(Video käynnistyy, kun klikkaat kuvaa.)
Suomessa metsä on aina auki.
Metsän ympärillä ei ole aitoja eikä sinne tarvitse maksaa pääsymaksua. Suomalaiset ja kaikki ulkomaalaiset saavat mennä metsään koska tahansa.
Suomessa on käytössä jokamiehenoikeudet. Se tarkoittaa sitä, että kaikki saavat liikkua, retkeillä ja yöpyä metsässä. Metsästä saa poimia marjoja, sieniä tai kukkia. Myös järvellä saa liikkua ja onkia kaloja.
Maanomistajalta ei tarvitse pyytää erikseen lupaa. Liian lähelle kenenkään kotia ei kuitenkaan saa mennä.
Suomen maapinta-alasta 76 prosenttia on metsää. Suomen metsät ovat 11 prosenttia koko Euroopan metsäalasta.
Yksityishenkilöt omistavat 60 prosenttia ja valtio 26 prosenttia Suomen metsistä. Firmat, esimerkiksi metsäyhtiöt, omistavat loput.
Suurinta osaa Suomen metsistä hoidetaan koko ajan. Jos metsästä kaadetaan puuta, sen tilalle pitää kasvattaa uutta puuta.
Uuden puuston kasvatusaika on noin 50-120 vuotta. Uutta metsää kasvaa kuitenkin joka vuosi enemmän kuin vanhaa kaadetaan.
Suomi on aina elänyt metsästä. Metsäteollisuus alkoi jo 1800-luvun lopulla. Silloin puuta käytettiin sahatavaraksi ja paperinvalmistukseen. Vielä nykyään paperia viedään paljon ulkomaille.
Metsäteollisuus on Suomessa iso työnantaja. Siksi suomalainen sanoo, että metsä on vihreää kultaa.
Suomen luonnossa kasvaa 4 havupuulajia. Ne ovat mänty, kuusi, kataja ja euroopanmarjakuusi. Euroopanmarjakuusi kasvaa vain Ahvenanmaalla. Lehtipuita ja pensaita kasvaa Suomessa noin 30 eri lajia.
Metsä ja luonnossa liikkuminen ovat suomalaisille tärkeitä. 96 prosenttia suomalaisista sanoo, että he ovat luontoihmisiä.
Suomalaiselle metsä on turvallinen paikka. Metsä ei pelota, vaikka siellä elää isoja eläimiä, esimerkiksi hirviä ja karhuja. Suomalainen tietää, että karhu pelkää häntä enemmän kuin hän karhua.
Metsä parantaa ja hoitaa ihmistä. Jo 2 tai 3 minuuttia metsässä laskee verenpainetta ja sydämen sykettä. Metsä helpottaa stressiä ja masennusta.
Suomalainen viihtyy metsässä, koska siellä voi olla hiljaa. Suomalaiselle metsä on hiljainen paikka, vaikka linnut laulavat, vesi solisee ja tuuli humisee.
Toimittajat: Merja Windia ja Pälvi Tammi
Arkistotoimittajat: Tuuli Raento, Katriina Parviala ja Eila Haikarainen
Videon editointi: Tiia Schwartz