Alttarin takana on punainen lyhty, jossa lepattaa kynttilä. Kirkkoherra Jean Claude Kabeza astelee sen eteen ja polvistuu. Niin hän tekee joka kerta astuessaan kirkkosaliin. Ruandasta kotoisin oleva Kabeza valittiin roomalaiskatolisen Pyhän Ursulan seurakunnan kirkkoherraksi syyskuussa.
Pyhän Ursulan kirkon sali näyttää ensisilmäyksellä tavalliselta suomalaiselta kirkkosalilta. Sitten katse hakeutuu yksityiskohtiin. Seinillä on patsaita, koristeita ja krusifiksejä, joita ei evankelisluterilaisesta kirkosta löydy.
Seurakunnan kirkko sijaitsee Kouvolassa, minne Kabeza on myös muuttanut.
– Muutin Kouvolaan, kun minut valittiin kirkkoherraksi. Kaupunki vaikutti ensisilmäyksellä rauhalliselta ja mukavalta, koska luonto on lähellä keskustaa, sanoo Jean Claude Kabeza.
Papiksi pääseminen oli Kabezan lapsuuden haave. Siksi hän kertoo olevansa tyytyväinen päästyään kirkkoherraksi. Ja vaikka hän on kirkkoherra, pitää hän pienelle seurakunnalle messuja kuten papitkin.
Vaikka 43-vuotiaana hän on saavuttanut haaveensa, ei niihin johtanut matka kuitenkaan mennyt kuten hän pienenä kuvitteli. Se matka oli paljon pitempi ja kivuliaampi.
Jean Claude Kabeza on pakolainen, joka joutui nuoruudessaan todistamaan kansanmurhan. Vuonna 1994 hänen kotimaassaan puhkesi sata päivää kestänyt verilöyly. Ruandan kansanmurhassa kuoli arviolta 800 000 ihmistä.
Koti oli punatiilinen omakotitalo
Lapsena Jean Claude Kabeza asui usealla eri paikkakunnalla ympäri Ruandaa. Kiertävä elämä johtui isän työstä. Hän oli apulaislääkäri, joka joutui muuttamaan työtehtävien vuoksi. Äiti oli opettaja, ja teki töitä siellä, missä perhe asui.
Perhe asui myös Ruandan pääkaupungissa Kigalissa, missä heillä oli omakotitalo. Kabeza muistaa punatiilisen talon, ja naapuruston lasten leikit.
– Lapsena pelasimme paljon jalkapalloa. Leikimme myös piilosta, sanoo Jean Claude Kabeza.
Silloin tällöin kiipeilin muiden lasten kanssa puihin. Avokado-puuhun oli helppoa mennä, koska sillä oli oksia.
Jean Claude Kabeza
– Silloin tällöin kiipeilin muiden lasten kanssa puihin. Avokado-puuhun oli helppoa mennä, koska sillä oli oksia, hän lisää.
Lukiossa Kabeza urheili paljon. Hän oli pikajuoksija, jonka päämatkat olivat sata- ja kaksisataa metriä. Kabeza repeää nauruun, kun häneltä kysyy parasta aikaa sadalla metrillä
– En todellakaan ollut kaikista nopein, mutta muistan, että kerran voitin yhden kilpailun, hän sanoo.
Sitten alkoi suunnaton ja silmitön väkivalta.
“Oli sota, ihmisiä ammuttiin ja tapettiin”
Kansanmurhan alkusysäyksenä toimi lentokoneonnettomuus, jossa kuolivat sekä Ruandan että naapurimaan Burundin hutu-presidentit.
Sadan päivän ajan ihmisiä tapettiin pääasiassa heimon perusteella, mutta myös muista syistä. Tappamisia yllytettiin paikallisen radioaseman lähetyksissä, joissa tutseja kutsuttiin torakoiksi ja heidän tappamisekseen annettiin yksityiskohtaisia ohjeita.
Jean Claude Kabeza menetti Ruandan kansanmurhassa isänsä ja useita sukulaisiaan. Hän itse joutui maanpakoon äitinsä ja viiden sisaruksensa kanssa. Kabeza oli 20-vuotias, kun hän pakeni kotimaastaan.
– Se, että selvisimme oli ihme. Alussa oli vaikea ymmärtää, mitä oli meneillään. Oli sota, ihmisiä ammuttiin ja tapettiin.
Perhe joutui maanpakoon
Perhe joutui maanpakoon, ja tie vei Kongoon ja Kameruniin. Kamerunista Kabeza pääsi kiintiöpakolaisena Suomeen vuonna 2005. Myös äiti ja osa sisaruksista asuvat Suomessa. Kaksi Kabezan sisaruksista on Ranskassa, missä he ovat naimisissa.
Hän tietää, miten raastavaa pakolaiseksi joutuminen on.
– Kun menettää kotinsa, oman kotimaan ja melkein kaiken, on sitä vaikea uskoa. Sitä kysyy itseltään, että miksi tämä tapahtuu minulle. Sitä kysyy, että mitä minulle tapahtuu. Pakolaisuus vie voimat. Uusi elämä on aloitettava nollasta.
Lapsuuttaan Jean Claude Kabeza kuvaa onnelliseksi. Silloin syntyivät myös unelmat, jotka tekivät hänestä kirkkoherran Suomessa.
Sota katkaisi unelmat
Jean Claude Kabeza kävelee kohti kirkkosalin ovea. Hän viittaa maalaukseen, joka on syvennyksessä oven vieressä. Maalauksen edessä on maljakko, jossa on kukkia. Kuva esittää vanhaa naista, Pyhää Ursulaa. Seurakunta on saanut nimensä tämän Karjalan kannaksellakin lapsia auttaneen nunnan mukaan.
– Hän omisti elämänsä köyhien lasten kouluttamiselle, sanoo Jean Claude Kabeza.
Jean Claude Kabezan lapsuudenkoti oli katolinen ja vahvan uskonnollinen. Hän uskoo, että sen vuoksi hän halusi jo pienenä papiksi. Toinen unelma-ammatti oli lääkäri. Se johtui siitä, että isän ammatti oli apulaislääkäri.
Molempien haaveiden taustalla oli myös halu auttaa ihmisiä.
– Sota katkaisi unelmani. Jouduin odottamaan aina Suomeen pääsyyn asti, että pääsin opiskelemaan.
Uusi elämä piti rakentaa tyhjästä. Suomessa Kabeza opiskeli ensin sairaanhoitajaksi Myöhemmin hän jatkoi unelmiensa tavoittelua, ja lähti pappisseminaariin Ranskaan.
Sinä aikana, kun Kabeza opiskeli tapahtui Euroopassa useita raakoja väkivallantekoja. Uutissa toistuivat Pariisin ja Nizzan tapaiset terroriteot. Kabeza näki, miten väkivaltaa ja sen vaikutuksia on lopulta lähes mahdotonta paeta. Asian kanssa oli opittava elämään.
Vuonna 2016 Kabeza valmistui papiksi. Hän palasi Suomeen, missä hänet nimitettiin Turun katolisen seurakunnan kappalaiseksi. Siellä hän oli myös tänä syksynä, kun Turussa tapahtui puukotusisku, jossa kuoli kaksi ihmistä. Järjetön väkivalta tavoitti hänet jälleen kerran.
Meni tapahtumapaikalle
Iskua seuranneina päivinä hän vieraili torilla, missä isku oli tapahtunut. Puukotusiskun aiheuttamia tunteita hän kuvailee erittäin surullisiksi.
– Sen tapahduttua menimme tapahtumapaikalle. Siellä tuomitsimme yhdessä muiden uskontokuntien edustajien kanssa väkivallan ja vihan.
Seurakuntalaisten kanssa hän kävi monia keskusteluja, joiden teemana oli viha. Moni pelkäsi ja oli sen vuoksi vihainen. Osa koki vihaa turvapaikanhakijoita kohtaan. Kabeza miettii hetken ennen kuin aloittaa vastauksensa.
– Se mikä auttaa vihan yli on avoimuus. On todella tärkeää, ettei ihminen käänny sisäänpäin. Vaikeista tunteista on hyvä pystyä puhumaan muiden ihmisten kanssa, sanoo Jean Claude Kabeza.
“Ilman anteeksiantoa ei voi mennä eteenpäin”
Kabeza sanoo, että väkivallan aiheuttamalle vihalle ei saa antaa periksi. On pystyttävä antamaan anteeksi ja pystyttävä katsomaan tulevaisuuteen.
Hän myös sanoo, että väkivaltaa kokenut ei saa jäädä yksin. Sillä ei ole väliä onko henkilö turvapaikanhakija, joka saapuu konfliktialueelta Suomeen tai henkilö, joka pohtii eri puolilla maailmaa tapahtuneiden iskujen aiheuttamia tunteita. Kun Kabeza todisti kaksikymmentävuotiaana kansanmurhan ja menetti siinä isän, kodin, ja sukulaisia, häntä auttoivat kaksi asiaa: usko ja perhe.
Koska elän yksin, olen koko ajan seurakuntani tavoitettavissa.
Jean Claude Kabeza
Kabeza tietää, ettei kaikilla väkivaltaa kokeneilla ole perhettä. Kaikki eivät myöskään ole uskossa. Hänen mielestään surun ja vihan tunteista huolimatta pitäisi pystyä myös antamaan anteeksi. Se on ollut myös yksi hänen omista voimanlähteistä.
– Sen yli ei pääse nopeasti, mutta itsekin olen mennyt eteenpäin. Ilman anteeksiantoa ei voi mennä eteenpäin, ei voi selviytyä vaikeasta tilanteesta.
Elää yksin, omistaa aikansa seurakunnalle
Alakerrassa on Kabezan toimisto. Se on huone, jossa on kaksi pöytää ja jonka seinällä on puinen Jeesusta esittävä krusifiksi ja vanha kartta. Maapalloa esittävän kartan tekstit ovat puolaksi. Se johtuu siitä, että Kabezan edeltäjä puhui puolaa äidinkielenään.
Kuten edeltäjänsä, elää kirkkoherra Jean Claude Kabeza selibaatissa. Hän on luvannut kirkolle, että elää elämänsä yksin ja palvelee seurakuntaansa. Kabeza sanoo, ettei sure päätöstään.
– Koska elän yksin, olen koko ajan seurakuntani tavoitettavissa. Kirkkoherran tehtävään kuuluu jumalan sanan ylistäminen, sielunhoito, sakramentit ja saarnat sekä seurakunnan kannalta talousasioiden hoito, sanoo kirkkoherra Jean Claude Kabeza.
Suomessa vajaat 14 000 roomalaiskatolista
Pyhän Ursulan seurakunta on yksi Suomen katolisista seurakunnista, ja sillä on noin 600–700 jäsentä. Seurakunnan kirkko on Kouvolassa, mutta seurakunta toimii myös Lappeenrannassa, Haminassa, Kotkassa ja Lahdessa.
Uuden kirkkoherran tavoitteena on pitää messuja jokaisessa kaupungissa. Kabeza pitää messut suomeksi ja puhuu hyvin suomea. Hänen äidinkielenstä on kuitenkin ruandan kieli. Hän puhuu sujuvasti myös ranskaa, jota hänelle opetettiin koulussa.
– Meillä on messu sunnuntaisin Kouvolassa. Yleensä paikalla on kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen ihmistä, sanoo Kabeza.
Vuonna 2015 Suomessa oli yhteensä vajaat 14 000 roomalaiskatoliseen seurakuntaan kuuluvaa ihmistä. Monet heistä ovat muuttaneet Suomeen Aasiasta, Afrikasta ja Euroopasta. Sen vuoksi kirkko on monikielinen ja kulttuurinen.
