Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Porvoolaistyttö piti kaukalossa poikia pilkkanaan, teki kansan pysäyttäneen ilmaveivin ja elää nyt unelmaansa maailman kovimmassa sarjassa

My Kippilä on maailman parhaita pelaajia ja salibandyn harvoja puoliammattilaisia. 21-vuotiaalla porvoolaisella on kolme suurta unelmaa, jotka Kippilä haluaa toteuttaa yhdessä maailman parhaista seuroista.

My Kippilä ilmaveivi
Kuva: AOP
Manu Myllyaho
Avaa Yle-sovelluksessa

Se ilmaveivi pysäytti painokoneet.

Suomen ja Ruotsin välinen salibandyn MM-finaali oli yhä jatkoajan jälkeen tasatilanteessa 4–4, joten maailmanmestari ratkaistiin rangaistuslaukauksilla. Suomi johti voittomaalikisaa 1–0, kun nuori puolustaja My Kippilä sai vuoronsa.

19-vuotiaan arvokisojen ensikertalaisen virtuoosimaiset mailankäsittelytaidot tiedettiin kyllä. Kippilä oli läpi teini-ikänsä ohittanut itseään vanhempia poikia kentällä sujauttamalla pallon heidän jalkojensa välistä ja veivannut rankkareissa mielikuvituksellisia harhautuksia. Aikuisten MM-finaali oli Kippilälle kuitenkin uran ensimmäinen. Suomi oli voittanut viimeksi maailmanmestaruuden Kippilän ollessa viisivuotias.

Nuoren porvoolaisen ratkaisu oli huimaava. Tiukka harhautus oikealle ja pallo näyttävällä ilmaveivillä maalin ylänurkkaan ohi Emelie Friskin. Tampereen 6500 katsojan ennätysyleisöstä suuri osa ponnahti jaloilleen ja Ylen selostaja Matti Härkönen kiljui ihastuksesta satojentuhansien tv-katsojien kodeissa.

Tsekkituomarit Martin Petrik ja Tomas Podlesny levittivät kuitenkin käsiään. Kaksikon tulkinta oli, että pallo oli liikkunut taaksepäin tai pysähtynyt, joten maalia ei hyväksyttäisi. Lukija voi tehdä oman tulkintansa tästä.

Kippilän ilmaveivimaalin hylkäämisen jälkeen Ruotsi tuli kahden viimeisen kierroksen aikana tasoihin, ja Amanda Johansson Delgado täräytti Ruotsin viidenteen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen jatkokierroksilla.

Maalin hylkääminen saattoi viedä Suomelta maailmanmestaruuden, mutta se nosti naisten salibandyn ensimmäistä kertaa koko suomalaisen urheilukansan huulille. Kippilän ilmaveiviä veivattiin Yle Areenassa kymmeniä tuhansia kertoja ja otsikot huusivat Ruotsia vastaan kärsittyä oikeusmurhaa.

– Monella oli siitä maalista mielipide, ja todella moni tuli minulle puhumaan siitä. Ainakin naisten salibandy nousi sen ansiosta mediaan ja kiinnostus lajia kohtaan nousi, Kippilä sanoo.

Kippilän hylätystä ilmaveivistä on kulunut aikaa kaksi vuotta. Suomi hakee Ruotsista revanssia joulukuun alussa alkavissa MM-kisoissa Bratislavassa. Puolustaja itse ei jaksaisi enää jauhaa MM-kisojen kynnyksellä hylätystä maalistaan.

– Aika kauan se oli pinnalla ja tuli vastaan eri paikoissa. Siinä kesti aikaa päästä siitä yli. Nyt kuitenkin keskitytään Slovakian MM-kisoihin ja otetaan sieltä maailmanmestaruus.

Kippilä on nyt entistä parempi pelaaja, joka tuntee pahimman vastustajan huomattavasti paremmin kuin pari vuotta sitten.

My Kippilä
Kuva: Esa Fills

Yksi maailman parhaista

Ruotsin Taalainmaalla sijaitseva pikkukaupunki Mora tunnetaan legendaarisesta hiihtokilpailusta Vasaloppetista. Maailman tunnetuimpaan, lähes 100-vuotiaaseen hiihtokilpailuun on osallistunut historian saatossa yli miljoona ihmistä.

Moran tämän hetken kuumin suomalaisurheilija ei kuitenkaan ole hiihtäjä vaan salibandyn pelaaja.

– Minut on alettu tunnistaa kadulla syksyn aikana. Se on kivaa, kun ihmiset tulevat kaupungilla ja kaupoissa juttelemaan peleistä. Moni tietää, että pelaan salibandyä ja se kiinnostaa täällä.

Kaupungin ylpeys, KAIS Mora IF on yksi maailman parhaista joukkueista. Mora on ollut naisten Superliigan mitaleilla jokaisella 2010-luvun kaudella. Kaksi vuotta sitten Mora juhli Ruotsin mestaruuden ohella Euroopan Champions cupin voittoa.

My Kippilä puolestaan kuuluu maailman parhaisiin pelaajiin. Pallollisten puolustajien joukossa 21-vuotias porvoolainen on maailman ehdotonta eliittiä. Kippilä siirtyi kesällä Moraan, kun kaksivuotinen sopimus Ruotsin liigan keskikastin Rönnby IBK:n kanssa päättyi.

– Halusin uusia haasteita ja Mora oli ollut minuun jo pitkän aikaa yhteydessä. He halusivat minut tänne ja ajattelin, että miksipä ei, Kippilä kertaa.

Suomalainen houkuteltiin Moraan, koska valmennusjohto pitää Kippilää yhtenä maailman parhaista puolustajista.

– Hän on vastannut koviin odotuksiin. My tuli meille puolustukseen nojaavasta joukkueesta, ja me haluamme pitää palloa. Hän on kasvanut pallolliseen rooliinsa peli peliltä. Tästä tulee vielä tosi, tosi hyvä juttu, Moran päävalmentaja Roger Jonsson sanoo.

– Hän on taitava ja hieman nurinkurinenkin pelaaja. My osaa yllättää syötöillä, joita ei uskoisi olevan olemassakaan. Hän sopii täydellisesti joukkueeseemme.

My Kippilä KAIS Moran harjoituksissa
Kuva: Esa Fills

Harvoja puoliammattilaisia

KAIS Mora puolestaan on täydellinen seura My Kippilälle.

Salibandy on kansainvälisesti pieni laji. Se liikuttaa suuria massoja lähinnä Suomessa ja Ruotsissa. Myös Tshekissä ja Sveitsissä on aktiivinen salibandy-yhteisö, mutta muita maita ei arvokisojen mitalipeleissä yleensä nähdä.

Maailman salibandyammattilaisten pelaajalista ei ole pitkä. Lajissa puhutaan hieman erilaisista korvauksista kuin esimerkiksi jalkapallossa. Toissa kaudella noin 70 000 euroa Zürichin Grasshoppersissa vuodessa auto- ja asuntoetuineen tienannut ruotsalainen Kim Nilsson on maailman parhaiten palkattuja salibandyn pelaajia. Allsvenskanin Kalmarsund maksoi viime vuonna Nilssonista 150 000 euron siirtokorvauksen, mikä on lajin maailmanennätys.

Suomalaismiehistäkin löytyy muutamia salibandyammattilaisia, mutta monesti ulkomailla pelaavan elämä on varsin raadollista. Maajoukkueikonit Tommi Aro ja Lauri Kapanen työskentelivät Sveitsin mestarijoukkue Alligator Malansissa pelaamisen ohella kolme päivää viikossa. Työpäivät hissin sensoreita valmistavan Malansin sponsoriyrityksen pakkaamossa olivat kahdeksantuntisia.

Jos ovat ammattilaiset miesten puolella varsin harvassa, naisissa täysammattilaisuus on lähes mahdottomuus.

– Miesten puolella voi Ruotsissa pelata ammatikseen, mutta naisten Superliigassa valitettavasti ei, Moran valmentaja Jonsson harmittelee.

Kippilän tilanne on naisten vaikeaan asemaan nähden hyvä. Hän pääsee harjoittelemaan Morassa kaksi kertaa päivässä, ja tekee silloin tällöin hallinnollisia töitä KAIS Moran toimistolla.

– Kutsuisin itseäni salibandyn puoliammattilaiseksi. Teen vähän töitä, mutta kuitenkin salibandy edellä, Kippilä sanoo.

– Saan sen verran rahaa, että tulen toimeen. On tämä erilaista Suomeen verrattuna.

Yhtään salibandyammattilaista ei KAIS Morassa ole.

– Kaikki joukkueessamme tekevät salibandyn ohella töitä tai opiskelevat. Mutta itse koen, että aika tulisi pitkäksi jos en tekisi mitään muuta salibandyn lisäksi. On hyvää, että saan pientä vastapainoa pelaamiselle.

My Kippilä
Kuva: Esa Fills

Kohti unelmia

Kippilällä on ollut tiedossa, että salibandyä pelaamalla ei pääse rikastumaan. Hänellä on kuitenkin ollut unelma, jonka saavuttaakseen hän on halunnut antaa kaikkensa joka päivä.

– Unelmani on jo kauan ollut tulla maailman parhaaksi pelaajaksi, Kippilä sanoo.

Lapsuus Porvoossa kului salibandykenttien ohella jalkapallonurmilla, jääradoilla ja suomalaisessa sysimetsässä. Monilahjakkuus osui alle 10-vuotiaana Ylen Sportmagasinetin haastatteluihin jääpallokentällä ja suunnistusrasteilla. Teini-iässä Kippilän mediapresenssi alkoi rajoittua lajiin, jonka hän oli lopulta valinnut omakseen. Sportmagasinetissakin nähtiin Mikael Granlundin ilmaveivin toisinto salibandymailalla, Kippilän suorittamana.

Kippilä pelasi nuorena säännöllisesti vuotta vanhempia poikia vastaan kehittyäkseen paremmaksi. Pallo viuhahti peleissä useammankin nuorukaisen ”puikoista”.

– Kun pojat olivat vielä samankokoisia, pärjäsin hyvin. Kun he alkoivat kasvaa isommiksi ja olivat lisäksi vuotta vanhempia, alkoi olla jo vaikeampaa. Se oli kuitenkin antoisaa aikaa ja opetti tosi paljon.

Puolustaja suunnitteli suorittavansa toisen asteen koulutuksensa jossain Ruotsin lukuisista salibandylukioista, mutta maiden väliset koulujärjestelmäerot tulivat vastaan. Kippilä kävi lukionsa Porvoossa ja kulki Nurmijärvellä SB-Pron kanssa harjoittelemassa ja pelaamassa.

– Lukion jälkeen halusin ehdottomasti tänne, tämä on kuitenkin maailman kovin liiga.

Lajivalinta on osaittautunut järkeväksi, kun Kippilä on kasvanut maailman parhaimpien pelaajien joukkoon.

– On se aika paljon töitä ja oikeita valintoja vaatinut, että on saavuttanut asioita joita oikeasti elämältä haluaa.

Maailman parhaaksi kehittymisen ohella Kippilällä on muitakin tavoitteita.

– Maailmanmestaruus on toinen iso unelma, samoin Ruotsin mestaruus.

Kaikki Kippilän unelmat ovat mahdollisia, mutta vielä toistaiseksi toteutumatta.

Unelma 1/3: Ruotsin mestaruus

Kippilä on maailman kovimman liigan tehokkaimpia puolustajia. Pallollinen pakki on kerännyt kauden 12 ottelussa tehot 9+12. Pistepörssissä sijoitus on hieman pudonnut alkukauden huippulukemista 17:nneksi, mutta puolustajista edellä ovat vain vakuuttavat 18 maalia mättänyt Stephanie Boberg ja pistepörssiä ylivoimaisesti johtava tähti Moa Tschöp. Parissa pelissä suomalainen on pelannut myös hyökkääjän paikalla, mutta parhaan hyödyn Mora saa Kippilästä puolustajana.

Keväällä Kippilän unelma Ruotsin mestaruudesta saattaa hyvinkin toteutua.

– Kun puhutaan KAIS Morasta, ei voida puhua muusta kuin mestaruuden tavoittelemisesta. Olemme olleet kuuden viime vuoden aikana viidesti finaalissa. Se motivoi pelaajia harjoittelemaan kovaa. Meillä on joukkue, jonka jokainen pelaaja on tärkeä, päävalmentaja Roger Jonsson sanoo.

Kippilä tietää seuran historian ja on saanut kokea kovan vaatimustason. Seura on 12 kierroksen jälkeen toisena, kaksi pistettä kärkeä perässä. Se ei KAIS Morassa riitä.

– Ihan hyvin on aloitettu kausi, mutta vaatimustaso on kova eikä vähään olla tyytyväisiä. Koko ajan yritetään kehittää peliä, Kippilä sanoo.

Salibandy on pikkukaupungissa iso asia. Miesten jääkiekon pääsarjaseura Mora IK, Vasaloppet ja KAIS Mora hallitsevat paikallista urheilujulkisuutta. KAIS Moran peleissä käy säännöllisesti vajaat puolisen tuhatta katsojaa.

– Peleissä on hyvä meno. Salibandykulttuuri on erilaista kuin mihin on tottunut aikaisemmissa seuroissa. Se on hienoa, täällä on siistiä pelata, Kippilä tunnelmoi.

Seurasta uhkuvaan voittamisen kulttuuriin Kippilä on tottunut. Porvoolaisteini voitti Suomen mestaruuden SB Pron ykköskentän pakkina keväällä 2014. Nurmijärveläisseuran mitaliputki päihittää itse asiassa jopa KAIS Moran arvometallisateen. SB Pro on ollut naisten salibandyliigassa kolmen parhaan joukossa kaudesta 2009-2010 asti.

– Kyllä Ruotsin mestaruus on tälle joukkueelle ainoa mahdollinen tavoite.

Unelma 2/3: Maaailmanmestaruus

Mestaruus on myös Suomen naisten maajoukkueen tavoite, vaikka helppoa sen voittaminen ei MM-kisoissa ole.

Kun Slovakian Bratislavassa pelataan joulukuun alussa naisten MM-kullasta, lähtee Ruotsi kisoihin valtavana ennakkosuosikkina. Se ei ole hävinnyt kertaakaan 30 otteluun ja on juhlinut MM-kultaa viisissä edellisissä MM-kisoissa.

Suomi on sijoittunut kolmesti putkeen MM-hopealle. Kaksi vuotta sitten Tampereella tullut finaalitappio rangaistuslaukauskilpailussa oli katkeraa kalkkia. Niin lähelle Suomi ei ollut päässyt yli vuosikymmeneen.

Bratislavassa Suomella on mukana seitsemän ensikertalaista. Joukkueen yhteishenkeä nostatettiin juuri ennen kisoja lämpöleirillä Arabiemiraateissa Dubaissa. Nyt joukon pitäisi olla valmis haastamaan maailman paras maa MM-kilpailuissa.

– Meillä on hyvä porukka. Paljon hyviä nuoria ja muutama sellainen, jotka ovat olleet monissa MM-kisoissa mukana. Meillä on mahdollisuudet mestaruuteen, Ruotsi on kyllä lyötävissä yksittäisessä pelissä.

Suomi juhlii salibandymaalia
Suomen salibandynaiset ovat mitaliputkessa, mutta maailmanmestaruudesta on aikaa jo 16 vuotta. Kuva: Lehtikuva

Unelma 3/3: Maailman parhaaksi pelaajaksi

My Kippilä saattaa saavuttaa kaikki unelmansa muutamassa vuodessa. Maailmanmestaruusunelma lienee Kippilän haaveista vaikein rasti saavuttaa. Eväät maailman parhaaksi pelaajaksi ovat jo valmiina porvoolaisen repussa.

KAIS Mora on unelmien saavuttamiseksi Kippilälle oikea paikka.

– Valmentajat tukevat hyvin ja antavat minulle tilaa tehdä omaa juttuani ja kehittyä. Minulla on hyvät mahdollisuudet näyttää mitä osaan, Kippilä sanoo.

Maailman parhaan liigan huippujoukkueessa puoliammattilaisena pelaaminen ja harjoittelu kehittää Kippilästä varmasti päivä päivältä yhä paremman pelaajan. Ruotsissa Kippilä saa myös pelata enemmän kuin kotimaassa.

– Suomen liigassa vähennettiin joukkumäärä kymmeneen. Ruotsissa tulee enemmän pelejä ja liiga on parempitasoinen. Joukkueet ovat tasaisempia ja hyviä pelaajia on enemmän.

Puoliammattilainen tarvitsee unelmia ja tavoitteita, jotta ura ja kehitys jatkuu. Tärkeintä on silti tunne, jonka Kippilä saa pelaamisesta.

– Toivottavasti pelaan vielä 10 vuoden kuluttua. Toivon, että olen pysynyt terveenä ja saanut pelata salibandyä niin kauan kuin olen halunnut. Ja voittanut tietysti mahdollisimman paljon, Kippilä maalaa.

– Peliuran jälkeen haluaisin tehdä jotain salibandyyn tai urheiluun liittyvää. Valmentamista tai jotain. Minä rakastan tätä lajia.

Salibandyn naisten MM-kisat pelataan 1. – 9. joulukuuta Bratislavassa. Yle välittää Suomen ottelut ja mitalipelit kanavillaan.

"Nyt on aika loistaa kentällä" – Pitkästä polvivammasta toipunut Veera Kauppi on Suomen tärkeimpiä vastuunkantajia salibandyn MM-kisoissa

Flunssa Suomen joukkueen päänvaivana naisten MM-salibandyn avauksessa – tähtihyökkääjä kuumeessa

Suosittelemme