Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ensimmäinen tavarajuna lähti Kouvolasta Kiinaan – historiallisella ensimatkalla mittaa 8 000 kilometriä

Junayhteys Suomesta Kiinaan on merikuljetuksia nopeampi.

peukaloa naytetaan kiinan junan edessa
Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Petri Niemi
Avaa Yle-sovelluksessa

KOUVOLA Kouvolassa on koettu historiallinen hetki. Ensimmäinen konttijuna Kouvolasta Xi'aniin Kiinaan lähti pitkälle matkalleen perjantaina kello 11.03. Matkaa junalle kertyy noin 8 000 kilometriä, jonka tavarajuna kulkee noin kymmenessä päivässä.

Noin 800 metriä pitkän junan kyydissä on 41 konttia.

– Konteissa on muun muassa sahatavaraa, koneteollisuuden tuotteita, työvaatteita ja laivanosia, kertoo operatiivinen johtaja Jari Grönlund Unytrade Oy:stä.

Yhtiö on Kazakstanin rautateiden eli KTZ:n edustaja Pohjoismaissa. KTZ puolestaan operoi junaa ja omistaa muun muassa junan kontit.

VR:n veturi vetää vaunut Kouvolasta itärajalle. Rajalla veturi vaihtuu, kun Venäjän rautatiet RZD ottaa junan haltuun.

Juna kulkee Pietarin ja Moskovan liepeiltä Kazakstanin rajalle, missä veturi vaihtuu jälleen.

– Sitten ajetaan Kazakstanin läpi Kiinan rajalle. Khorgosissa nosturi siirtää kontit noin tunnissa toiseen junaan, koska Kiinassa on eri raideleveys kuin Kazakstanissa, sanoo Grönlund.

Kartta, jossa näkyy rautatiereitti Kouvolasta Kazakstanin halki Kiinaan.
Vientireitti Kouvolasta rautateitse Xi'aniin. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Piristysruiske Kouvolalle ja taloudelle

Kouvola on valmistellut nyt avattavaa reittiä jo muutaman vuoden, sillä kaupunki pyrkii Aasian ja Euroopan välisen tavaraliikenteen keskukseksi.

Säännöllisen junaliikenteen lisäksi suunnitelmaan liittyy myös maan ainoan maantie- ja rautatieliikenneterminaalin rakentaminen, jonka on määrä alkaa vuonna 2019.

– Junayhteyden alkaminen on Kouvolalle iso piristysruiske. Tällä on suuri vaikutus myös Pohjoismaiden yrityksille, joiden kuljetusmatka Kiinaan lyhenee, arvioi Unytraden operatiivinen johtaja Jari Grönlund.

Pohjoismaisten yritysten rajoitteena Kouvola–Kiina -reitin käytölle on lähinnä merikuljetusten kustannus Ruotsista Suomeen.

Olli-Pekka Hilmola

Nyt moni pohjoismainen yritys siirtää tavaroita Keski-Eurooppaan, josta junat vievät niitä Aasiaan.

– Pohjoismaisten yritysten rajoitteena Kouvola–Kiina-reitin käytölle on lähinnä merikuljetusten kustannus Ruotsista Suomeen, sanoo vieraileva professori Olli-Pekka Hilmola Tallinnan teknillisestä yliopistosta.

Professorin mukaan hintakilpailu Kaukoidän kuljetuksissa on tiukkaa, eikä esimerkiksi merikuljetusten haastaminen ole helppoa. Junakuljetus on merirahtia kalliimpaa.

– Säännöllinen junayhteys Kouvolasta Kiinaan tulee olemaan Suomen kansantaloudelle tärkeä.

ihmisiä Kiinan junan edessa
Ensimmäinen juna Kouvolasta Kiinan Xi'aniin saateltiin matkaan marraskuussa 2017. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kiina tukee junarahtia

Rautatieyhteyttä markkinoiva yhtiö uskoo merikuljetuksia nopeamman konttijunan vetovoimaan.

Kiina tukee esimerkiksi näitä Kouvolasta lähteviä junarahteja jopa 50 prosentilla.

Jari Grönlund

– Kun saamme liikenteen vakiintumaan, niin saamme helposti yhden junan viikossa täyteen, Unytraden operatiivinen johtaja Jari Grönlund arvioi.

Kiina havittelee myös uutta Silkkitietä eli Aasian sekä Euroopan välistä kauppareitistöä, johon maa on valmis investoimaan suuria summia.

– Kiinan valtio haluaa kasvattaa vientiä Keski-Kiinasta ja tuontia sinne. Kiina tukee esimerkiksi näitä Kouvolasta lähteviä junarahteja jopa 50 prosentilla, kertoo Grönlund.

Taloutta vauhdittavaa tukea on Grönlundin mukaan luvassa vuoteen 2020 asti.

Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos ennustaa, että Kiinan talouskasvu hiipuu hieman lähivuosina. Kulutustavaroille maassa riittää silti entistä enemmän kysyntää.

– Kiinan keskiluokka ja kaupungit kasvavat. Esimerkiksi korkealuokkaiset kulutustavarat ja puhtaat elintarvikkeet ovat kysyttyjä. Ainakin näitä kannattaa Suomesta viedä, vaikka kilpailu markkinoista on kovaa, ekonomisti Riikka Nuutilainen Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksesta sanoo.

Tällä hetkellä noin 40 prosenttia Suomen viennistä Kiinaan muodostuu raaka-aineista kuten sellun viennistä.

ihmisia ja siniset kontit juna kiinaan
Ensimmäinen konttijuna Kouvolasta Kiinaan lähti syksyllä 2017. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Elintarvikkeita ei vielä kyytiin

Noin kymmenen päivän junayhteys Suomesta Kiinaan kiinnostaa myös kotimaisia elintarvikeyrityksiä. Juna on nopeampi vaihtoehto kuin konttilaiva.

Atria kertoi runsas vuosi sitten sianlihan vientiluvan saamisesta Kiinaan. Yhtiö aloitti toukokuussa lihan viennin merikonteissa. Tänä vuonna alukset kuljettavat yhteensä 3-4 miljoonaa kiloa sianlihaa Kiinaan.

Yhtiö seuraa tarkasti, miten konttijuna Kouvolasta alkaa toimia.

–  Odotamme ja katsomme junan kustannukset. Jos asiakkaat Kiinassa ovat kiinnostuneita tällaisesta nopeasta toimituksesta, niin sitten voi olla johtopäätösten aika, sanoo toimitusjohtaja Juha Gröhn.

Tällä hetkellä Kouvola–Kiina-välin junassa ei elintarvikkeita kuljeteta.

– Venäjän asettamat sanktiot estävät elintarvikkeiden viennin maan läpi, sanoo Unytraden operatiivinen johtaja Jari Grönlund.

Yhtiö neuvottelee Venäjän tullin kanssa, että suomalaisille elintarvikkeille tulisi kauttakulkulupa.

Viisi junaa loppuvuoden aikana

Perjantaina ensimmäistä konttijunaa Kouvolasta Xi'aniin saatteli kansainvälinen kutsuvierasjoukko. Tarkoitus on, että seuraava juna Kouvolasta lähtee joulukuun alussa.

Kiinasta konttijuna Kouvolaan lähtee 29. marraskuuta. Junan kyydissä on ainakin elektroniikkaa.

Loppuvuoden aikana Kouvolan ja Kiinan välillä kulkee yhteensä viisi junaa.

Ensi vuoden alusta juna lähtee kerran viikossa reitille. Junia voidaan tulevaisuudessa lisätä reitille, jos kysyntä kasvaa.

Kiinan junan siniset kontit
Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Suosittelemme sinulle