Toni Marttila kulkee pitkin Stockmannin käytäviä ja osoittaa kännykällään kohti joulukoristeita pursuavia hyllyä. Pian älypuhelimien ruudulle ponnahtaa joulupukki.
– Hei siellä, mistä sinä olet tullut? Minä ehdin jo takaisin tänne Korvatunturille, pukki sanoo.
Kännykän ruudulta katsottuna vaikutelma on aikuisen näkökulmasta lähes taianomainen. Ihan kuin pukki olisi oikeasti tavaratalon hyllyjen välissä. Useimmat lapset toki ymmärtävät mistä on kyse.
Vähän kuin Pokémon GO – mutta jouluna!
– Arilyn tekee lisättyä todellisuutta. Sen avulla me olemme elävöittäneet tämän joulutarinan ja tuoneet sen aivan uuteen kerrontamuotoon, kasvuyhtiö Arilynin myyntijohtaja Marttila sanoo.
Arilynin asiakas on myös Tuntematon Sotilas -elokuvan tuotantoyhtiö, joka liitti elokuvan virtuaalikuvastoa Valion maitopurkkeihin. Asiakkaita ovat myös Arla, Nokia ja Visit Finland. Kasvuyhtiössä uskotaan, että tästä virtuaalitodellisuuden alalajista muodostuu massamedia.
– Lisätty todellisuus tulee vaikuttamaan päivittäiseen elämäämme. Tällä hetkellä eletään kehityksessä vasta alkuvaihetta, Marttila sanoo.
Suomessa alalla jo sata yhtiötä
Suomen virtuaalitodellisuusyhdistys FIVR:n mukaan virtuaalitodellisuuden ja sen eri alalajien parissa toimii Suomessa jo yli sata yhtiötä. Yllä oleva kartta kertoo, että noin puolet yrityksistä sijaitsee Uudellamaalla.
FIVR:n hallituksen puheenjohtaja Olli Sinerman mukaan valtaosa yrityksistä on nuoria ja aivan liiketoimintansa alussa. Toisaalta liikevaihdot ovat huimassa kasvussa. Vuonna 2015 FIVR:in tutkimat yhtiöt tekivät 6,5 miljoonan euron liikevaihdon, vuonna 2016 myynti kaksinkertaistui.
– Jos katsotaan sitä osaa näiden yhtiöiden liikevaihdosta, joka syntyi juuri virtuaalitodellisuuden ja lisätystä todellisuuden parissa, summa peräti kuusinkertaistui, Sinerma sanoo.
FIVR on tutkinut Suomen virtuaalitodellisuusalan yrityksiä Tekesin rahoituksella. Raportti julkaistaan lähiviikkoina.
Ex-nokialaisten Varjo
Useimmat virtuaalitodellisuuden pairssa työskentelevät yhtiöt kehittävät ohjelmistoja tai sisältöjä – helsinkiläinen Varjo Technologies sen sijaan aikoo tuoda ensi vuonna markkinoille omat virtuaalilasinsa.
Niiden avulla käyttäjä pääsee keskelle virtuaalimaailmaa.
Toimitusjohtaja Urho Konttorin mukaan Varjon lasit tuottavat jopa 70 kertaa tarkempaa kuvaa kuin kilpailijat.
– Meidän teknologiamme on saanut inspiraationsa ihmissilmän biologiasta. Ihminen näkee tarkasti yhteen pisteeseen kerrallaan. Samalla tavoin me tuotamme virtuaalilaiseissamme korkean resoluution kuvan yhteen kohtaan kerrallaan.
Laseissa on kummallekin silmälle oma näyttönsä, kuten kilpailevissakin tuotteissa. Tämän lisäksi laite näyttää tarkempaa kuvaa juuri siinä kohtaa, johon silmä kulloinkin osoittaa. Konttorin mukaan tämä toteutetaan peilillä, joka heijastaa kuvaa ihmissilmää seuraten.
Menetelmä on patentoitu. Lisäksi yhtiö on patentoinut useita muitakin tapoja, joilla samaan lopputulokseen voitaisiin mahdollisesti päästä.
– Meillä on nyt etumatka, josta me pyrimme pitämään myös kiinni, Konttori (kuvassa) sanoo.
Varjo aikoo myydä tuotettaan omalla tuotemerkillä – eikö olisi helpompi lisensioida teknologiaa?
Urho Konttorin mukaan hän ja muut yhtiön perustajat ovat entisiä nokialaisia ja siksi intohimoisia tuotteiden kehittäjiä.
– Nokialla ja Microsoftilla jouduimme tekemään moneen kertaa kompromisseja määriteltyjen hintapisteiden ja muiden tekijöiden vuoksi. Tällä kertaa meillä on mahdollisuus tehdä täydellinen tuote.
Yhtiö kertoi syyskuun lopulla keränneensä yli seitsemän miljoonan euron rahoituksen. Se käytetään Konttorin mukaan tuotteen loppuun saattamiseen.
– Myynnin aloittamista varten tulemme tarvitsemaan lisärahoitusta.
Virtuaalinen pettymys
Virtuaalitodellisuuden läpimurtoa on odotettu jo vuosikymmeniä, turhaan. Tälläkin kertaa teknologia-alalta kuuluu huolestuttavia uutisia. Sonyn, HTC:n ja Facebookin kaltaiset teknologiajätit ovat tuoneet markkinoille virtuaalilasejaan – mutta myynti ei ole käynnistynyt odotetusti.
Myös Nokia, joka lähti trendiin mukaan julkaisemalla virtuaalikamera Ozon, kertoi juuri luopuvansa laitteen kehityksestä.
Suomen ensimmäinen virtuaalitodellisuuteen panostava peliyhtiö teki sekin konkurssin.
Konttori ei ole tapahtuneesta huolissaan.
– Kuluttajamarkkinassa on koettu ennakko-odotusten laskua viimeisen puolen vuoden aikana. Varjo katsoo kuitenkin markkinaa eri kulmasta kuin esimerkiksi Facebook tai Vive. Me emme yritä massamarkkinoille vaan keskitymme ammattilaisiin, jotka käyttävät VR:ää todellisessa työssä.
– Tähtäämme jossain vaiheessa myös kuluttajalaitteisiin, mutta vasta kun kuluttajamarkkinat ovat oikeasti valmiita.
Konttorin mainitsemia ammattikäyttäjiä ovat esimerkiksi teollisia muotoilijoita, jotka haluavat päästä näkemään auton tai lentokoneen jo ennen sen valmistumista. Lääkäri tai sairaanhoitaja taas voi kertoa arkkitehdille sairaalan ongelmakohdat jo ennen kuin kivijalkaakaan on valettu.
Huolissaan ei ole myöskään Arilynin myyntijohtaja Marttila, joka esittelee Stockmannin joulutarinaa. Yhtiön ei tarvitse odotella teknologisia läpimurtoja.
– Lisätyn todellisuuden etu on se, että teknologia on kaikkien saatavilla jo nyt. Lähes kaikilla on älypuhelin, Toni Marttila sanoo.
_Muutettu 10.11.2017 klo 18:25: Lisätty jutun grafiikkaan tieto, että liikevaihtolukuun on huomioitu 94 yritystä. _