Rakas lapsi, tänään on ruoaksi kimchi-kukkoa sirkkakastikkeella. Otatko oikein ison palan?
Valtion ravitsemusneuvottelukunta on antanut ensimmäistä kertaa ruokasuosituksia myös päiväkodeille. Ohjeessa suositellaan, että lapsille järjestetään muun muassa etnisen ruoan teemaviikkoja.
Tarkoitus on opettaa jo pikkulapsia syömään muutakin kuin makaronilaatikkoa, lihapullia ja nauravia nakkeja.
Mutta miksi uusia ja outoja elintarvikkeita ja ruokalajeja pitäisi edes syödä?
Varhaiskasvatuksen ruokasuositusten tavoitteena on terveyden edistämisen lisäksi muun muassa "edistää elinikäistä ruokaoppimista". Se ei tarkoita pelkästään ennakkoluulottomuutta uusien makujen edessä tai sitä, että kiinnostuu ruokakulttuurista, vaan ruokasivistyneisyyttä.
Piittaamattomuus ravinnosta voi johtaa tutkijoiden mukaan jopa syrjäytymiseen.
Innostuminen ruoasta lisää elämänlaatua
Vähemmän kavereita. Terveysriskejä. Yhteiskunnallista passiivisuutta.
Ruoan sosiologiaa tutkiva Taru Lindblom sanoo, että kiinnostus ruokaan ja ravitsemukseen on hyvä mittari ihmisen muulle aktiivisuudelle elämässä.
Toki ruokaa voi pitää pelkkänä polttoaineena, mutta se on paljon muutakin. Osallistumattomuuteen liittyy eriarvoisuutta. Esimerkiksi poliittisesti passiivisten on havaittu osallistuvan huonosti elämän muihin alueisiin, Lindblom sanoo.
Jos ihminen ei halua siis altistaa itseään uusille mauille, miksi hän haluaisi altistaa itseään uusille näkemyksillekään.
Lapset ovat tutkitusti ennakkoluulottomia ruokailijoita. Kun yksi rohkea haarukoi kummallisen näköistä annosta suuhunsa, muut seuraavat perässä. Monessa kodissa jauhelihapaketin ja perunapussin vaihtaminen joksikin muuksi voi kuitenkin olla taloudellisesti mahdotonta.
Siksi järjestelmällinen, päiväkodeissa, kouluissa, armeijassa ja työpaikkaruokaloissa annettava ruokakasvatus, on välttämätöntä, sanoo kestävään kehitykseen ja ruoan tuotantoon perehtynyt Tampereen yliopiston tutkijatohtori Markus Vinnari.
– Suomalaisten ruokatuntemus ei saisi jakautua sosiaaliluokkien mukaan ja ruokakulttuurin tuntemus pitäisi olla mahdollista kaikille, Vinnari sanoo.
– Vaarana on, että niin sanottu sushiraja piirtyy tulevaisuudessa myös asuinalueiden välille eikä pelkästään tiettyyn kohtaan Suomen karttaa.
Toisten ruoka lisää empatiakykyä
Innostuminen ruoasta ei tarkoita välttämättä sitä, että marketista pitäisi haalia vain merilevävalmisteita ja tulisimpia chilipalkoja. Outo ruoka voi olla myös kotimaista.
Vielä kiehuu maakunnassa rössypottu veripalttuineen, ja joku aloittaa torilla aamunsa mustamakkaralla. Ehkä ilomantsilaista voi ymmärtää vähän paremmin, kun on maistanut kerran vatruskaa, tai päästä porilaisen mielenmaisemaan ristiinnaulitun siian äärellä.
Ruoka on keino mennä toisen nahkoihin, purkaa vastakkainasettelua.
Avoimuus vieraita kulttuureita kohtaan vähentää tutkitusti vihamielisyyttä vähemmän tuttuja asioita – myös ruokia kohtaan, Taru Lindblom sanoo.
Suomalaista ruokakulttuuria ei pidä erehtyä luulemaan itsenäiseksi tai erityisen ainutkertaiseksi. Se tulee vähintään neljästä ilmansuunnasta: Venäjältä, Ruotsista, pohjoisesta – ja nykyään etenkin amerikkalaisesta ruoka- ja juomateollisuudesta.
– Kun tajuaisimme, että meidätkin on koottu monista vaikutteista, pystyisimme entistä paremmin kyseenalaistamaan sen, mitä suomalaisuus oikeastaan on, tutkijatohtori Markus Vinnari sanoo.
Oikeastaan kaikkien maiden keittiöt muistuttavat jossain määrin naapureitaan. Kun haukkaat falafelia, syöt samoja papupyöryköitä, joita paistetaan niin Israelissa kuin muurin takana palestiinalaisalueilla – tai Marrakechin köyhissä lähiöissä ja Berliinin trendikkäässä Neuköllnissä. Mausteet ja raaka-aineet vain hieman vaihtelevat sen mukaan, missä ollaan ja mitä on saatavilla.
Sosiologian tutkimuksissa on selvinnyt, että vieraiden maiden keittiöitä kohtaan tunnetaan epäluuloa siksi, että niiden kulttuuria ei koeta läheiseksi – eikä siksi, että ruoka itsessään olisi jotenkin pahaa.
Voi olla, ettei vain uskalleta tykätä.
Uusi liha tuntuu erilaiselta
Jonain päivänä lihapullia ei enää ehkä ole. Halusimme tai emme, lapset kasvavat maailmaan, jossa ruoka muuttuu.
Maailman kaikesta ruokatuotannosta suurin osa koostuu nyt kahdestatoista eri viljelykasvista ja vain viiden eläinlajin lihasta. Lihansyöminen ei voi jatkua entiseen malliin, koska ympäristö ei YK:n laskelmien mukaan kestä nykyisenkaltaista lihantuotantoa enää monta vuosikymmentä.
Tarvitsemme uusia raaka-aineita, ja suomalaistenkin on alettava valmistautua siihen, että ruoan maku ja purutuntuma muuttuvat totutusta.
Lihan tilalle proteiinin lähteeksi on kehitetty uusia kasvisperäisiä tai muuten lihattomia elintarvikkeita. Kotimaisista keksinnöistä Nyhtökaura, härkäpavuista tehty Härkis ja maidosta valmistettu Mifu ovat jo lyöneet läpi. Suomessa viljellään myös hyönteisiä syötäväksi, ja ensimmäiset ötökät ovat tulossa ruokakauppoihin marraskuun aikana.
Keinolihakaan ei ole enää vain tieteisromaanin kummajainen vaan sen kehittely on jatkunut jo vuosia. Pisimmällä on hollantilaisen Maastrichtin yliopiston tutkimusryhmä, jonka laboratoriossa kasvattamasta solukosta on jo ensimmäiset hampurilaiset paistettu. Lihalta tuntui, totesivat maistajat.
Viisivuotiaat muuttavat makumme
Tuleeko uusiin ruokiin siirtyminen olemaan suomalaisille vaikeaa? Ei välttämättä. Keskon selvityksen mukaan jo nyt noin kolmannes suomalaisista valitsee ruokakoriinsa eksoottisia aineksia, kuten korianteria ja kookosmaitoa.
Uusi herkkusukupolvi uusine makumieltymyksineen kasvaa hyvää vauhtia.
Ammattikorkeakoulu Haaga-Helian yliopettaja Vesa Heikkinen seuraa työkseen syömisen trendejä ja ruokamarkkinoita. Hän ennustaa, että juuri nykyisten ruokaintoilijoiden lapset määrittelevät, mitä tulevaisuuden Suomessa syödään.
On paljon viisivuotiaita gastrolapsia, joilla on jo äidinmaidosta kokemusta ruoanvalmistuksesta. He tulevat asiakasikään kymmenen vuoden sisään.
Jos näiden lasten innostus ruokaan säilyy, ja heillä on vielä keskiluokan ostovoimaa, tulee markettien, kauppahallien ja torien ruokatarjonta – eli siis myös suomalaisten ruokamaku – olemaan ennennäkemättömän värikästä.
Juttua varten on haastateltu myös ruokakulttuurin professoria Johanna Mäkelää Helsingin yliopistosta ja Ruokatieto Yhdistyksen toiminnanjohtajaa Tiina Lampisjärveä.
Lue lisää
"Keittiö ei voi jokaista tuulta seurata" – Suomalaisten maku muuttuu verkkaisesti
Analyysi: Miksi irakilaista ruokaa ei arvosteta lompakolla mutta japanilaiskeittiötä kyllä?
Pitääkö liha poistaa lautaselta ? (Yle 2016)
Pilaammeko ympäristön ja terveytemme syömällä punaista lihaa? (Yle 2014)