Seksuaaliterapeutti Anu Kinnunen Tampereen yliopistosta kannustaa parisuhteen hakijaa tekemään rohkeasti aloitteita, eikä liikaa pelkäämään leimaantumista ehdottelujen takia, vaikka #Metoo-kampanja on nostanut maailmalla valtaisan keskustelun naisten häirinnästä.
– Liikaa ei tarvitse pelätä, että leimaantuu siaksi, jos jotain ehdottaa. Ilman muuta kannustan tekemään aloitteita ja ilmaisemaan mielenkiintoa, Kinnunen rohkaisi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.
Mielenkiintoa ei pidä kuitenkaan heti alkuun osoittaa liian suoraan, ei varsinkaan koskettelemalla. Kinnusen mukaan se tulkitaan helpommin häiritseväksi kuin keskustelu.
– Lähesty ensin keskustelemalla ja puhumalla. Lähde koskettamaan vasta keskustelujen jälkeen. Aloita kosketukset neutraalimmista kohdista, kosketa käteen, huomaamatta olkapäähän. Katso kehon kieltä: mikäli sieltä tulee ikään kuin väistöliike, silloin kosketus ei ole kauhean tervetullut, sitä ei kannata jatkaa. Mutta jos sieltä tulee kosketus vastaan, niin voidaan mennä koskettelun suuntaan pidemmälle.
Ei jämähdetä kaveruuteen
Monesti kohtaamiset mielenkiintoisen ihmisen kanssa eivät tunnu etenevän, vaan jämähtävät kaveriasteelle. Siihen Kinnunen tarjoaa avuksi aloitteellisuuuta.
– Tilanteet eivät etene, jollei jompikumpi tee edistävää askelta. Jos on useasti tavattu jossain porukassa ja julkisessa tilassa, niin ottaa vain rohkeasti seuraava askel ja ehdottaa, lähtisitkö kanssani kahdestaan kävelylle tai kahville. Siihen voi vastata ei kiitos, ei kiinnosta tai sitten se lähtee etenemään ja ollaan otettu askel oikeaan suuntaan. Seuraavaksi voikin jo kutsua kumppanin vaikka kotiinsa kokkaamaan. Ja sielläkin on uskallettava ottaa se seuraava askel.
Pakit kuuluvat elämään
Aina ehdotukset eivät johda toivottuun tulokseen: saa ns. pakit. Joskus sinkkuus tuntuu jatkuvan vain siksi, ettei kelpaa kenellekään. Silloin Kinnunen kehottaa käymään läpi omaa asennettaan ja miettimään, mistä ajatus kelpaamattomuudesta tulee.
– Jos se tulee käytännön kokemuksista, pitää ymmärtää, että pakit ovat väistämätön osa elämää, eivätkä romuta itsetuntoa. Pitää vain pystyä menemään epämukavuusvyöhykkeelle: uutta yritystä peliin.
– Tietysti jos rukkasia on kertynyt koko talven tarpeiksi, voi kysyä ystäviltään, mikä tässä kuviossa on pielessä, ettei jää yksin sen asian kanssa.
Joskus ei kerry niitä rukkasiakaan, jos on itse kovin sulkeutunut tai käpertynyt. Ihmisten ilmoillakin lymyilee passiivisena.
– Kohtaamisia saa ihan avaamalla suunsa. Luo niitä kohtaamisia, kohtaa kauppojen kassat, kahviloiden työntekijät. Pyri aina avaamaan suusi jollekin jostakin asiasta, vaikka viereisen asiakkaan ostoksista. Ei se mene niin, että tässä nyt pakastealtaalla bongataan, vaan pakastealtaalla harjoitellaan sitä, että voi hyväntahtoisesti jutella jotakin jollekin. Suu auki, siitä se lähtee, Kinnunen ohjeistaa.
Huumoria peliin
Kinnusen mukaan miehet kokevat asemansa työelämässä tärkeänä seikkana kumppanin löytämiselle. Naisille miehen työstatus ei ole niin merkitsevä asia.
– Naiset eivät enää todellakaan arvosta pelkästään johtajaominaisuuksia, vaan huumorintajua. Kyky nauraa itselleen on todella viehättävää, ei tarvitse todellakaan miettiä vitsilistaa taskuun, vaan ottaa humoristinen asenne omaa itseä kohtaan ja osata naureskella omille kommelluksilleen. Aloitteita ja asenne kohdallaan ja askelia eteenpäin. Se vie tapaamista haluttuun suuntaan, Kinnunen tiivistää.