Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Siikalatvan palosta täystuho – "Kyllä me uusi rakennetaan"

Kylmänen Food Oy:n teollisuushallin palon vahinkojen suuruutta ei vielä tiedetä, mutta arvioiden mukaan summa voi olla jopa miljoonia euroja.

Jussi Salokorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Siikalatvalla Rantsilassa palanut teollisuushalli tuhoutui täydellisesti. Palossa tuhoutui kokonaan noin 6 000 neliömetrin suuruinen rakennus ja kaikki sen sisällä olleet koneet ja laitteet. Lisäksi tuhoutui satoja tuhansia kiloja porojen, hirvien ja sikojen ruhoja.

– Minulle soitettiin seitsemän aikana, ja vaimon kanssa lähdettiin heti katsomaan, kertoo järkyttynyt Kylmänen Food Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Kylmänen perjantai-illan tapahtumista.

Paikalle päästyään hänelle selvisi heti, että rakennus tuhoutuu palossa kokonaan.

– Katto oli savussa, kun tultiin ja erittäin nopeasti se laajeni joka puolelle. Se meni kyllä tosi nopeasti. Ei mennyt kuin puolisen tuntia, kun palomestari sanoi, että palaa varmaan kaikki, Kylmänen kertoi lauantaina aamulla Yle Radio Suomen Suomi Radio -ohjelmassa.

Tulipalon sammutustöitä Rantsilan palopaikalla.
Kuva: Arto Veräjänkorva / Yle

"Kyllä me uusi rakennetaan"

Antti Kylmänen arvioi palon vahinkojen nousevan erittäin suuriksi.

– Mutta tuntuu, että kyllä me uusi tehdään, Kylmänen kertoo elämäntyönsä raunioilla.

Samalla hän arvioi, että toiminnan saaminen käyntiin on hyvin vaikeaa tässä vaiheessa.

– Muutamien kuukausien kuluttua tiedetään paremmin. Henkilökunta tässä kuitenkin eniten huolettaa ja se, pystytäänkö asiakkaat säilyttämään.

Palo syttyi perjantaina illalla noin kello 19. Palo levisi erittäin nopeasti. Sammutustöitä vaikeutti liekeistä syntynyt erittäin voimakas, jopa tuhannen asteen kuumuus. Sen takia paloa pystyttiin sammuttamaan vain rakennuksen ulkopuolelta.

Palo levitti myös voimakasta savua ympäristöön. Savun takia alueella annettiin kaksi vaaratiedotetta, ensimmäinen perjantaina ja toinen lauantaina aamulla. Lisäksi liikenne valtatiellä 4 jouduttiin yöllä katkaisemaan muutamaksi tunniksi.

Vaaratiedote purettiin lauantaina iltapäivällä, ja jälkiraivaustyö alkoi. Pelastuslaitoksen mukaan palon syttymissyytä ei voitu arvioida lauantaina illalla – tutkinta alkaa myöhemmin.

Juttua muokattu klo 18.24: Lisätty viimeisimmät tiedot jutun loppuun.

Suosittelemme