Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Rahaministeri Orpo: Veroparatiisit on tuhottava

Oppositio kritisoi hallitusta toimettomuudesta kansainvälisen veronkierron ehkäisyssä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) euroryhmän kokouksessa heinäkuussa.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) Kuva: EU
Kari Ikävalko
Avaa Yle-sovelluksessa

Suurin oppositiopuolue SDP syyttää hallitusta toimettomuudesta veronkierron ehkäisyssä.

Moite nousi esille eduskunnan suullisen kyselytunnin alussa. Kuluneen viiikon aikana on tullut paljon uusia tietoja veronkierrosta ja veroparatiisien toiminnasta niin sanottujen Paratiisin papereiden uutisoinnin yhteydessä.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kiistää toimettomuuden.

– Ei ole mitään epäselvää miten suhtaudumme asiaan. Veroparatiisit on tuhottava, Orpo vastasi hallitusta moittineelle SDP:n Krista Kiurulle.

Ministeri Orpon vakuuttelu esimerkiksi yli sadan maan kanssa sovituista verotietojen saatavuudesta ei tyydyttänyt SDP:n rivejä. Edustaja Timo Harakka ihmetteli myös sitä milloin hallitus antaa esityksen muun muassa siitä, miten kansainväliset kiinteistösijoittajat saadaan maksamaan veroja Suomeen.

Orpon mukaan Suomi on ollut EU:n etunenässä vaikeuttamassa veronkierron mahdollisuuksia. Verotietoja saadaan muun muassa kaikista veroparatiisimaista.

– Olemme tehneet oikeasti paljon. Olemme mukana kaikissa kansainvälisissä hankkeissa, jossa veronkiertoa estetään, ministeri Orpo kuittasi oppositiolle.

SDP:n Kiurun mukaan hallituksen puheet on kuultu ennenkin, mutta riittävät rahanpesun ja veronkierron estävät esitykset puuttuvat.

Orpo pitää hyvänä, että Panaman papereiden jälkeen julkisuuteen tuli uusia tietoja Paratiisin papereiden vuotojen kautta.

– Tiedot kertovat kuinka ovelia järjestelyjä maailmalla tehdään.

Suomen verottaja ei voi suoraan hyödyntää Paratiisin paperin tietoja. Verottaja joutuu Orpon mukaan itse todentamaan mahdolliset rikokset. 

Veronkierron ehkäisystä kysyivät myös vihreiden Touko Aalto ja perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi.  

Suosittelemme sinulle