Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Paratiisin paperit vetivät päivänvaloon kuningattaren miljoonasijoitukset ja prinsessa Victorian häämatkan, mutta muuttaako tietovuoto mitään?

Ruotsissa Paratiisin paperit saattavat johtaa jopa lakimuutoksiin. Britannia tuskin kiirehtii tilkkimään verotuksensa porsaanreikiä. Yhdysvalloissa paljastukset kiinnittivät huomion kauppaministerin miljooniin.

Goreyn kylä Jerseyssä.
Kuva: Richard Sowersby / AOP
Riikka Uosukainen,
Mika Hentunen,
Pasi Myöhänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Britanniassa verokeinottelu on maan tapa

Veroparatiisisaarien nimet voivat kuulostaa eksoottisilta, mutta esimerkiksi Caymansaaret, Guernsey, Jersey ja Bermuda ovat kaikki brittiläisiä erillisalueita tai merentakaisia alueita.

Britannia ei siis voi pestä käsiään ongelmasta. Maan johdolla olisi poliittiset välineet puuttua vahvasti Britanniaan sidoksissa olevien paratiisisaarien toimintaan milloin tahansa.

Halua ei kuitenkin näytä löytyvän ja tähän löytyy syitä niin emämaasta kuin merten takaa.

Osa saarista on erittäin riippuvaisia finanssialasta. Esimerkiksi Jerseyn saaren taloudesta puolet perustuu finanssitoimintaan. Jos sääntelyä tiukennettaisiin olisi se saarille ankara isku, eikä mikään estäisi niille rekisteröityneiden yhtiöiden siirtymistä toisiin matalan sääntelyn maihin.

Ongelmat säteilisivät myös kotisaarelle.

Iso-Britannian kilpailukyky voisi olla koetuksella jos verotuksen porsaanreikiä tilkittäisiin. Osa suuryrityksistä ja Lontoon finanssi-instituutioista voisi pakata kapsäkkinsä.

Verosuunnittelusta paratiisisaarten avulla on tullut lähes elimellinen osa Britannian talousmallia, jota ilman korttitalo voisi romahtaa. Nopeita muutoksia on siis tuskin luvassa nytkään vaikka Paratiisin papereissa mukaan on vedetty jopa kuningatar Elisabet.

Merkkejä asenteiden muutoksesta tosin on. Esimerkiksi tv-koomikko Jimmy Carr kärsi hiljattain kovan kolauksen, kun hänen paljastettiin kierrättävän rahojaan Jerseyn saaren kautta, mikä mahdollisti vain yhden prosentin veron. Carr pyysi toimintaansa anteeksi ja muutti tapansa.

Entistä suurempi osa brittiyleisöstä tuntee nyt aggressiivisen verosuunnittelun laajuuden, mikä tuo paineita myös sääntelyn koventamiseen.

Ruotsin valtiovarainministeriö aikoo käydä paljastukset läpi

Ruotsissa Paratiisin paperit-tietovuodon paljastukset veronkierrosta ovat kuohauttaneet esiin kolme elinkeinoelämän ykköskasvoa.

Tavallisten ruotsalaisten kannalta kannalta ehkä kiinnostavin tieto oli kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häämatkan kytkeytyminen verovälttelyyn.

Yksityiskone, jolla nuoripari lensi vuonna 2010 luksuslomalleen oli rekisteröity "postilaatikkoyhtiöön" Bermudalle. Matkan lahjoitti yksi Ruotsin rikkaimmista liikemiehistä Bertil Hult. Hän antoi Victorian ja Danielien käyttöön myös huvijahtinsa.

Bertil Hult on julkisuutta välttelevä, mutta vaikutusvaltainen mies. Hän on tehnyt omaisuutensa EF-kielikouluyhtiöllä, jolla on lähes 40 000 työntekijää kymmenissä maissa.

Hult kuluu kuningashuoneen ystäväpiiriin. On ollut julkinen salaisuus, että kuningasperhe nauttii monin tavoin Hultin vieraanvaraisuudesta.

Kruununprinsessan Hultilta saama häälahja nousi otsikoihin jo 2010, mutta nyt paljastettu kytkentä verovälttelyyn antoi lahjalle uuden merkityksen.

Eniten kohua mediassa ovat herättäneet Elinkeinoelämän hallituksen puheenjohtajan Leif Östlingin lausunnot.

Hän on perustanut puolisonsa kanssa konsulttiyhtiön Maltalle. Se ei ole laitonta, mutta Östlingiltä on penätty ovatko rahansiirrot moraalisesti oikein.

Hän vastasi SVT:n toimittajalle maksavansa tuhannen veronmaksajan edestä veroja ja ihmetteli "mitä hittoa saan sen vastineeksi".

Malta-sijoituksista jäi kiinni myös yksi Ruotsin talouselämän suurimmista vallankäyttäjistä Christer Gardell, jonka sijoitusrahasto Cevian on muun muassa mobiililaitteita valmistavan Ericsonin suurin omistaja.

Gardell totesi sähköpostiviestissään, että jos poliitikot eivät pidä siitä mitä tapahtuu, heidän pitää muuttaa lakeja. Erityisesti Östlingin puheita on pidetty ylimielimielisenä ja hän on joutunut nöyrtymään julkiseen anteeksipyyntöön.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin mielestä talouden ykkösnimien puheet osoittavat, että ”joillakin on oma moraali”.

Sekä Löfven että valtiovarainministeri Magdalena Andersson ovat olleet huolestuneita siitä, voivatko talouden mahtimiesten puheet ja asenteet rapauttaa tavallisten ruotsalaisten veronmaksuhaluja.

Andersson on ilmoittanut, että ministeriö käy läpi vuodon tiedot ruotsalaista ja selvittää voiko lakeja muuttaa.

Yhdysvalloissa paljastukset käänsivät huomion kauppaministerin omaisuuteen

Paratiisin papereiden paljastukset ovat nostaneet parrasvaloihin Yhdysvalloissa suurelta yleisöltä aiemmin vieraaksi jääneen kauppaministeri Wilbur Rossin.

Tämän kuun lopulla 80 vuotta täyttävä Ross on liikemies ja presidentti Donald Trumpin liiketuttava jo vuosikymmenien takaa. Hän on tehnyt omaisuutensa pitkälti ostamalla ja myymällä teräs- ja muun raskaan teollisuuden konkurssikypsiä yrityksiä.

Kuinka suuri tuo omaisuus on, Yhdysvalloissa kysytään.

On nimittäin epäselvää onko Ross miljardööri, kuten hän itse ilmoittaa. Hän on kertonut omaisuutensa arvoksi vähintään 2,7 miljardia dollaria. Talouslehti Forbesin selvityksessä omaisuutta löytyi "vain" 700 miljoonan dollarin verran.

Forbes epäileekin Rossin valehdelleen päästäkseen lehden ylläpitämälle 400 rikkaimman yhdysvaltalaisen listalle. Siihen vaaditaan vähintään kahden miljardin dollarin suuruinen omaisuus.

Tämä kohu on jättänyt varjoonsa Paratiisin papereiden tiedot Rossin investoinneista Venäjän-kauppaan.

Tiistaina Ross kertoi myyneensä omistuksensa öljytankkeriryritys Diamond S Shippingista ja kauppaavansa osuuttaan Navigator Holdingsista. Tuon yhtiön asiakas on Venäjän kaasuyhtiö Sibur, jonka omistajina on presidentti Vladimir Putinin lähipiiriläisiä.

Yhdysvaltoja suuremman kohun Paratiisin papereiden paljastukset ovat aiheuttaneet naapurimaa Kanadassa. Siellä pääministeri Justin Trudeaun puhtoinen idealistin imago on saanut tahran.

Tutkivat toimittajat paljastivat, että Trudeaun tärkein rahankerääjä ja neuvonantaja, miljardööri Stephen Bronfman on pyörittänyt suuria määriä rahaa Caymansaarten veroparatiisiyhtiöiden kautta. Tilanne on kiusallinen Trudeaulle, koska hän on kampanjoinut veronkiertoa vastaan.

Lue myös: Tietovuodossa satoja suomalaisnimiä – miksi kaikkia ei julkaista? Seitsemän vastausta Paratiisin papereista

Tällainen yhtiö on jättimäinen veroparatiisipalveluja tarjoava Appleby

Analyysi: Miksei EU estä kansainvälistä verojen välttelyä?

Suosittelemme sinulle