta ruotsalaisnimeä

Lisäksi Östlingin haastattelussa esittämää kysymystä “mitä hittoa saan (vero)rahojeni vastineeksi?” on paheksuttu ja siitä on tehtailtu useita twitter-meemejä.

Useiden Ruotsin elinkeinoelämän hallituksen jäsenten mielestä Östlingin lausunnot ovat harkitsemattomia ja vahingoittavat järjestön mainetta.

Östling on jälkikäteen myöntänyt puhuneensa haastattelussa huolimattomasti.

Veronkiertoa paljastaneiden Paratiisin paperien yhteydessä on tiettävästi tullut esille parituhatta ruotsalaista nimeä.

Paratiisin papereiden aineisto vuodettiin saksalaiselle Süddeutsche Zeitungille. Lehti taas luovutti tiedot kansainväliselle toimittajajärjestölle ICIJ:lle, jonka kautta Ylellä on pääsy aineistoon.

Lue lisää:

Nordea myöntänyt miljardilainoja varustamoyhtiöille veroparatiisien kautta

Valtion kehitysrahasto Finnfund on sijoittanut kahdeksan miljoonaa euroa veroparatiisiyhtiöön

Tällainen yhtiö on jättimäinen veroparatiisipalveluja tarjoava Appleby

Britannian kuningashuone on tehnyt miljoonasijoituksia veroparatiisien kautta

Suosittelemme sinulle