Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Venäjän valtio teki jättivoittoja sijoituksillaan Facebookiin ja Twitteriin

Venäjän valtiolliset toimijat tekivät muutama vuosi sitten suuria voittoja sijoittamalla sosiaalisen median toimijoihin kuten Facebookiin ja Twitteriin. Järjestelijänä toimi venäläisliikemies, jolla on myös yhteyksiä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin perheen lähipiiriin.

Grafiikka
Kuva: Yle Uutisgragiikka/Christoph Hardt/Future Image/WENN.com
Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Paratiisin paperit -tietovuoto paljastaa, että Kremlin apulaisiin kuuluva valtionpankki ja valtiollinen öljy-yhtiö hoitivat sijoituksensa liikemies Juri Milnerin ja DST Global -nimisen rahaston kautta.

Venäjän valtion toiseksi suurin pankki VTB Bank sijoitti 191 miljoonaa dollaria DST Globaliin, joka vuonna 2011 osti merkittävän siivun pikaviestipalvelu Twitteristä. Siivu myytiin vuonna 2013.

Venäläisen energiajätin Gazpromin tytäryhtiö puolestaan osti erään veroparatiisiyhtiön ja DST Globalin kautta Facebookin osakkeita. Ne myivät osakkeet yhtiön pörssilistautumisen jälkeen vuonna 2012 ja keräsivät tuhdit voitot.

Tähän mennessä Venäjän ei ole osoitettu sinällään vaikuttaneen Twitterin tai Facebookin toimintaan tai saaneen yhtiöistä sisäpiiritietoja. Yhdysvaltain kongressi kuitenkin tutkii parhaillaan sosiaalisen median jättiyhtiöiden roolia Venäjän harjoittamassa väärien tietojen levityksessä.

Paljastukset kertovat, että Venäjällä oli taloudellisia etuja sosiaalisessa mediassa Yhdysvalloissa jo vuosia ennen Yhdysvaltain viimesyksyisiä presidentinvaaleja.

Milnerin omistukset Twitterissä ja Facebookissa ovat olleet julkisesti tiedossa. Sen sijaan Venäjän valtion sijoitukset paljastuvat vasta nyt.

Milner: ”Eivät poliittisia sijoituksia”

Juri Milner toteaa tutkivien toimittajien järjestölle ICIJ:lle, että hän tekee aina sijoituksensa liiketaloudellisin perustein eikä niillä ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Milnerin mukaan alle viisi prosenttia hänen kokoamistaan sijoitusvaroista oli peräisin Venäjän valtion yksiköistä.

Gazpromin ja VTB Bankin nyt paljastuneet yhteydet yhdysvaltalaisiin sosiaalisen median yrityksiin ovat herkkä aihe, koska niillä on läheiset yhteydet Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin ja hänen lähipiiriinsä.

Yhdysvallat asetti VTB:n talouspakotteiden kohteeksi vuonna 2014 sen jälkeen, kun Venäjä oli vallannut Ukrainalle kuuluneen Krimin. VTB on tunnettu toimija Venäjän poliittisessa järjestelmässä. VTB:n hallituksen puheenjohtaja Andrei Kostin on Putinin liittolainen.

Milnerin kautta Facebook-sijoitukseen osallistuneen Gazpromin tytäryhtiön johdossa oli yli kymmenen vuotta miljardööri Alisher Usmanov, joka osallistui myös henkilökohtaisesti Facebook- ja Twitter-sijoituksiin.

Gazpromin tytäryhtiön tiedottaja vahvisti, että yritys oli lainoittanut Kanton Services -veroparatiisiyhtiötä, joka puolestaan oli osallisena DST Globalin Facebook- ja Twitter-kaupoissa. Tiedottajan mukaan lainoissa ei ollut mukana Venäjän virkailijoita.

USA:ssa opiskellut it-miljonääri

Moskovassa syntynyt Juri Milner, 55, opiskeli taloutta Pennsylvanian yliopiston kuulussa Wharton Schoolissa 1990-luvulla. Palattuaan Moskovaan hän teki joukon sijoituksia, jotka nostivat hänet Venäjän bisnesmaailman huipulle.

Vuonna 2001 Milner tarttui it-osakebuumin jälkimaininkeihin ja ryhtyi vaikeuksiin joutuneen Mail.ru-verkkoyhtiön toimitusjohtajaksi. Milnerin johdossa siitä tuli Venäjän suurin sähköpostiyhtiö ja maan merkittävin tekniikkayhtiö.

2005 Milner perusti Digital Sky Technologies -yhtiön. Kolme vuotta myöhemmin hän liittoutui upporikkaan Alisher Usmanovin kanssa, josta tuli myöhemmin suurosakas Milnerin vuonna 2009 perustamassa DST Global -sijoitusrahastossa.

Milner on vakuuttanut, että hän ei ryhdy hallituksen jäseneksi tai äänivaltaa käyttäväksi osakkaaksi niissä yrityksissä, joihin DST Global sijoittaa, jotta voisi investoida myös kilpaileviin yrityksiin ilman eturistiriitoja.

Strategia ”antoi vahvan viestin, että emme yrittäneet vaikuttaa Facebookin toimintaan”, Milner sanoi Forbes-talouslehdelle. Vuonna 2009 Milner ystävystyi myös Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin kanssa. Milneristä tulikin 2009–2011 Facebookin suuromistaja. Tähän hän sai rahoitustukea Usmanovilta. Sijoitusten arvo kohosi jopa seitsemään miljardiin dollariin. Milner oli Facebookin toiseksi suurin ulkopuolinen omistajataho.

Usmanovin tiedottaja sanoi ICIJ:lle, että Usmanov ei ole käyttänyt valtionyhtiöiltä lainattua rahaa Facebook-osakkeiden hankintaan. Hänen mukaansa Usmanov oli passiivinen sijoittaja Milnerin hankkeissa eikä Usmanovilla ollut valtaa DST:n varoihin tai sijoituksiin.

Sijoitti Trumpin vävyn yritykseen

Juri Milner on sijoittanut Yhdysvalloissa Piilaakson suuryhtiöihin. Vuonna 2015 hän sijoitti varojaan myös kiinteistöalan teknologiayritykseen Cadreen. Milner kertoo sijoittaneensa yhtiöön 850 000 dollaria omia varojaan.

Cadren perustajiin kuuluu Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner sekä Kushnerin veli Joshua ja kolmas yrittäjä. Kushnerin yrityksen arvon on arvioitu olevan jo 800 miljoonaa dollaria.

Milner kertoo tavanneensa Kushnerin kerran erään konferessin yhteydessä. Hän luonnehtii sijoitustaan presidentin vävyn yritykseen tavanomaiseksi bisnesdiiliksi, johon ei liity politiikkaa.

Artikkelin on kirjoittanut Spencer Woodman ICIJ:sta ja sen ovat toimittaneet suomeksi Hannu Sokala ja Renny Jokelin.

Lue tästä kaikki Ylen uutiset Paratiisin papereista

Suosittelemme sinulle