Mitä jos työpaikallasi tehtäisiin selvitys, jonka mukaan joka toista työntekijää kiusataan? Ja jonka mukaan joka neljättä häiritään seksuaalisesti?
Olisiko tulos hyvä?
Puolustusvoimissa, varusmiesten kohdalla, on.
”Kielteisistä kokemuksista ilmoittaneiden osuudet olivat laskeneet runsaan kymmeneksen verrattuna vuoden 2011 kyselyyn”, iloittiin puolustusvoimien marraskuussa julkaisemassa tiedotteessa.
Missä tahansa muussa organisaatiossa tulos olisi surkea.
"En uskaltanut kertoa"
– Koskaan en ole kokenut vastaavaa henkistä pahoinvointia, valokuvaaja Henna Liimatainen sanoo.
Hänen varusmiespalveluksensa loppui viime kesänä. Viime vuonna hän kävi aliupseerikoulua, jossa joutui pitkäkestoisen syrjinnän kohteeksi.
Syrjintä järkytti.
Liimatainen kuvitteli pääsevänsä suorittamaan varusmiespalvelusta tasavertaisena muiden varusmiesten kanssa. Hän on sukupuolineutraalin asepalveluksen kannalla. Sen, että sekä miehet että naiset kutsuttaisiin varusmiespalveluun.
Liimatainen on hyvä esimerkki varusmiespalveluksen suorittaneesta naisesta. Liimatainen oli motivoinut, pätevä ja täynnä halua suorittaa palvelus kunnolla. ”Kevyt kenttävittuilu” ei hänen omien sanojensa mukaan haitannut, vaikka se kohdistui sukupuoleen. Mutta järjestelmällinen poissulkeminen, käskynjaosta unohtaminen ja harjoitusten ulkopuolelle jättäminen olivat lähes jokapäiväisiä.
Lopulta kiusa sai Liimataisen romahtamaan.
– Isoin ongelma oli se, että armeijassa on iso auktoriteettikunnioitus, että ylempänä oleville ei voi sanoa vastaan. Varusmiesjohtajille ei voinut kertoa, että minua kohdellaan paskasti. Skappareillekaan en uskaltanut kertoa. Olisi pitänyt, mutta sitä ei silloin tajunnut.
Liimatainen jopa kielsi samassa tuvassa asuvia muita naispuolisia varusmiehiä puhumasta kokemuksistaan kantahenkilökunnalle.
– Suurin syy sille, miksi skappareille en halunnut kertoa ja kielsin myös tupalaisia kertomasta oli pelko, että kantahenkilökunnan saadessa tietää, linja [aliupseerikurssin linja] muuttaisi syyn mun syyksi, sillä olin ainoa nainen eikä kukaan olisi siinä vaiheessa ollut puolustamassa. Siinä vaiheessa henkiset voimavarat eivät olisi enää riittäneet, sillä toivo paremmasta ois loppunut.
Moni muu koki syrjinnän lisäksi myös seksuaalista häirintää, Liimatainen sanoo.
– Minulla se oli enemmän syrjintää. Joku saattoi toki vitsailla teltassa, että tule nukkumaan lusikkaan. Sanoin, että jos jatkat, tämä nyrkki on pian sun naamassa.
Liimatainen on yksi niistä poikkeustapauksista, jotta puhuvat asiasta julkisesti. Hän kirjoitti kokemuksistaan myös Ruotuväki-lehteen.
"Kukaan ei halua ongelmia"
Tätä juttua varten oli vaikea saada ihmisiä puhumaan puolustusvoimissa kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä omalla nimellään. Tässä yksi nimetön – ja tavallinen – tarina:
_Ongelma on se, että puolustusvoimissa tapahtuu tälläkin hetkellä jatkuvaa seksuaalista häirintää. Nuoret naiset ovat kriittisessä iässä. Heidät on lukittu kasarmille ihmisten kanssa, jotka harjoittavat seksuaalista häirintää. Rankinta oli se, että sitä ei oteta vakavasti. _Puolustusvoimissa on tietty urapolku, se on tarkkaan määritelty, organisaatio on niin hierarkkinen. Ura etenee tiettyä rataa, jos ei tule ongelmia. Eikä kukaan halua ongelmia.
Haastateltu nainen ilmoitti kuitenkin seksuaalisesta häirinnästä komppanian päällikölle.
Päällikkö ei ikinä ilmoittanut asiaa eteenpäin. Puitteet eivät kannusta tekemään ilmoitusta.
Pidä pääsi alhaalla ja ole ok, sillä pärjää. Se on suurin osa ongelmaa. Ne naiset jotka suorittavat asepalveluksen, ovat monet henkisesti vahvoja ja itsenäisiä naisia. He ajattelevat, että mitä ikinä tapahtuu, mä en itke täällä, että mä olen heikompi. Se vaikuttaa siihen, että tämmöinen tilanne on päässyt valloilleen.
Nainen haluaa korostaa, ettei seksuaalinen häirintä ja syrjintä koske vain naisia.
Syrjintä ja häirintä koskevat enemmän tai vähemmän myös homoja ja eri etnisistä taustoista tulevia.
Ero muihin työpaikkoihin on suuri
Tämän jutun alussa esitetyt surkeat luvut syrjinnästä sekä seksuaalisesta häirinnästä puolustusvoimissa ovat vastikään julkaistusta, Tampereen yliopiston puolustusvoimille tekemästä tutkimuksesta. Naisten ja miesten vuorovaikutus ja osallisuus asepalveluksessa tasa-arvon näkökulmasta -tutkimuksen mukaan kiusaamista ja eriarvoista kohtelua on todella kokenut puolustusvoimissa vajaa puolet naisista ja viidennes miehistä.
Ero muihin työpaikkoihin on suuri. Työ- ja elinkeinoministeriön raportin mukaan vuonna 2013 Suomessa häirintää havaitsi työpaikallaan 6-7 prosenttia palkansaajista.
Puolustusvoimissa häirintää koettiin eniten vertaisilta. Mutta häirintään syyllistyneitä oli myös varusmiesjohtajissa ja kantahenkilökunnassa. Seksuaalista häirintää tuoreen tutkimuksen mukaan koki yli joka neljäs nainen (27 prosenttia) ja alle joka kymmenes mies (7 prosenttia). Kun vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2011, häirittyjä oli 32 prosenttia.
Siitä ilo tilanteen paranemisesta.
Tuoreessa kyselyssä häirintää kokeneista suurin osa oli kohdannut häirintää harvoin tai satunnaisesti. Vuoden 2011 kyselyn tuloksiin verrattuna jatkuvasti häirintää kokeneiden osuudet ovat kasvaneet.
Jokainen ajattelee olevansa yksittäistapaus
Suvi Kouri tekee Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa naispuolisten upseerien sopeutumisesta sotilasyhteisöön. Hän haastatteli tutkimustaan varten yhdeksää naispuolista upseeria, joista jokainen kertoi kokeneensa uransa aikana syrjintää. Osa myös seksuaalista häirintää.
Jokainen Kourin haastateltava uskoi olevansa poikkeus, yksittäistapaus. Kaikki ajattelivat, että he olivat törmänneet syrjintään, jota ei muualla organisaatiossa tapahtunut – eikä kenellekään muulle.
– Se voi olla myös suojamekanismi. Yksittäiselle ihmiselle voi tulla ajatus, että näin valtavaan rakenteelliseen ongelmaan ei voi vaikuttaa. Lisäksi syrjintää kokeneet usein ajattelevat, että ovat tehneet itse jotain väärin, Kouri sanoo.
Kouri on itsekin käynyt armeijan. Hän työskenteli kymmenen vuotta sotilaspappina ennen siirtymistään tutkijaksi. Armeijaan tulleet naiset, myös Kourin haastattelemat upseerinaiset, ajattelevat usein, että kun armeijaan on tultu, kaikki pitää kestää.
– Jos haluaa edetä urallaan, on vaikea nostaa esiin häirintää.
Sen esiin tuomisella voi olla kovia seurauksia.
Häiritylle itselleen.
Yksi Kourin haastattelemista upseereista teki kadettikoulussa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä ilmoituksen. Kävikin niin, että muut kadetit pitivät naista petturina, joka käräytti ”toverit”. Myös esimiesten suhtautuminen asiaan oli nihkeä. Näin haastateltu kertoo:
Esitutkinnassakin kysyttiin, et tota, oletko antanut ymmärtää jotain. Ja minkälaisia vaatteita olet käyttänyt. Ja et koukutteliko se jotenkin ja…
Kourin haastateltavien mukaan pahin häirinnän pesäke oli kadettikoulu, jossa kilpailu on muutenkin kovaa.
Mies on sotilaan mittayksikkö
Puolustusvoimat on monin tavoin tasa-arvoinen yhteisö. Esimerkiksi palkka ja urapolku on tarkkaan määritelty. Samasta työstä saa saman palkan, oli nainen tai mies. Uralla etenee tiettyä polkua, jos vain kyvyt riittävät. Ainakin teoriassa.
98 prosenttia upseereista on miehiä.
Mies on siis sotilaan mittayksikkö.
– Naiset ajattelevat armeijaan tullessaan, että sukupuolella ei ole väliä, että he pääsevät tasa-arvoisesti tekemään töitä. Sukupuoli ei kuitenkaan katoa. Se nousee hyvässä ja pahassa esiin, tutkija Suvi Kouri sanoo.
Ongelma on näennäinen sukupuolineutraalius, joka ei arkisessa työssä ole totta. Kouri sanoo, että puolustusvoimissa toivotaan, että ongelmat menevät ohi toteamalla, että sotilas on sotilas, ei meillä ole nais- ja miessotilaita.
Hänen tutkimuksensa mukaan naiset joutuvat jatkuvasti todistamaan osaamistaan, olemaan parempia kuin miehet. Miehet tulevat massana ja ovat automaattisesti hyväksyttyjä.
On olemassa virallisia linjauksia ja asiakirjoja, joissa on jotenkin huomioitu naisten tulo armeijaan. Mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota kielenkäyttöön, “miespuheeseen”.
– Sotilaan normi on mies: puhutaan meidän miehet, jätkät sitä ja tätä. Se on sukupuolittunutta kielenkäyttöä, joka vahvistaa normia.
Kourin mukaan puolustusvoimat tekee töitä tasa-arvon edistämiseksi. Kun ongelmia tulee esiin, niihin pyritään puuttumaan. Monelta kantahenkilökuntaan kuuluvalta kuitenkin uupuu keinot puuttua syrjintään ja häirintään.
Seksistisiä puheita ja vitsejä ja naisia halventava puhetapa voi olla vaikea kitkeä, koska se on niin tavallista.
Toki vastakkaisiakin esimerkkejä on.
– Omat varusmiesjohtajamme painottivat heti alokasaikana, että puolustusvoimilla on nollatoleranssi häirintään. Että siihen puututaan, jotta se saadaan loppumaan, sanoo kokelas Sanni Mäkinen.
Mäkinen suorittaa varusmiespalvelusta Kaartin pataljoonassa. Hänen mukaansa häirintää on saatu kuriin sillä, että siihen puututaan heti. Mäkinen sanoo, että ei ole kokenut syrjintää tai häirintää. Hänen kokemuksensa on, että sekä miehille että naisille on tasa-arvoiset mahdollisuudet.
Haluan puhua siksi, että ihmiset eivät sulkisi silmiään
– Ihmiset haluavat sulkea silmänsä totuudelta. Haluan puhua siksi, että ihmiset eivät sulkisi silmiään, armeijan käynyt Henna Liimatainen sanoo.
Saman toteaa myös tutkija Suvi Kouri. Syrjintää ja häirintää tapahtuu. Siksi sitä pitää tutkia. Ja siksi siitä pitää puhua. Muutos lähtee puolustusvoimien johdosta. Kourin mukaan siellä pitää tunnistaa, että kyseessä on vakava ongelma, johon pitää puuttua.
– Koko yhteiskunnassa on tapahtumassa muutos: miesten ja naisten perinteiset roolit murtuvat, mikä antaa mahdollisuuden olla eri tavoin mies tai nainen, Kouri sanoo.
– Viestini on, että naiset ymmärtäisivät, että syrjintä ja seksuaalinen häirintä ei ole heidän syytään, eikä se johdu heistä tai heidän persoonastaan. Tarkoitukseni ei ole mustamaalata vaan voimaannuttaa.
Pääesikunta: Syrjintää ja häirintää kitketään
Pääesikunnassa suhtaudutaan häirintään vakavasti, vakuuttaa erityissuunnittelija Esa Janatuinen Pääesikunnan koulutusosastolta. Janatuinen sanoo, että vaikka kielteinen kohtelu on vähentynyt, sitä esiintyy edelleen liikaa, erityisesti naisvarusmiesten kohdalla. Tasa-arvotyötä tarvitaan.
– Asevoimat on perinteisesti miehinen yhteisö, ja naisia on ollut joukossa ainoastaan runsaat 20 vuotta, ja heidän määränsä on ollut aika vähäinen, Janatuinen sanoo.
Naiset erottuvat joukosta, ja he ovat tavallaan aina näkyvillä miesjoukon keskellä. He ovat lisäksi vapaaehtoisia pakollista palvelusta suorittavien joukossa. Tämä saattaa vaikuttaa useiden miesten asenteisiin naisia kohtaan, heitä ei yhteisössä välttämättä arvosteta. Naiset joutuvat ansaitsemaan paikkansa hyvällä suorituksella. Muu ryhmä tukee naisia vähemmän, Janatuinen arvioi.
Hänen mukaansa puolustusvoimat tekee töitä erityisesti sen eteen, jotta syrjinnästä ja häirinnästä ilmoitettaisiin henkilökunnalle. Ongelma Janatuisen mukaan on, että niin moni jättää asiasta puhumatta. Puuttumiseen on selvät ohjeet, mutta ongelmiin on vaikea puuttua, jos niistä ei tiedetä.
Muitakin toimenpiteitä on: Jokaisella joukko-osastolla on tasa-arvosuunnitelma. Ja varusmiehiä koulutetaan tasa-arvoon.
Varusmiesten ja henkilökunnan koulutuksen lisäksi Janatuinen tarjoaa lääkkeeksi esimerkiksi yhteisiä tupia. Ne ovat vähentäneet muissa pohjoismaissa kiusaamista.
Kun naisten määrä armeijassa lisääntyy, asenteet muuttuvat, Janatuinen sanoo.
Haluatko kertoa tarinasi häirinnästä tai syrjinnästä? Laita sähköpostia: heikki.valkama@yle.fi
Lue myös:
Mies traumatisoitui armeijasta: "Mietin, miten minulla voi mennä näin huonosti"
Artikkelia korjattu 24.11. kello 13.33. Linkki Ruotuväki-lehteen korjattu.