Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Poptähti Shakiran kymmenien miljoonien arvoiset musiikkioikeudet veroparatiisissa

Shakiralla on veroparatiisiyhtiöitä niin Luxemburgissa kuin Maltalla. Itse hän asuu Espanjassa, vaikka on virallisesti kirjoilla myös veroparatiisina tunnetulla Bahamalla.

Shakira
Kuva: Mike Nelson / EPA
Anne Ali-Hokka
Avaa Yle-sovelluksessa

Laulaja ja lauluntekijä Shakira on käyttänyt jo vuosia hyväksi useita alhaisen verotuksen maita hallinnoidessaan varojaan. Asia ilmenee Paratiisin paperit -tietovuodosta.

Shakira on siirtänyt musiikkinsa oikeudet omistamaansa Tournesol Limited -yhtiöön Maltalle. Tekijänoikeuksiin erikoistunut amerikkalaisyritys on arvioinut oikeuksien arvoksi 31,6 miljoonaa euroa.

Malta ja Luxemburg ovat maita, joihin on rekisteröity tuhansia postilaatikkoyrityksiä eli yhtiöitä, joilla ei ole varsinaista liiketoimintaa.

Maat houkuttelevat ulkomaisia sijoittajia ja yrityksiä erilaisilla veroeduilla. Maltalta ja Luxemburgista toimivien yhtiöiden omistajia on vaikea selvittää.

Maltan yhtiövero on 35 prosenttia, mutta ulkomaisille osakkeenomistajille todellinen veroprosentti on erilaisten vähennysten ansioista noin viisi prosenttia.

Shakiran tekijänoikeuksiin liittyvät järjestelyt paljastuvat Paratiisin paperit -aineistoista, jota espanjalainen verkkolehti El Confidencial ja tv-kanava laSexta ovat olleet mukana tutkimassa.

Kooste paperileikkeistä.

Kaikkiaan 13,4 miljoonaa asiakirjaa käsittävä aineisto vuodettiin saksalaislehti Süddeutsche Zeitungille, joka jakoi sen kansainvälisen toimittajajärjestön ICIJ:n tutkittavaksi. Suomessa Ylellä on pääsy vuodettuun aineistoon.

– Maltalaisen yhtiön Tournesol Limitedin toiminta täyttää kaikki lailliset vaatimukset. Kaikki tähän kokonaisuuteen liittyvä tieto on julkista ja läpinäkyvää, kommentoi Ezequiel Camerini, yksi laulajan asianajajista lyhyesti.

Kolumbialainen Shakira on virallisesti kirjoilla veroparatiisina tunnetulla Bahamalla. Hänen asianajajansa myönsi, että varsinaisesti Shakira asuu Barcelonassa lastensa ja puolisonsa, jalkapalloilija Gerard Piquén kanssa.

Asianajajan mukaan “kansainvälisenä artistina hän on asunut useissa paikoissa uransa aikana ja on aina noudattanut täysin kulloisenkin asuinpaikkansa lainsäädäntöä”.

Lue tästä kaikki Ylen uutiset Paratiisin papereista

Suosittelemme sinulle