REYKJAVIK “En usko silmiäni, tämä ei voi olla totta, älkää herättäkö minua tästä unesta!”
Mies kirkuu omalla penkkirivillään kuin tuskissaan. On kesä 2016 ja ollaan jalkapallostadionin selostamossa Etelä-Ranskassa.
Miehen kirkuminen muuttuu vikinäksi. Kansainväliset selostajakollegat kaivavat kännykkänsä esiin ja ryhtyvät kuvaamaan penkissään kiemurtelevaa islantilaista.
– Se meni minulta ehkä överiksi, sanoo vieressäni seisova mies ja hymyilee ujon tuntuisesti.
Katselemme noilta lukuisilta videoilta tutun jalkapalloselostajan Gudmundur Benediktssonin, lempinimeltään Gummi Benin kanssa harmaalle ja tihkusateiselle Laugardalsvöllurin jalkapalloareenalle Reykjavikissa ja muistelemme Islannin suurta hetkeä.
– Luulen, että välitin sen tunteen mitä kaikki islantilaiset tunsivat sillä hetkellä. Se oli meille hieno hetki, jotakin mistä olimme unelmoineet useita vuosia.
Laugardalsvöllur on maajoukkueen kotikenttä ja paikallisen tv-kanavan urheiluselostajan Gummi Benin työpaikka. Juuri nyt on vaikea kuvitella, että täältä kolean kostealta kentältä on ponnistanut monta miestä maailmanmestaruustasolle.
– Poliitikot lupasivat ennen syksyn vaaleja, että tähän rakennetaan katto. Voisi pelata talvellakin, jalkapallosta elantonsa saava mies sanoo hiljaisella äänellä.
Meidän pojat, strákarnir okkar niinkuin islantilaiset sanovat, kaatoivat valioluokan vastustajan Englannin 2–1 Euroopan mestaruuskisoissa Ranskassa kesäkuussa 2016. Gummi Ben meni sekaisin. Islanti meni sekaisin. Mutta vähintään yhtä paljon sekosi myös jalkapallomaailma.
Shokeeraavaa, uskomatonta, viikingit hurmaavat! Kansainväliset ykkösmediat hehkuttivat ylisanoin pienen maan yllättävää menestystä.
Gummi Benistä tuli maailmanluokan julkkis, jonka reaktiot Islannin voitokkaiden pelien hetkellä levisivät twiiteissä, Youtubessa, Facebookissa ja uutislähetyksissä ympäri maailman.
Selostajakollegat tungeksivat ottamaan selfiet hänen kanssaan.
Pallo isältä pojalle
43-vuotias Gummi Ben on itse entinen maajoukkuetason pelaaja, joka on ollut 1990-luvulla voittamassa useita jalkapallon pokaaleita ja mestaruuksia. Kun huomio kääntyi häneen, hän tuntuu vaivautuvan, vaikka jalkapallo on pomppinut perheessä maineikkaasti isältä pojalle jo monessa polvessa.
Gummi aloitti 16-vuotiaana oman pelaajataipaleensa ja siirtyi 35-vuotiaana valmentajaksi.
Hänen parikymppinen poikansa Albert Guðmundssson tekee uraa laitahyökkääjänä Hollannin pääsarjassa PSV Einhovenin riveissä, jo toisena suvun ammattilaispelaajana.
Mutta Albertin jalkapallogeenit tulevat oikeastaan äidin, Kristbjörg Ingadóttirin puolelta.
Äidin isoisä, jolta Albert sai nimensä, pelasi huippuseurojen AC Milanin ja Arsenalin hyökkääjänä 1940-luvulla ja hyppäsi jalkapalloareenoilta vielä menestyksekkäästi politiikkaan. Hän ehti olla useampaan kertaan ministeri ja presidenttiehdokaskin.
Myös äidin isä oli 1980-luvulta lähtien parikymmentä vuotta yksi Islannin huippupelaajia.
Ei muutoksia luvassa
Jalkapallosuku saa ensi vuonna todistaa unelmaansa, johon Gummi Benkään ei ole oikeasti uskonut.
Yli 300 000:n asukkaan Islanti on kaikkien aikojen pienin maa, joka pelaa MM-lopputurnauksessa ensi kesänä Venäjällä. Turnaus alkaa 14. kesäkuuta ja päättyy kuukauden kuluttua, 15. heinäkuuta.
Kisoissa nähdään ensimmäistä kertaa Pohjoismainen kolmikko Islanti, Ruotsi ja Tanska, mutta kolmikosta Islanti lähtee matkaan jo valmiiksi futiskansan lemmikkinä.
Gummi Benille MM-kisat tietävät työkeikkaa, mutta kansainväliseen hehkutukseen ja paineisiin hän suhtautuu varovaisesti. Hän puhuu joukkueesta me-muodossa.
Sitten peliin täysillä eläytyvä selostaja sanoo jotain vähän yllättävää:
– Emme usko olevamme maailmanmestareita.
Perustelu kommentille on kuitenkin valmiina.
– Menemme sinne ensimmäistä kertaa. Tietysti me toivomme sitä, mutta en usko, että se on realistista.
Islannin EM-pelien jälkeen moni toivoi joukkueen kehittyvän kohti aggressiivisempaa, hyökkäävämpää otetta. Gummi Ben ei usko, että joukkueen pelissä tullaan näkemään muutoksia.
– En usko, että näemme muutoksia eikä niihin ole syytäkään. Olemme voittaneet puolustustaktiikalla. Viihdymme hyvin kun vastustajalla on pallo, olemme siinä vahvoja, Gummi Ben virnistää.
Katsomo täynnä viikinkejä
Uutiskuvista tutut parrakkaat islantilaispelaajat ovat hioutuneet yhteen 17-vuotiaista asti. Kaikki tuntevat toisensa, tietävät paikkansa ja toimivat yhteen erittäin hyvin.
– Se on hieno, erityinen ryhmä. Siinä on meidän vahvuutemme ja menestyksemme salaisuus. Jos pidämme siitä kiinni, voimme onnistua missä vaan.
Islantilaiskatsomon Hu! - sotahuuto ja shamaattiset rummuniskut hurmasivat vuosi sitten nekin, joita ei vähääkään kiinnosta urheilu tai jalkapallo. Viikinkien kannustushuudon erilaisia versioita on katsottu Youtubessa jo miljoonia kertoja.
Jälkeenpäin on laskettu, että Pariisin EM-kisojen islantilaiskatsomossa istui parhaimmillaan noin kolmisenkymmentätuhatta viikinki-huutajaa. Käytännössä se tarkoittaa, että kymmenen prosenttia islantilaisista oli ulkomaanmatkalla samaan aikaan, samassa paikassa.
Pienessä maassa kaikki tuntevat toisensa, ovat koulukavereita tai sukulaisia.
Kansainvälisen lehdistön kiinnostus muitakin kuin pelaajia kohtaan on myös ärsyttänyt ja herättänyt kateutta.
Voiton huumalla on siis omat varjopuolensa, mutta Gummi Benin mielestä EM-kisojen menestyksellä on ollut valtavan myönteinen merkitys islantilaisten itsetunnolle.
– Olemme selvinneet vuoden 2008 talouskriisistä ja se jätti jälkensä meihin kaikkiin vuosiksi. Mutta kun urheilussa menee hyvin, kaikki ovat iloisia.
Stadionin edessä Gudmundur Benediktsson heilauttaa kättään hyvästiksi.
Hänen taustallaan, stadionin ala-aulan suurten ikkunoiden läpi, heijastuvat stadionin pahviset kuvat pelaajista kuten kapteeni Aron Gunnarssonista. Oikeat, elävät sankarit ovat tienaamassa leipäänsä muualla, ammattilaispalloilijoina eri puolilla Eurooppaa.
Yritän saada Gummi Benin suostumaan lopuksi valokuvaa varten viikinkien sotahuutoon. Kädet nousevat taputukseen, miestä naurattaa, mutta huutoa ei kuulu.
Ehkä se kuullaan ensi vuonna MM-selostuksissa, ja Gummi Ben löytää itsensä taas Youtube-hiteistä.
Lue myös: EM-huuma sai Islannin suurlähettiläänkin innostumaan jalkapallosta – "Edellinen peli oli mahtava!"
Saarivaltion sensaatiomainen palloiluihme – Tiesitkö tämän Islannin jalkapallomaajoukkueesta?