Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Huvijahteja, nettipelejä ja pätkivä muisti – sadat suomalaiset mukana maltalaisissa veroparatiisiyhtiöissä

Yle kysyi yrityksiä Maltalla omistavilta suomalaisilta, mitä he niillä tekevät. Vastauksien perusteella harvalla yhtiöllä on minkäänlaista toimintaa tai jos on, toiminta on tappiollista. Monilla omistajilla on vaikeuksia muistaa liiketoiminnan tarkoitusta tai liikekumppaneitaan.

Pokeri pelipöytä -piirros
Kuva: Stina Tuominen / Yle
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Paratiisin paperit paljastavat, että lähes 350 suomalaista on ollut osakkeenomistajana tai johtajana maltalaisissa yhtiöissä. Suomalaiset omistavat Maltan kautta laivoja, huvijahteja ja osuuksia nettikasinoista sekä tekevät sijoitustoimintaa.

Osalla suomalaisista tuntuu kuitenkin olevan vaikeuksia muistaa omistuksiaan Maltalla.

Joukko on monenkirjava: mukana on vauraiden sukujen kuten von Rettigin ja Bernerin suvun edustajia, näyttelijä Jasper Pääkkönen, Supercell-sijoittajia, yritysjohtajia sekä hämeenlinnalainen kuntapoliitikko.

Vastausten perusteella vain harvalla yhtiöllä, joissa suomalaisia on mukana, on minkäänlaista liiketoimintaa.

Osa yhtiöiden omistajista ei muista tai tunne omia liikekumppaneitaan.

Joillekin on täysin hämärän peitossa, miksi he ovat ylipäänsä perustaneet yhtiön Maltalle.

Veroparatiisiyhtiön omistaminen ei ole laitonta, mikäli omistajat ilmoittavat mahdolliset tulonsa verottajalle.

“Se on nyt ulkomailla”

Urheilijoita Paratiisin papereissa on mukana muutama. Yksi heistä entinen NHL-pelaaja, jääkiekkoseura SaiPan omistajiin kuuluva Jussi Markkanen. Hän on osakkaana maltalaisessa Inspiration Group -yhtiössä.

– Olen sellaisessa yhtiössä mukana pienosakkaana. Yhtiöllä ei ole minkäänlaista liiketoimintaa tällä hetkellä. Se on sinne perustettu, enkä osaa tulevaisuudesta sanoa, Markkanen kertoo.

Hänen yhtiökumppaneinaan ovat pankkiiri Björn Wahlroosin poika Thomas Wahlroos ja neljä muuta suomalaista.

Yhtiökumppaneilla on pokeritaustaa. Malta on netin pelisivustojen suosiossa ja niitä onkin sijoittautunut saarelle useita.

– Se on muutamien tuttujen firma, johon päätin mennä mukaan, Markkanen sanoo.

Miksi yhtiö perustettiin juuri Maltalle?

– En osaa siihen sanoa, se nyt on ulkomailla. En osaa siihen mitenkään kommentoida.

Oliko Maltan alhaisella verotuksella vaikutusta päätökseen perustaa yhtiö juuri sinne?

– En tunne Maltan verokäytäntöjä mitenkään, Markkanen sanoo.

Lappeenrannan SaiPan maalivahti Jussi Markkanen.
Maltalaisessa yhtiössä osakkaana oleva entinen NHL-maalivahti Jussi Markkanen kertoo, ettei tunne saarivaltion verotusta. Kuva: Ville Toijonen / Yle

Pokerin pelaajien suosikkimaa

Maltan mahdollisuudet pelialalla kiinnostavat suomalaisia. Jo aiemmin julkisuudessa ovat olleet näyttelijä Jasper Pääkkösen ja elokuvatuottaja Markus Selinin omistukset saarivaltiossa toimivassa pelifirmassa iGameGroupissa. Yhtiö myytiin ruotsalaiselle Unibetille 59 miljoonalla eurolla muutama vuosi sitten.

Peliyhtiössä oli osakkaana kymmeniä muitakin suomalaisia kuten pokeriammattilaisia ja sijoittaja Kai Mäkelä.

Yhteensä maltalaisissa pelialan yrityksissä on useita kymmeniä tai jopa yli sata suomalaista. Tarkkaa lukua on vaikea sanoa, sillä suomalaisten omistuksia on ketjutettu holding- eli omaisuudenhoitoyhtiöiden kautta.

Lue tästä MOT:n jutun käsikirjoitus pokerialasta Maltalla.

Yle löysi esimerkiksi yksitoista virolaista yhtiötä, jotka ovat suomalaisten omistamia ja joilla on osuuksia maltalaisissa yhtiöissä.

Yhden Viron-yhtiön perustajina ovat olleet Jasper Pääkkönen ja Markus Selin sekä pokeriammattilainen Aleksi Enbuske.

Jasper Pääkkönen Löyly -saunan harjakaisissa Helsingissä 7. huhtikuuta 2016.
Näyttelijä Jasper Pääkkönen myi osuutensa maltalaisesta peliyhtiöstä pari vuotta sitten. Kuva: Panu Hörkkö / AOP

Bernerit mukana pelibisneksessä

Pokeriammattilaisten lisäksi kasino- ja pelialan yrityksiin ovat sijoittaneet myös vauraiden sukujen edustajat.

Monialayhtiö Bernerin omistajiin kuuluvat Robert ja Klaus Berner ovat osakkaita maltalaisessa Fortuity Holdings Ltd -yhtiössä. Robert Berner ei halunnut puhelimessa kommentoida yhtiötä koskevia kysymyksiä vaan pyysi ne sähköpostiinsa.

Suomeksi esitettyihin kysymyksiin vastasi lopulta englanniksi yhtiön toimitusjohtaja Martin Prantner.

– Fortuity holding on omaisuudenhoitoyhtiö, jonka kautta omistetaan yhtiötä, joka tarjoaa business-to-business -palveluita peliyhtiöille. Yhtiö on perustettu vuonna 2015, Prantner kirjoitti sähköpostissaan.

Vastauksista ei ilmene, mitä business-to-business -palvelu tässä yhteydessä tarkoittaa.

Prantnerin mukaan yhtiötä ei perustettu Maltalle verotuksen vuoksi, vaan syynä on toimiala eli peliteollisuus.

Malta on sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti yksi tärkeimmistä verkkokasinoiden ja muiden peliyhtiöiden sijaintipaikoista.

Suomessa poliisihallitus on tehnyt tutkintapyyntöjä rahapeliyhtiöistä. Ne ovat markkinoineet lainvastaisesti palveluitaan Suomessa, jossa rahapelien monopoli on valtion omistamalla Veikkauksella.

Klaus Berner vastasi Ylen tiedusteluun lyhyesti tekstiviestissään: "Ko. yhtiössä olen pienomistajana enkä voi puhua yhtiön puolesta."

Klaus ja Robert Bernerin lisäksi yhtiössä on osakkaana muun muassa kaksi suomalaista yksityishenkilöä sekä panamalainen yhtiö nimeltä Panama IBC Group Inc.

Tästä yhtiöstä ei löydy tietoa Ylen tietovuotoaineistoista eli Paratiisin tai Panaman papereista.

Kuntapolitiikko maltalaisyhtiöstään: "Kelvoton harjoitus"

Paratiisin papereista ei löydy suomalaisia huippupoliitikkoja. Sen sijaan Maltan rekisterivuodosta löytyy hämeenlinnalainen paikallispoliitikko Juha Kallioinen (kok.).

Kallioinen on sekä Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston että -hallituksen jäsen. Hän omistaa kolmen muun suomalaisen kanssa maltalaisen yhtiön nimeltä Port Sparrow Ltd.

Ylelle Kallioinen kertoo ensin, ettei hän tiedä tai muista mitään maltalaisesta yhtiöstä.

– Ei ihan heti tule mieleen.

Maltan kaupparekisterin mukaan olet osakkaana yhtiössä.

– Ahaa. Ei nyt kyllä sano yhtään mitään.

Pari päivää myöhemmin Kallioinen muistaa yhtiön.

– Perustimme 2006 tällaisen yhtiön, josta omistan muutaman prosentin. Minun tietojeni mukaan se ei ole koskaan toiminut, Kallioinen sanoo.

Maltan kaupparekisterin mukaan yhtiö on perustettu vuonna 2008 ja Kallioinen omistaa yhtiöstä 7,5 prosentin osuuden. Miksi Maltalle?

– Silloin oli olevinaan jokin hieno ajatus konsultoinnista. Mutta Maltalla tapahtui jotain, ja se liittyi verotukseen. En muista mikä se oli se varsinainen kuvio. Kelvoton harjoitus niin sanotusti, Kallioinen sanoo.

Maltan kaupparekisterin mukaan yhtiö on edelleen toiminnassa.  Kallioinen on ammatiltaan asianajaja. Hän työskentelee Eversheds-yhtiössä, jossa on myös muita nykyisiä tai entisiä kokoomuspoliitikkoja.

Juha Kallioinen Hämeenlinnan torilla
Hämeenlinnan valtuuston jäsen Juha Kallioinen ei ensin muistanut olevansa osakas maltalaisessa yhtiössä. Kuva: Sari Törmikoski / Yle

Asuntopomo mukana "kelvottomassa harjoituksessa"

Maltalaisessa yhtiössä on kuntapoliitikko Kallioisen lisäksi kolme muuta suomalaista osakasta. Yksi heistä on asuntosijoitusyhtiö Saton talousjohtaja Markku Honkasalo, jolla ei myöskään ole muistikuvaa maltalaisesta yhtiöstä.

– Nyt en valitettavasti tunnista kyseistä yhtiötä ollenkaan, Honkasalo sanoo.

Maltan kaupparekisterin mukaan olet yhtiön osakas.

– Tämä on minulle aivan uutta tietoa. En valitettavasti tiedä, mistä on kysymys, Honkasalo sanoo.

Kuntapoliitikon kaksi muuta yhtiökumppania ovat Arto Leino ja Jouni Parviainen. He ovat olleet mukana Ruotsissa toimineen Fundiorin toiminnassa. Fundior myi muun muassa sijoituspalveluita ja vakuutuksia sekä myönsi pikavippejä. 

Leino toimi yhtiön hallituksen jäsenenä ja Parviainen toimitusjohtajana. Fundior ajautui vuonna 2014 konkurssiin.

Onko sinulla muita liiketoimia Arto Leinon, Markku Honkasalon ja Jouni Parviaisen kanssa?

– Jos olisikin, en niitä rupeaisi kauheasti levittelemään. Parviaista en tunne edes nimeltä. Leino ja Honkasalo ovat kavereita, Kallioinen sanoo.

Yle selvitti Fundiorin suomalaisen pääomistajan ja muiden pikavippibisnekseen kytkeytyneiden liikemiesten Maltan-yhtiöitä. Jutun voi lukea tästä linkistä.

Fontana Mansions.
Hämeenlinnalaisen kuntapoliitikko Juha Kallioinen on osakkaana maltalaisessa yhtiössä, jonka osoite on Sliemassa lähellä Maltan pääkaupunkia Vallettaa. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Pohjanmaalaisen sijoittajan maltalainen rahtilaiva...

Maltalla on EU-maiden suurin alusrekisteri. Välimeren saarivaltio kiinnostaa varustamoyhtiöitä paitsi sijainnin myös houkuttelevan verotuksen takia.

Varustamoalalla veroparatiisien eli alan kielellä mukavuuslippumaiden käyttö on varsin yleistä.

Lue tästä juttu Nordean myöntämistä miljardilainoista varustamoyhtiöille veroparatiiseihin.

Pohjanmaalainen sijoittaja ja yrittäjä Jorma Lillbacka perusti Maltalle yhtiön hallinnoimaan rahtilaivaa. Teollisuusneuvos Lillbackan luomuksiin lukeutuvat muun muassa konepajayhtiö Lillbacka Powerco ja huvipuistokeskus Powerpark.

Maltalle Lillbacka päätyi, kun yhtiö suunnitteli aloittavansa rahtaamisen. Lillbacka Powercota nykyisin johtava Pekka Lillbacka kertoo, että Maltan liiketoiminnoista luovuttiin jo parin vuoden jälkeen. Kilpailu osoittautui ennakoitua kovemmaksi ja yhtiö taloudellisesti kannattamattomaksi.

Lillbackan mukaan yhtiön purkaminen on kuitenkin jäänyt tekemättä. Rahtialus oli rekisteröity Maltalle, minkä vuoksi yhtiö päätettiin perustaa sinne, Pekka Lillbacka kertoo.

– Maltan verotus ei ollut tässä ratkaiseva tekijä, Pekka Lillbacka sanoo.

Kuvarevinnäinen
Oululainen pelien kehittäjä Toni Fingerroos vuokraa Maltan kautta omistamaansa luksusjahtia 45 000–55 000 euron viikkohinnalla.

...ja pelimiehen huvijahti

Suurten rahtialusten lisäksi Maltalle on rekisteröity valtava määrä huvikäytössä olevia aluksia. Maltan alusrekisterissä on yli viisisataa "superjahtia" eli yli 24-metrisiä luksusaluksta.

Maltan lainsäädäntö tarjoaa veroetuja esimerkiksi tilanteessa, jossa maltalainen yhtiö omistaa aluksen, jota on tarkoitus vuokrata ulkopuolisille.

Näissä tapauksissa aluksen omistava yhtiö voi saada merkittäviä alennuksia arvonlisäverosta aluksen oston yhteydessä. Veroedun ansiosta kalliimpien veneiden lopullinen hankintahinta voi laskea kymmenillätuhansilla euroilla.

Oululainen pelinkehittäjä Toni Fingerroos omistaa Maltalla yhtiön nimeltä Katariina Yacht Leasing.  Fingerroos on avannut verkkopalvelun, jonka kautta vuokrataan samannimistä alusta 45 000–55 000 euron viikkohintaan. Laivan kotisatama on Kroatiassa.

Verkkosivuilla kerrotaan, että laivan henkilöstö on suomenkielistä. Esittelyvideolla jahdin perässä hulmuaa Suomen lippu.

Fingerroos on kehittänyt useita pelejä, joista suosituin on Hill Climb Racing. Peli on tehnyt Fingerroosista miljonäärin.

Yle ei  tavoittanut Fingerroosia kommenttia varten.

Tomas von Rettig.
Von Rettigin suku omistaa huvijahdin Maltan kautta. Kuvassa Tomas von Rettig. Kuva: YLE

Rettigeille Malta ei ole verokysymys

Myös vauraalla von Rettigin suvulla on Maltalle rekisteröity jahti. Jahtia varten suvulla on Maltalla yhtiö.

– Välimerellä olevan veneen vuokrausliiketoimintaa. Omistajat voivat käyttää venettä markkinahintaan, kertoo Tomas von Rettig Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

Miksi yhtiö on rekisteröity Maltalla?

– Käytetty vene oli ostettaessa rekisteröity Maltalle, joten oli luonnollista perustaa myös yhtiö Maltalle.  Maltan lippu (alusrekisteri) on vaatimuksiltaan edullinen tämän toiminnan harjoittamista varten, mikä on syy siihen, että useat veneet Välimerellä rekisteröidään sinne, mutta se ei ole lainkaan verokysymys.

Supercell-sijoittajat houkuttelevassa ympäristössä

Peliyhtiö Supercelliin suursijoituksia tehneet Jari Ovaskainen ja Erkki Heilakka eivät ole Maltalla merenkulun vuoksi.

He ovat osakkaina omaisuudenhoitoyhtiössä, johon kootaan Erkki Heilakan mukaan osinkotuloja ja sijoitetaan niitä uudelleen.

Maltalle yhtiö perustettiin, koska maa on luonut Luxemburgin, Hollannin ja Irlannin tavoin ”tehokkaan ja taloudellisesti houkuttelevan ympäristön yrityksille”, Heilakka kirjoittaa englanniksi lähettämässään sähköpostissa.

Heilakka kertoo, että hän aikoo myös ilmoittaa yhtiön mahdollisesti jakamat osingot Suomen verottajalle.

– Yhtiö on toiminut vasta kaksi vuotta enkä ole vielä saanut siitä osinkoja, Erkki Heilakka kirjoittaa.

Yhtiössä on osakkaana myös kaksi Sveitsissä asuvaa suomalaista sekä kaksi sveitsiläistä liikemiestä.

ANkkuroituja luksusveneitä Vallettassa.
Maltalla on Euroopan suurin alusrekisteri. Maahan on rekisteröity myös valtava määrä huvijahteja. Kuva: Ghadi Boustani

Malta houkuttelee salaisuudella

Uusi tietovuoto Paratiisin paperit sisältää tietoja noin 75 000 maltalaisesta yhtiöstä.

Maltaa koskevaa aineisto on suppeampaa kuin muu vuotomateriaali: se sisältää lähinnä tietoja yhtiöiden omistajista ja johtajista sekä muita perustietoja.

Aineisto on tästä huolimatta poikkeuksellista, sillä Maltan tapaisista maista edes perustietojen kuten yhtiöiden omistajien tai tilinpäätöstietojen saaminen on varsin hankalaa.

– Malta on yksi Euroopan pieniä finanssikeskuksia. Se ei kilpaile Irlannin, Luxemburgin ja Hollannin tapaisten maiden kanssa, jotka auttavat etenkin suuryrityksiä välttämään veroja. Maltan järjestelmä perustuu enemmän salaisuudelle, sanoo veroparatiiseja tutkivassa Tax Justice Networkissa työskentelevä asiantuntija Alex Cobham.

Tuhannet maltalaisten yhtiöiden osakkeenomistajat ovat muissa veroparatiiseissa, kuten Panamalla, Caymansaarilla tai Brittiläisillä Neitsytsaarilla toimivia yhtiöitä. Näistä maista omistajatietojen saaminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta.

Tämän vuoksi useissa tapauksissa yhtiöiden lopulliset omistajat jäävät pimentoon.

Suosittelemme sinulle