Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Uusi moottorilaboratorio otetaan käyttöön Vaasassa – kansainvälinen merimoottoritutkimus on sen ensimmäinen koitos

Vaasan energia-alan tutkimus- ja kehityskeskuksessa valmistaudutaan moottorilaboratorion käyttöönottoon. Vaasan yliopisto ja Wärtsilä ovat mukana kansainvälisessä merimoottoritutkimuksessa, jonka testien käyttöön laboratorio tulee ensimmäiseksi.

Vebicin projektipäällikkö Janne Suomela laboratorion valvomossa.
Vebicin projektipäällikkö Janne Suomela laboratorion valvomossa. Kuva: Janina Hietamäki / Yle
Terhi Varjonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Moottorilaboratorio Vebicissä eli Vaasa Energy Business Innovation Centerissä on vielä hiljainen. Rauhallisen tunnelman katkaisee aina välillä laitteita varten laboratoriossa oleva kompressori, joka muistuttaa törähdyksellä olemassaolostaan.

Laboratorion rauha rikkoontuu pian, sillä viimeisiä asennustöitä ja kytkentöjä ensimmäisen moottorilaboratorion käyttöönottamiseksi tehdään parhaillaan.

Keskellä moottoriselliä, kuten Vebicin projektipäällikkö Janne Suomela laboratoriota kutsuu, on Wärtsilän 4L20-moottori. Se tuotiin tänne lähes vuosi sitten ja pian se pääsee virallisesti tutkimuskäyttöön.

Wärtsilän 4L20-moottori on kohta tutkimuskäytössä.
Wärtsilän 4L20-moottori on kohta tutkimuskäytössä. Kuva: Janina Hietamäki / Yle

Moottorilla on jo tehty pieniä ajoja mutta varsinainen iso testiajo on vielä tulossa. Tarkoitus on ajaa moottorilla vuorokausi yhtä soittoa ja tehdä sen jälkeen vielä tarvittavia viilauksia ja sitten tutkimustyö voi alkaa.

Osa kansainvälistä yhteistyötä

Ensimmäinen hanke, jota Vebicin isoimmassa moottorilaboratoriossa tehdään, on osa laajaa kansainvälistä Hercules 2 -projektia. Tiivistetysti sanottuna hankkeen tavoitteena on kehittää polttoaineen suhteen joustavaa, suurta merimoottoria.

– Vaasassa tähän liittyvät testit alkavat tämän vuoden puolella tai viimeistään ensi vuoden alussa, kertoo Suomela.

Hercules 2 on nelivaiheisen projektin viimeinen osa ja se päättyy keväällä. Tämä sadan miljoonan euron projekti käynnistyi vuonna 2004 ja siinä on vuosien aikana ollut mukana lähemmäs sata eri toimijaa eri puolilta maailmaa. Suomesta mukana ovat muun muassa Vaasan yliopisto ja Wärtsilä.

Yliopiston kanssa

Wärtsilällä on kokemusta yliopistoyhteistyöstä entuudestaankin ja siinä nähdään monenlaisia hyötyjä, kertoo tutkimuksesta ja teknologian kehityksestä vastaava johtaja Mikael Wideskog Wärtsilä Finlandista.

– Yliopistoyhteistyöllä saadaan meidän kehitysprojektejamme eteenpäin ja yliopistojen kautta me saadaan se osaaminen. Toinen tärkeä asia on, että kun he tekevät yhdessä meidän kanssamme niin se rakentaa heidän osaamistaan ja sieltä saadaan osaavia työntekijöitä ja tutkijoita meidän palkkalistoillemme, kertoo Wideskog.

Vebicin laboratoriotilat ovat meren puolella.
Vebicin laboratoriotilat ovat meren puolella. Kuva: Janina Hietamäki/Yle

Wideskog pitää myös hyvänä asiana, että tutkimus- ja innovaatiokeskus on nimenomaan Vaasan seudulla.

– Vebichän tuo näkyvyyttä Vaasan energiaklusterille. Saadaan ulospäin tietoa, että täällä tehdään syvää tutkimustyötä. Saadaan rahoitusta ja hyviä tutkijoita alueelle, ja saadaan kasvamaan se resurssipohja, josta pystytään esimerkiksi palkkaamaan väkeä, lisää Wideskog.

Energiainnovaatioiden mekka

Vebicin johtoon valittiin kesällä professori Krish Sankaran Sveitsistä. Hän on pistänyt neljässä kuukaudessa tuulemaan ja on hyvin innostunut niistä mahdollisuuksista, mitä Vaasan seudulla ja Vebicillä on. Sankaran haluaa kertoa tarinan, metaforan, joka kuvaa hänen mielestään hyvin sitä mitä Vebic tekee.

Professori Krish Sankaran johtaa Vebiciä.
Professori Krish Sankaran johtaa Vebiciä. Kuva: Jarkko Heikkinen/Yle

–  Kuvitellaan, että Vaasan seutu on sirkuksessa esiintyvä elefantti. Se tekee temppuja ja monet ovat siitä vaikuttuneita. Toimittaja kysyy eri ihmisiltä, että miten Vaasa pystyy tekemään näin? Osa sanoo, että siksi koska se on hyvä, Jumalan vuoksi, luonteensa vuoksi. Osa taas sanoo, että Vaasa pystyy tekemään temppuja, koska siinä vieressä on mies keppi kädessään ohjaamassa sitä. Sitten osa, ulkopuoliset kuten minä, taas mietimme, että se tekee tuolla tavalla, koska se ei tiedä mihin kaikkeen se pystyisi, kertoo Sankaran.

Vebicin tehtävä on Sankaranin mielestä olla uusien asioiden avaaja. Hän näkisi mielellään Vebicin energiainnovaatioiden mekkana Suomessa, Baltiassa ja mikä ettei joskus Euroopassakin.

Vebicin tilat sijaitsevat Vaasan yliopiston välittömässä läheisyydessä
Vebicin tilat sijaitsevat Vaasan yliopiston välittömässä läheisyydessä Kuva: Janina Hietamäki / Yle

Mutta vaikka konkreettinen tutkimustyö esimerkiksi moottoreiden kohdalla on tärkeä osa Vebicin työtä, tapahtuu sen siipien suojassa monenlaista kehitystoimintaa. Sankaran painottaa tiivistä yhteistyötä teollisuusmaailman lisäksi myös muun ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Talo täyteen toimintaa

Kun Vebicin käytännön tutkimus on täydessä käynnissä, moottorilaboratorioita on kolme. Talossa on myös polttoainelaboratorio, jonka toiminta käynnistyi jo keväällä. Se tukee pian käynnistyvää moottoritutkimusta. Hercules 2 päättyy ensi keväänä mutta tulevia hankkeita on mietitty jo pitkään.

Wärtsilän moottori on kohta valmis testiajoihin.
Wärtsilän moottori on kohta valmis testiajoihin. Kuva: Janina Hietamäki/Yle

– Hakemuksia on menossa ja yksi kiinnostava tutkimuskohde on biokaasut, kertoo projektipäällikkö Janne Suomela.

Muihin moottorilaboratorioihin on tulossa omat moottorinsa ja seuraavaksi merimoottorin kaveriksi omaan selliinsä on tulossa yksisylinterinen pienempi moottori. Se voi olla paikoillaan jo ensi vuoden aikana.

Suosittelemme sinulle