Trump Aasian-puheessaan: "Pohjois-Korea, älä aliarvioi meitä"
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin odotettu puhe Etelä-Korean parlamentissa sisälsi runsaasti Pohjois-Koreaan kohdistuvaa kritiikkiä. Trump tuomitsi Pohjois-Korean julman diktatuurin ja kehotti kaikkia valtioita yhdistämään voimansa Pohjois-Korean eristämiseksi.
– Tänään toivon puhuvani kaikille sivistysvaltioille, kun sanon Pohjois-Korealle: Älä aliarvioi meitä. Äläkä haasta meitä, Trump sanoi.
EU päättää päästörajoista, Suomi haluaa tiukkaa linjaa
Euroopan komissio on päättämässä liikenteen uusista päästörajoista vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Muun muassa saksalainen autoteollisuus on puhunut lievempien päästövaatimusten puolesta. Suomi toivoo kuitenkin komissiolta tiukkaa linjaa, koska se auttaisi Suomea pääsemään omiin päästötavoitteisiinsa.
Kymmenet seurakunnat hurahtivat liitoksiin – sen sijaan kuntaliitokset täysin jäissä
Seurakuntien lukumäärä on vähentynyt samaa tahtia kuntien kanssa koko 2000-luvun ajan, mutta nyt tiet ovat erkanemassa. Lukuisia seurakuntaliitoksia on viritteillä eri puolilla maata ja täysin vapaaehtoiselta pohjalta. Jutustamme voit lukea tarkemmin, missä päin maata liitoksia suunnitellaan ja mikä niihin motivoi.
Uudenmaan länsiosiin on syntynyt uusi susireviiri
Susia on havaittu viime aikoina eniten Snappertunan kylän tuntumassa Raaseporissa. Riistapäällikön mukaan kolmen kunnan alueilla liikkuvan lauman alfauros olisi kaadettu. Ulosteista kerätyistä DNA-tiedoista paljastuu, että uros oli kotoisin Satakunnasta, naaras Raaseporin ja Salon suunnalta.
Viikko jatkuu vaihtelevassa säässä
Pilvisyys lisääntyy, ja lännestä saapuu heikkoja sateita maan pohjoisosaan. Päivän aikana Lapissa tulee olomuodoltaan vaihtelevia hajanaisia sateita, kertoo meteorologi Kerttu Kotakorpi. Etelämpänä on poutaista ja vaihtelevan pilvistä. Aurinkoisinta ja tuulisinta on lännessä. Lue lisää säästä osoitteessa yle.fi/saa.