Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan datajournalismi palkittiin Tilastokeskuksen järjestämässä kilpailussa parhaasta tilastojen hyödyntämisestä mediassa.
Palkittu artikkeli Kyllä ennen oli nuoriso kunnollista – vai oliko? julkaistiin Ylen verkkosivuilla koulujenpäättymisviikonloppuna 3. kesäkuuta 2017.
Artikkelissa lukija voi arvioida kuinka nuorison käyttäytyminen on muuttunut vuosien aikana. Lukija voi itse arvioida miten esimerkiksi nuorison alkoholinkäyttö, tupakointi tai varastelu on kehittynyt ja tarkistaa sitten tilastojen avulla todellisen kehityksen.
Artikkeli syntyi Yle Kajaanin ja Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan Plus-deskin yhteistyönä.
Tiimiin kuuluivat Yle Kajaanin toimittaja Sanna Kähkönen sekä Plus-deskin graafikko Eetu Pietarinen ja koodaaja Eemeli Martti.
Yhteiskunnan kehitys esille havainnollisesti
Tilastokeskuksen nimeämän raadin mukaan voittajatyö onnistuu havainnollistamaan yksinkertaisella, mutta selkeällä tavalla yllättäviäkin tilastotietoja.
Jutun erityisenä ansiona on Tilastokeskuksen mukaan tilastollisten aikasarjojen hyödyntäminen, kun yksittäiset tilastotiedot asetetaan laajempaan kontekstiin ja kuvataan näin havainnollisesti yhteiskunnallista kehitystä.
Palkinto luovutettiin voittajille keskiviikkona 22. marraskuuta Tilastokeskus-päivän yhteydessä Helsingin Säätytalolla.
Tilastokeskus järjesti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaksi kilpailua, toisen medialle ja toisen opiskelijoille.
Kilpailujen tavoitteena oli kannustaa käyttämään tilastoja monipuolisesti ja etsimään myös uusia innovatiivisia tapoja tilastotietojen esittämiseen.
Tilastokeskuksen Tilastot mediassa -kilpailuun sai osallistua esimerkiksi artikkelilla, datavisualisoinnilla, infografiikalla, videolla tai animaatiolla. Kilpailuaika oli 6.12.2016–1.10.2017.
**Lue palkittu juttu: **