1
Pieni vedenhakija
Puhdas vesi on meille suomalaisille itsestäänselvyys. Kulkiessani kotimaan luontokohteissa ja janon yllättäessä kauhaisen kuksalla vettä purosta tai järvestä vailla huolen häivää. Kotona hanasta meillä tulee pullotettua vettä laadukkaampaa juotavaa niin paljon kuin ehdimme käyttää. Miljoonilla maailman lapsilla tilanne on täysin toinen.
Janoa sammutetaan vedellä, jolla me emme pesisi autojamme. Erään vesikuopan reunalla seisoessani mietin pitkään tilannettani enkä olisi mistään hinnasta juonut sammakoita, sudenkorentoja ja muita öttiäisiä vilisevästä lätäköstä tippaakaan.
Onneksi avustusjärjestöjen varoilla on saatu rakennettua toimivaa vesihuoltoa pakolaisleireille ja vähennettyä ripulin sekä muiden likaisesta vedestä tarttuvien tautien leviämistä.
Leirillä vedenhakuun osallistuvat kaikki, jotka jaksavat astiaa kantaa.
2
Anton ja lapsenlapsi
Tapasin eteläsudanilaisen pariskunnan, Estan ja Antonin, rauhallisissa olosuhteissa Bidi Bidin pakolaisleirillä Ugandassa. Rauhallisuudesta ei ollut tietoakaan silloin, kun he pakenivat kotimaastaan kaikkialla riehuvan sotatilan takia. Väkivaltainen välikohtaus kauppamatkalla ajoi pariskunnan pakomatkalle Ugandan puolelle turvaan.
Pelkät sandaalit jalassa pariskunta käveli neljä päivää silvottujen ruumiiden reunustamia hiekkateitä pitkin kohti rajaa. Lopulta Ugandan puolella he pystyivät rauhoittumaan ja aloittamaan läheistensä etsinnät.
Usean leirin läpikäytyään Esta ja Anton löysivät lopulta Bidi Bidin leiriltä tyttärensä ja miniänsä lapsineen. He olivat olosuhteet huomioon ottaen hyvässä kunnossa ja perhe yhdistyi lopulta. Yhteinen elämä rakennettiin uudelleen tälle jättimäiselle pakolaisleirille savimajoihin.
3
Enemmän ihmisiä kuin Espoossa
Pakolaisvirta Ugandaan ei ota loppuakseen. Rajan yli tulee jatkuvasti lisää väkeä ja leirit laajenevat. Vierailuni aikaan Bidi Bidi oli maailman suurin pakolaisleiri. 272 000 ihmistä samalla alueella ja periaatteessa se oli täynnä. Tänään siellä asuu jo yli 280 000 pakolaista.
Maailman pakolaistilanne on entisestään kärjistynyt ja nyt suurimmalla leirillä Cox´s Bazarissa Bangladeshissä on jo yli puoli miljoonaa pakolaista.
4
Klinikan itsepalveluvaaka
Vierailu pakolaisleirin terveysasemalla avasi silmät todellisuuteen, jossa kehitysmaassa pakolaisina olevat lapset elävät. Pieni klinikka ugandalaisella maaseudulla hoitaa päivittäin kymmeniä ellei satoja aliravitsemuksesta, ripulista, malariasta ja muista sairauksista kärsiviä pieniä lapsia ja jopa vastasyntyneitä vauvoja.
Olosuhteet eivät ole lähelläkään suomalaista terveyskeskusta. Lääkäreitä ei riitä kaikille klinikoille, lääkkeitä ei ole tarpeeksi ja ambulanssin apu voi olla useiden tuntien päässä kuten saimme todistaa. Pieni lapsi kuoli lisähapen puutteen vuoksi ollessamme klinikalla, koska ambulanssi oli usean tunnin ajomatkan päässä eikä ehtinyt paikalle ajoissa.
5
Pihan lakaisu käynnistää koulupäivän
Vertailuni hyvinvointivaltio Suomen ja yli miljoona pakolaista vastaanottaneen Ugandan välillä jatkui seuraavaksi paikallisilla kouluilla. Lasten aamutoimet koululla alkoivat hiekkapihan lakaisemisella. Oppilaat suorittivat lakaisuoperaation opettajan tiukan silmän valvonnan alla mukisematta. Hiekkapihan lakaisemisen jälkeen laulettiin pihamaalla kansallishymni ja järjestäjän hakattua koulun kellona toiminutta ruosteista autonvannetta oppilaat siirtyivät sisätiloihin opintielle.
Koulujen opettajat eivät läheskään kaikki ole ammattilaisia ja opetus on välillä laadullisesti luokatonta. Silti koululaiset tulevat joka päivä paikalle oppiakseen ne perusasiat, joiden avulla elämässä on pieni mahdollisuus päästä eteenpäin: lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan edes auttavasti. Ilman perustaitoja tulevaisuus ei vaikuta lupaavalta.
6
Kivi, keppi, kasvinlehti vai kouluvihkon paperi
Kaikki näkemäni koulut Ugandassa eivät suinkaan olleet "oikeita kouluja" kiinteine rakennuksineen. Pakolaisleirillä eräs kouluista oli kyhätty kasaan metalliputkista ja pressuista, koulussa oli yli 2 000 lasta opintiellä ja koulupäivät oli jaettu aamu- ja iltavuoroihin. Olosuhteet kouluilla ovat muutenkin ala-arvoiset verrattuna suomalaiseen koulumaailmaan. Yhdessä luokassa voi olla kerrallaan jopa 250 oppilasta ja hälinä on sen mukaista.
Iso ongelma kaikissa kouluissa on hygienia, yleensä pihan perällä on muutama käymälä, joissa ei todellakaan ole vessapaperia tarjolla. Kopissa on betoninen lattia, lattiassa reikä ja reiän alla kolmemetrinen kuilu täynnä sitä itseään. Ja haju on sen mukainen.
Lapset pyyhkivät kouluvihkosta revityillä sivuilla, puskasta riivityillä lehdillä, kepeillä, kivillä ja kaikki pudotetaan moolokin kitaan. Käsipesupiste on joissakin paikoissa saatu aikaan käymälöiden lähelle, mutta saippuaa ei ole, käsidesistä puhumattakaan. Ja siitä tautien leviämisen loputon ketju jatkuu.
7
Iloa ilman härpäkkeitä
Samoin kuin suomalaisessa koulussa, myös pakolaisleirin koululla välitunti vaikutti olevan paras hetki päivästä. Koulun lapset kirmasivat rutikuivalla hiekkapihalla kisaillen keskenään samaan tapaan kuin meidän lapsemme tekevät. Tunnelma oli välitön, iloinen ja teknologiavapaa.
Luonnollisesti noissa olosuhteissa elävillä lapsilla ei ole älypuhelimia, tabletteja, läppäreitä, fidget spinnereitä tai vastaavia. Energiaa purettiin potkimalla lehdistä kasattua palloa tai kiipeilemällä romahtamispisteessä olevissa koulun rakenteissa.
8
Koulupuku harvojen asuste
Koulumatka lapsilla voi olla useita kilometrejä, eikä matkan tekoa helpota kunnollisten jalkineiden puute, monet lapset kulkevatkin päivittäisen taipaleensa paljain jaloin. Rutikuiva maasto ja suomalaisittain armottoman kuuma ilma korostaa vielä entisestään koulumatkan rasitusta. Pakolaisleirillä ei tunneta sellaista asiaa kuin koulukuljetus. Osalla koululaisista on koulupuku päällä, suurin osa kulkee niissä vaatteissa, joita perhe on saanut haalituksi kasaan.
Jos täällä näkee lapsen kulkevan "merkkivaatteissa", kansainvälisen urheiluvaatefirman logolla varustetussa t-paidassa, voi olla varma, että paitaa on pitänyt ensin esim. suomalainen lapsi ja vaatekeräyksen kautta se on kulkeutunut Ugandaan.
9
Prinsessan koru
Karuista olosuhteista huolimatta ihmiset pyrkivät pitämään huolen itsestään ja jopa ulkonäöstään. Varsin monen, varsinkin tyttöjen hiukset, on laitettu kauniisti ja olemusta koristellaan mahdollisuuksien mukaan koruilla.
Jos äidillä ei ole varaa hankkia värjätyistä makarooneista tehtyjä koruja perheen prinsessalle, korut tehdään itse vaikkapa purukumipaketin tinapaperista. Ja jos on luvassa jotain vähän erikoisempaa, vaikkapa kuvausryhmän saapuminen, päälle laitetaan se kaikista puhtain ja vähiten rikki oleva mekko.
10
Yhdeksän aaria karua maata ja savimaja
Bidi Bidin kaltaisella pakolaisleirillä asuvat saavat tullessaan rajan yli ja rekisteröidyttyään oikeuden omaan pieneen 30m x 30m maatilkkuun. Siihen rakennetaan asumus, ensin puukeppien varaan pingotetuista pressuista ja myöhemmin maja muurataan savesta.
Maaperä on kuivaa, ravinneköyhää eikä omalla pihalla juurikaan pysty kasvattamaan ruokaa. Siksi useimmat joutuvat tyytymään UNHCR:n ja UNICEF:n ruoka-apuun. Pihakeittiössä valmistetaan maniokista, riisistä tai bataateista ruokaa koko perheelle. Erään perheen pihalla oli narussa kiinni pieni apina, joka ei suinkaan ollut lemmikki, vaan odottamassa päätymistä perheen juhla-ateriaksi.
Elämä näissä meidän mittapuun mukaan erittäin karuissa ja rankoissa olosuhteissa ei voi olla vaikuttamatta lasten kehitykseen ja haaveisiin tulevaisuuden suhteen. Kysyttäessä lapsilta heidän toiveitaan saa vastaukseksi usein: "minusta tulee opettaja tai lääkäri".
Todellisuus on kuitenkin ihan jotain muuta. Osa lapsista ei selviä kouluikään saakka eikä kouluiän saavuttamisen jälkeenkään tulevaisuus ole missään mielessä turvattu.
Halutessasi voit auttaa lapsia - myös Bidi Bidin leirillä - lahjoittamalla rahaa Nenäpäivän keräykseen.
