Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Mykkänen Finnfundista: Verolinjausta päivitetään – ei saa olla häivähdystäkään aggressiivisesta verojen välttämisestä

Ministeri Kai Mykkäsen mukaan Finnfund ei voi tuoda esiin kyseisen sijoituksen verotuksen yksityiskohtia salassapitosopimuksen vuoksi.

Kai Mykkänen.
Kai Mykkänen. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan suomalaisen kehitysrahasto Finnfundin verolinjausta päivitetään parhaillaan.

Yle kertoi maanantaina, että Finnfundin varoja on kierrätetty veroparatiisina tunnetun Caymansaaren kautta. Finnfund on tehnyt kahdeksan miljoonan euron sijoituksen rahastoon, joka on perustettu toteuttamaan metsähankkeita Aasiassa.

Mykkänen sanoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että Finnfund ei tänä päivänä tee sijoituksia OECD:n listaamien veroparatiisien kautta. Hän sanoo, että kyseinen sijoitus on tehty vuonna 2012.

– Tiukennamme sitä, että Finnfund ei voi käyttää rakenteita, jossa on mukana häivähdyskään aggressiivista verojen välttämistä. Meidän pitää pystyä raportoimaan avoimesti kaikista niistä järjestelyistä, joissa Finnfund on mukana, Mykkänen sanoo linjausten päivittämisestä.

Hänen mukaansa Finnfundin rahastosijoitusten osuus on alle viidennes ja vielä pienempi uusissa hankkeissa.

– Pääsääntö on se, että ohjaamme Finnfundia tekemään suoria sijoituksia kohdemaan yrityshankkeisiin. Silloin, kun muuta keinoa kumppanirahoittajien saamiseksi ei löydy, voidaan käyttää väliyhtiötä toisessa maassa, mutta se ei saa olla veronkiertoluontoinen, hän sanoo.

Hänen mukaansa salassapitosopimukset estävät takautuvasti sen, että Finnfund ei voi tuoda esiin kyseisen sijoituksen verotukseen liittyviä yksityiskohtia.

– Siinä on muita sijoittajia mukana. Kuusi vuotta sitten on tehty salassapitosopimus silloisen politiikan mukaisesti, hän sanoo.

Lue myös:

Lue tästä kaikki Ylen uutiset Paratiisin papereista

Tällainen yhtiö on jättimäinen veroparatiisipalveluja tarjoava Appleby

Britannian kuningashuone on tehnyt miljoonasijoituksia veroparatiisien kautta

Tietovuodossa satoja suomalaisnimiä – miksi kaikkia ei julkaista? Seitsemän vastausta Paratiisin papereista

Paratiisin paperit: Trumpin ministerillä liiketoimia Putinin lähipiirin kanssa

Suosittelemme