KEMI Lapin kunnat näpäyttivät sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on yrittänyt vastustaa Lapin maakunnan murenemista ja ohjata Länsi-Pohjaa pysymään sote-muotissa. Viime hetkillä ministeriö nimesi kaksi Lapin entistä ministeriä Lapin sote-sopan selvityshenkilöiksi. Perhe- ja palveluministeri Annika Saarikko on myös tarjonnut Länsi-Pohjalle porkkanaa synnytysten säilymisestä alueella kaksi vuotta, vuonna 2018 päättyvän poikkeusluvan jälkeen. Jos palvelut pidetään julkisina.
Sairaalaa ei kuitenkaan myyty kahden vuoden synnytyksillä.
Alueella on ollut syvä huoli sairaalapalveluiden säilymisestä Kemissä sote- ja maakuntauudistuksessa. Keskittäminen Lapin laajan päivystyksen sairaalaan Rovaniemelle olisi kuristanut Meri-Lapin aluetta ja lääkäreiden mukaan myös vaarantanut potilasturvallisuutta.
Neuvottelut Lapin sairaanhoitopiirin kanssa ovat takkuilleet jo pitkään. Viimeisenä vaihtoehtona alueella on nähty oma sote-yhteisyritys. Kyseessä on Suomen suurin sote-alan ulkoistus.
Mukana on sairaalan erikoissairaanhoidon lisäksi kuntien perusterveydenhuoltoa. Osa alueen kunnista on mukana vain erikoissairaanhoidon osalta.
Tiukin äänestys punaisessa Kemissä
Sote-yhteisyrityksessä on mukana Meri-Lapin kuntia. Maanantaina Kemin, Keminmaan, Simon ja Tornion valtuustot kokoontuivat päättämään asiasta. Valtuustoneuvottelut olivat odotetusti tiukat. Erityinen jännitysnäytelmä esitettiin Kemin valtuustosalissa.
Kemi on tunnetusti punainen kaupunki. Valtuuston suurin puolue on vasemmistoliitto, joka vastusti näkyvästi yhteisyrityksen perustamista. Jokainen valtuusto Simoa lukuun ottamatta äänesti asiasta kaksi kertaa. Ensin valtuustot äänestivät asian pöydälle jättämisestä. Se olisi käytännössä tarkoittanut yhteisyrityksen kaatumista, koska hallitus suunnittelee tiukennuksia ulkoistuksia rajoittavaan lakiin.
Asia ei kuitenkaan jäänyt yhdessäkään valtuustossa pöydälle.
Kemissä asiasta päästiin äänestämään vasta monen tunnin jälkeen. Lopullinen äänestystulos oli lopulta kiinni yhdestä äänestä – ja vielä aivan viimeisestä äänestäjästä. Viimeinen demarivaltuutetun ääni oli "jaa" – yhteisyrityksen perustamisen puolesta.
– Se oli hyvin niukka tappio ja ajattelin, että jos olisimme käsitelleet tätä asiaa pidempään, niin luvut olisivat voineet olla toisinpäin. Täytyy sanoa, että harmittaa kyllä kovasti, sanoo vasemmistoliiton Kemin valtuustoryhmän puheenjohtaja Pertti Henttinen.
Päätös on historiallinen. Kuntapäättäjät käyttivät itsehallinto-oikeuttaan näin suuressa asiassa käytännössä viime metreillä, ennen tulevia maakuntahallintoja.
– Kahdesta vaikeasta piti nyt löytää sitten se, joka tuntui parhaimmalta kemiläisten ja tämän alueen ihmisten kannalta. Ei se mikään helppo päätös ole ollut varmaan kenellekään, sanoo viimeisen äänen antanut Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teija Jestilä (sd.).
Katri Kulmuni äänesti yhteisyritystä vastaan
Torniossa valtuustot pääsivät kauhomaan sote-soppaa vasta myöhään illalla. Myös Torniossa äänestystulos oli tiukka. Yhteisyritystä vastusti 18 valtuutettua ja sen perustamisen puolesta äänesti 25 valtuutettua.
Kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni äänesti Tornion valtuuston puheenjohtajana yhteisyritystä vastaan.
– Se on nyt demokraattisesti ja kansanvaltaisesti, kunnat ovat tämmöisen päätöksen tehneet ja linjanneet. Totta kai minä kansanedustajana teen työtä, että tällä linjalla olisi mahdollisimman hyvät toimintamahdollisuudet Kemi–Tornion seutukunnassa, Kulmuni sanoo.
Kulmuni myöntää, että valtuustojen päätökset olivat näpäytys keskustalle ja ministeriön suunnalta tuli kunnille liikaa ohjausta.
– Kyllä tämä varmaan edustamalleni puolueelle oli sellainen, että silloin kun tehdään isoja uudistuksia ja vaikka sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen olisi hirvittävän tärkeää, niin annetaan maakunnille riittävästi pelivaraa järjestää itse ne asiat parhaaksi katsomallaan tavalla. Eikä liikaa käytettäisi käsiohjausta ministeriön suunnasta, Kulmuni jatkaa.
Keminmaa myydä paukautti sote-kiinteistöjä kuudella miljoonalla
Keminmaan valtuuston esityslistalla oli salassa pidetty kohta. Keminmaa äänesti Länsi-Pohjan sote-yrityksen perustamisen puolesta, kunta lähtee yhteisyritykseen erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen osalta.
Sen jälkeen pitkään istuneet valtuutetut saivat päättää vielä toisesta isosta asiasta. Keminmaa oli alun perin lähdössä yhteisyritykseen myös perusterveydenhuollon osalta, mutta suunnitelma muuttui kunnan oman sote-ratkaisun myötä.
Keminmaan kunta päätti ulkoistaa perusterveydenhuollon palvelut ja myydä muun muassa terveyskeskuksen sekä hoitokotikiinteistöjä kahdelle eri terveyspalveluyhtiölle. Yhteensä kunta myy sote-kiinteistöjä kuudella miljoonalla eurolla. Rahat siirretään erikseen perustettavaan rahastoon, jonka varoja voidaan käyttää kunnan kiinteistöjen korjauksiin, uusien kiinteistöjen rakentamiseen sekä kunnan talousarviolainojen lyhennykseen.
Kunnanjohtaja Mauri Posio on kokouksen jälkeen tyytyväinen.
– Tässä me katsotaan, mikä aidosti on kuntien itsehallinnon raja. Valtioneuvoston taholta on saatu niin ankaraa painostusta kun olla voi. Pitää hattua nostaa, kun siitä huolimatta on kyetty itsehallinnossa tekemään nämä ratkaisut, Posio sanoo.
Terveyskeskus myydään Mehiläiselle. Jatkossa terveyskeskuspalvelut Keminmaassa tuottaa Mehiläinen. Tulevaisuudessa on mahdollista siirtää palveluita yhteisyritykseen, koska toimija on sama.
– Kuntahistorian mittaluokassa historiallinen kokous ja historiallisia päätöksiä. Keminmaa on kahden kaupungin välissä, niin tämä oma sote-ratkaisu oli meidän kiinteistöriskin kannalta iso asia, Keminmaan valtuuston puheenjohtaja keskustalainen Tommi Lepojärvi sanoo.
Miten tästä eteenpäin?
Ensimmäinen askel sote-palveluiden ulkoistamisessa on nyt otettu. Yrityksen muodostaminen alkaa, mutta työtä täytyy tehdä vielä paljon, ennen kuin palvelut alkavat uudella toimijalla.
– Vuoden tiukka työrupeama sai nyt yhdenlaisen päätöksen. Onhan tämä todella suuri asia kuntalaisten kannalta. Ministeri totesi itsekin Helsingin Sanomille, että Länsi-Pohjaan olisi jäänyt vain perusterveydenhuollon päivystys ja jotain pientä kirurgiaa. Tätä olemme alueella itsekin pitkään sanoneet, mitä on pelotteluksi tulkittu, sanoo Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikön ylilääkäri Pertti Sakaranaho
Länsi-Pohjan sote-yrityksestä tulee aikanaan osa maakunnan palvelutuotantoa.
– Niin kuin monesta muustakin yrittäjästä ja yhtiöstä. Ne pitää vain sovittaa yhteen, Sakaranaho jatkaa.
Sote-yhteisyritykseen liittymisestä päätetään vielä torstaina Tervolassa. Heti seuraavana päivänä kokoontuu Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallitus, jossa voidaan tehdä hankintapäätös.
– Sitten sopimusta lähdetään vielä hiomaan ennen kuin saadaan nimet paperiin. Siinä menee varmasti aikaa, arvioi keskustan Kemin valtuustoryhmän puheenjohtaja Ritva Sonntag.
Länsi-Pohjan viimeisintä sote-mallia on valmistellut toista sataa ihmistä.
Juttua korjattu 14.11 kello 6:53. Valtuustossa enemmistönä on vasemmistoliitto muutettu muotoon valtuuston suurin puolue on vasemmistoliitto.