Suomalaiseen pörssiyhtiö Afarak Groupiin (ex-Ruukki Group) liittyvä sisäpiiritutkinta on siirtynyt syyteharkintaan, kertoo Helsingin Sanomat. Keskusrikospoliisi on tutkinut jutussa törkeää sisäpiiritiedon väärinkäyttöä yhtiön osakkeilla.
Pääepäiltynä on yhtiön kroatialainen suuromistaja Danko Končar. Helsingin Sanomien mukaan poliisi epäilee hänen piiloutuneen muun muassa hongkongilaisen Hino-yhtiön taakse, minkä vuoksi hän olisi todellisuudessa käyttänyt ehdotonta määräysvaltaa yhtiössä.
Poliisi epäilee, että määräysvalta syntyi Hinoa ja muita veroparatiisiyhtiöitä rahoittamalla. Poliisitutkinnan mukaan Hino on tehnyt noin 30 kauppaa, joita poliisi pitää sisäpiirikauppoina.
Pörssirikosepäilyssä tehdään vielä lisätutkintaa. Končar on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Hän toimi Afarakin toimitusjohtajana vuosina 2013–15 ja on nykyisin yhtiön operatiivinen johtaja.
Končar nousi otsikoihin myös tiistaina Paratiisin papereihin liittyen. Ylen tietojen mukaan Končarilla on voinut olla määräysvallassaan yli 70 prosenttia yhtiön osakkeista. Virallisesti hänen omistusosuutensa on noin neljännes. Jos Končar lähipiireineen omistaa tai on omistanut yli 30 prosenttia yhtiöstä, olisi hänen pitänyt tehdä lunastustarjous kaikista osakkeista.
Lue myös: