Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Lasipalatsin aukion alle kaivettu kaksikerroksinen uudisrakennus hakee jo muotoaan – Amos Rexin avajaisiin alle vuosi

Museonjohtaja toivoo, että Lasipalatsin aukiosta tulee kaupungin uusi olohuone. Aukion perinteikäs kellotorni toimii uuden museon ilmanvaihtokanavana ja hätäuloskäyntinä.

Amos Rex -museon rakennustyömaa Lasipalatsin aukiolla.
Amos Rexin näyttelytiloihin laskeutuva luonnonvalo siivilöityy katon kupolissa olevan aukon kautta. Kuva: Vesa Marttinen / Yle
Vesa Marttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Lasipalatsin aukion keskellä on pyöreä aukko, josta laskeutuu tasainen, pehmeä auringonvalo maanalaiseen huoneeseen. Huone on yksi uuden Amos Rex -museon tulevista näyttelytiloista.

Ovet näyttelytiloihin aukeavat kaikelle kansalle nykyisten arvioiden mukaan loppukesällä tai alkusyksyllä 2018. Varsinaiset rakennustyöt on tarkoitus saada päätökseen jo toukokuussa, ja nyt onkin hyvä hetki katsoa tarkemmin, miltä tuleva museo tällä hetkellä näyttää.

Kaupunkilaisten olohuone

Amos Andersonin museon johtaja Kai Kartio katselee Lasipalatsin aukion keskellä olevaa pyöreää aukkoa tyytyväisen oloisena.

– Lasipalatsin tori saa uuden hyvin jännittävän muodon uudisrakennuksen myötä. Kupolirakennelmat värittävät toria. Niillä voi vaikka kävellä ja niihin tulee betonilaattapäällyste. Tarkat värisävyt ovat parhaillaan harkinnassa.

Kartion mukaan aukiosta tulee Helsingin uusi olohuone, avoin kaupunkitila, jossa voi järjestää erilaisia tapahtumia, istua kesäterassilla tai sopia vaikka tapaamisen aukion keskellä seisovan kellotornin juurelle.

Amos Rex -museon rakennustyömaa Lasipalatsin aukiolla.
Vanha kellotorni pysyi peruskorjauksessa entisellä paikallaan. Torni sai rakennustöissä uuden betonijalan. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Vanha kellotorni on alkuperäiseltä tarkoitukseltaan savupiippu, ja sellaisena se tulee toimimaan myös jatkossa. Piipun alla oleva vanha pannuhuone purettiin rakennustöiden yhteydessä pois, ja piippu siirrettiin seisomaan väliaikaisilla teräksisillä jalustarakenteilla.

– Siinä yhteydessä rakennettiin kaksi kerrosta alaspäin uutta betonirunkoa, jonka päällä piippu lepää ja jää lepäämään, kertoo työmaapäällikkö Tuukka Turunen.

Rakennuksen sisäilma kulkee sisään ja ulos vanhan savupiipun kautta. Piippuun tulee myös portaat ja näyttelykerroksen hätäuloskäynti.

Toinen maanalainen kerros yleisöltä suljettu

Amos Rexin näyttelytilat sijoittuvat aukion alle rakennettuun maanalaiseen uudisrakennukseen, jonka pinta-ala on runsaat 6 000 neliötä. Rakennuksen betonirunko on jo koossa, ja tiloissa kulkiessa voi helposti hahmottaa tulevan museon pohjarakenteen.

Rakennuksen toinen maanalainen kerros on kokonaan yleisöltä suljettua tilaa. Mukana on puu- ja metallityöhuoneet näyttelyrakenteiden tekemistä varten, logistiikka- ja kuljetustiloja sekä noin 500 neliömetrin kokoinen ilmanvaihtokonehuone. Huoneessa on kaikkiaan kuusi ilmanvaihtokonetta, jotka huolehtivat tasaisesta lämpötilasta ja ilmankosteudesta.

Amos Rex -museon rakennustyömaa Lasipalatsin aukiolla.
Ilmanvaihtokonehuoneen laitteet huolehtivat museo-olosuhteisiin sopivasta tasaisesta ilmasta. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Museo-olosuhteiden mukaisen ilman tuottaminen ei ole aivan yksinkertaista.

– Mekin suunnitteluvaiheessa ihmettelimme, että pitääkö sen kaluston olla todella näin järeää ja tarvitaanko siihen näin paljon tilaa. Mutta kyllä me nyt uskotaan, että näin se on, Kartio sanoo.

Uudisrakennuksen mieleenpainuvimpia ja näyttävimpiä osia ovat kupolit, joita tulee aukion keskelle kolme kappaletta. Etäisesti Pariisin Louvren lasipyramideille flirttailevat rakennelmat syntyivät Kartion mukaan käytännönläheisistä lähtökohdista.

– Näyttelytiloista haluttiin niin joustavat ja muuntelukelpoiset kuin mahdollista. Se tarkoitti, että kiinteitä väliseiniä pitää olla mahdollisimman vähän. Sitä kautta syntyi idea näistä kupoleista, se on luonteva tapa tehdä suuria tiloja, joissa katto on itse kantava.

Suosittelemme sinulle