Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ruotsin rakastama prinsessa Victoria verokohun keskelle

Prinsessan häämatka on noussut esille Paratiisin paperit-tietovuodossa, kertoo Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Riikka Uosukainen.

Prinsessa Victoria ja Daniel Vestling häiden jälkeen.
Prinsessa Victoria ja Daniel Vestling avioituivat vuonna 2010. Tietovuoto koskee häämatkaa. Kuva: Carsten Rehder / AOP
Riikka Uosukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

TUKHOLMA Kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel saivat vuonna 2010 häälahjaksi lentomatkan yksityiskoneella ruotsalaiselta liikemieheltä. Luksus-lentomatkan on julkisuudessa arvioitu maksaneen yli sata tuhatta euroa.

Ruotsin television SVT:n mukaan yksityislentokone oli rekisteröity “postilaatikko-yhtiöön” Bermudan veroparatiisiin.

Yksityismatkan hääparille lahjoitti kuningashuoneen ystäväpiiriin kuuluva liikemies Bertil Hult.

Kuningashuoneen tiedottaja Margaretha Torgren sanoo SVT:lle, ettei heillä ollut minkäänlaista tietoa asiasta.

Kuningasparikin käytti yksityiskonetta

SVT:n tutkiva toimitus Uppdrag granskning kertoo, että myös kuningas Carl Gustav ja kuningatar Silvia ovat matkustaneet Bert Hultin yksityiskoneella useaan kertaan.

Kuningatar lensi vuonna 2013 Kuwaitiin, kuningas samana vuonna Pietariin ja vuonna 2015 Lissaboniin.

Hovin tiedottaja Margaretha Torgren sanoo SVT:lle pitävänsä hyvänä sitä, että ihmisten taloudellisia toimia selvitetään.

– Mutta tällä ei ole mitään tekemistä kuningashuoneen kanssa. Bertil Hult on hyvä yksityinen ystävä kuninkaalliselle perheelle, ja siksi ystävän tekemisiä ei ole ollut mitään syytä tutkia.

Paratiisin paperit on yksi maailman suurimmista tietovuodoista. Vuodon sai saksalaislehti Süddeutsche Zeitung, joka jakoi aineiston kansainväliselle tutkivien toimittajien verkostolle (ICIJ). Yle kuuluu verkostoon.

Lue lisää aiheesta:

Poptähti Shakiran kymmenien miljoonien arvoiset musiikkioikeudet veroparatiisissa

Piskuinen kiitorata, mutta 1000 lentokonetta – Rikkaat rekisteröivät koneensa Mansaarelle välttyäkseen veroilta

Analyysi: Miksei EU estä kansainvälistä verojen välttelyä?

Paratiisin paperit – Uuden tietovuodon jättipaljastukset

Suosittelemme sinulle