"Vauvani heitettiin tuleen ja sen jälkeen minut joukkoraiskattiin". Näin kertoo New York Times -lehden toimittajan haastattelema Rajuma, joka on paennut Myanmarista Bangladeshiin. Kokenut sotakirjeenvaihtaja Jeffrey Gettleman sanoo Rajuman tapaamisen olleen yhden hänen uransa vaikeimmista.
Samaa sanoo toinen kriiseissä kouliintunut ammattilainen.
"Olen ollut 20 kriisissä. Maanjäristyksissä, sodissa ja tsunamissa. Se mitä näin Bangladeshissa, on ehkä kaikkein toivottominta", sanoo Suomen Punaisen Ristin lääkäri Pentti Haatanen.
Myanmarin eli entisen Burman rohingya-muslimien kohtalo on ajanut maailman epämiellyttävien totuuksien äärelle.
Myanmarin piti olla harvinaislaatuinen esimerkki koko maailmassa rauhanomaisesta siirtymisestä totalitarismista demokratiaan. Nyt raportoidaan lasten tappamisesta, raiskauksista ja kylien polttamisesta, kun armeija käy taistelua vailla kansalaisuutta olevaa muslimiväestöä ja heitä tukevia kapinallisia vastaan.
Yli 600 000 ihmistä on paennut Bangladeshiin sen jälkeen, kun rohingya-muslimien nimissä taistelevat kapinalliset hyökkäsivät poliisiasemia vastaan elokuussa.
Pakoon on lähtenyt koko Helsingin väkiluvun verran ihmisiä. Yli puolet heistä on lapsia.
Meneillään oleva kriisi on kansainvälisessä mediassa henkilöitynyt kahteen ihmiseen, 72-vuotiaaseen rauhannobelistiin Aung San Suu Kyihin ja 49-vuotiaaseen buddhalaiseen munkkiin Wirathuun. Tapasin molemmat lyhyesti ollessani Yleisradion Aasian kirjeenvaihtaja vuosina 2012–2015.
Olettaisin, että Aung San Suu Kyi käyttäisi moraalista arvovaltaansa ja sanoisi maailmalle: En pysty enää olemaan hiljaa.
Kukkasilla hiuksensa koristeleva Aung San Suu Kyi iskostui maailman tietoisuuteen Nelson Mandelaan verrattuna demokratia-aktivistina, joka uhmasi sotilasjunttaa ja kesti 15 vuotta kotiarestia saavuttaakseen unelmansa: vapautumisen ja vaalit.
Nyt demokratian ikoni on joutunut ankaran kansainvälisen arvostelun kohteeksi. Kysytään, miksi Suu Kyi ei ole puuttunut hirveyksiin, joista maan armeijaa syytetään. Kysytään, myötäileekö hän liikaa entisiä diktaattoreita?
Armeijan määräysvalta mietitytti jo vuonna 2013, jolloin kotiarestista vapautettu Suu Kyi tapasi pienen joukon suomalaisia toimittajia Myanmarin erikoislaatuisessa, syrjäiseen paikkaan rakennetussa pääkaupungissa Naypyidaw’ssa.
– Olen sanonut moneen kertaan ja tulen toistamaan edelleen, että yksi ihminen ei voi muuttaa maata, tuolloin vielä oppositiojohtajana toiminut Aung San Suu Kyi vastasi.
Syksyllä 2017 ollaan tilanteessa, jossa rauhannobelistin silmien edessä on menossa etninen puhdistus. Näin arvioi esimerkiksi Suomessa äskettäin vieraillut YK:n alipääsihteeri Adama Dieng.
– Olettaisin, että Aung San Suu Kyi käyttäisi moraalista arvovaltaansa ja sanoisi maailmalle: En pysty enää olemaan hiljaa, Adama Dieng sanoi.
On ollut valtava pettymys nähdä, kuinka aiemmin esikuvaksi noussut ihmis- ja kansalaisoikeuksien puolustaja on vaiennut (siirryt toiseen palveluun) nimenomaan rohingyoja vastaan tehdyistä laajasti raportoiduista rikoksista.
Aung San Suu Kyin puolustukseksi todetaan toistamiseen, että hän on maan perustuslain vanki. Perustuslaki takaa yhä sotilaille merkittävän vallan ja neljänneksen parlamentin paikoista.
Lisäksi muistetaan, että armeija voi milloin tahansa kiristää otettaan, jos se katsoo asemansa olevan uhattuna.
Ulkopuoliselle hämmästyttävää on ollut myös se, kuinka vähän Aung San Suu Kyi on puuttunut kansallismielisen kiihkon nousuun maassaan. Hän näyttää hyväksyneen hiljaisesti muslimien vastaista vihaa lietsovien buddhalaisten munkkien toiminnan.
Jos sanot, että muslimit ovat vähemmistö, saan sen käsityksen, että media puolustaa muslimeja.
Nationalistisen buddhalaisuuden symboliksi on noussut munkki Wirathu. Amerikkalainen Time-lehti nimesi (siirryt toiseen palveluun)jo vuonna 2013 kansikuvassaan Ashin Wirathun buddhalaisen terrorin, hirmuvallan, kasvoiksi.
Sanotaan, että buddhalainen ei saa tappaa kärpästäkään. Buddhalaisuutta pidetään usein muita uskontoja rauhanomaisempana ja väkivallattomampana. Tähän kuvaan eivät Wirathun kasvot sovi.
Tapasin munkki Wirathun Myanmarissa keväällä 2015, jolloin maan etniset jännitteet olivat jo kärjistyneet. Tuolloin seurattiin, kuinka sadat nääntyneet rohingyat ajelehtivat merellä Thaimaan ja Malesian edustalla, ilman että kukaan halusi ottaa heitä vastaan.
Kohuttu munkki otti minut vastaan syrjäisessä talossa entisen pääkaupungin Yangonin laitamilla. Munkki perusteli tapaamispaikkaa sanomalla, että on islamistiterroristien tähtäimessä.
Heti ensimmäiseksi Wirathu esitteli väkivaltaisia videoita, jotka hänen mukaansa näyttävät, kuinka buddhalaiset ovat joutuneet muslimien hyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjen raportit kertovat kuitenkin siitä, että nimenomaan muslimit ovat joutuneet buddhalaisten hyökkäysten kohteeksi.
Wirathu käyttää ahkerasti ja taitavasti sosiaalista mediaa hyväkseen vihapuheeseen verrattavan viestinsä levittämisessä.
Kysyin, miksi hän pelkää niin paljon juuri muslimeja? Hehän muodostavat vain noin neljä prosenttia Myanmarin väestöstä. Buddhalaisia on suuri enemmistö, 88 prosenttia. Loput ihmiset ovat pääosin joko kristittyjä tai hinduja.
–Jos sanot, että muslimit ovat vähemmistö, saan sen käsityksen, että media puolustaa muslimeja, Wirathu vastasi.
Islamista ja islamilaisesta maailmasta ylipäänsä kerrotaan Myanmarissa valikoidusti.
Myanmarin kriisiä on selitetty muun muassa käsitteellä "siege mentality”. Se kuvaa tilaa, jossa yhteiskunnan enemmistö alkaa pitkään jatkuneessa konfliktissa epärealistiselta tuntuvalla tavalla pelätä vähemmistöä.
Terrorismitutkija Leena Malkki sanoo, että tällöin ryhmä ihmisiä suhtautuu voimakkaan epäluuloisesti muiden motiiveihin ja epäilee muiden haluavan itselleen pelkkää pahaa.
–Termiä on käytetty muun muassa kuvaamaan muassa Israelin juutalaisten suhtautumista ulkopuolisiin, Malkki sanoo.
Tätä pelkoa käyttävät hyväkseen äärikansallismieliset buddhalaiset, kuten munkkijohtaja Wirathu.
On myös arvioitu, että Myanmarissa nähtävä viha islamilaista vähemmistöä kohtaan on osa laajempaa islamofobiaa.
Esimerkiksi tutkija Aye Thein kirjoittaa, että islam-vihaa Myanmarissa ruokkivat (siirryt toiseen palveluun)osaltaan länsimaissa tehdyt terrori-iskut ja niiden näyttävä uutisointi.
Wirathu syyttää kaikkia muslimeja ykskantaan terroristeiksi. Pelon lietsontaa kuvaa hyvin myös tämä Yle Areenassa nähtävillä oleva dokumentti The Venerable W (Kunnianarvoisa W). Se kertoo hätkähdyttävin esimerkein, kuinka läntisen Myanmarin rohingya-muslimeja on syrjitty vuosikymmenien ajan.
Elokuvassa sankat munkkijoukot ja tavalliset myanmarilaiset palvovat kovan linjan nationalismia saarnaavaa Wirathua.
Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Wirathun johtama Ma Ba Tha (suomeksi Järjestö rodun ja uskonnon puolustamiseksi) on osittain väärinymmärretty ja että munkki Wirathun roolia siinä on osin liioiteltu.
Oxfordin yliopiston tutkija Matthew Walton sanoo, että monet myanmarilaiset tuntevat aidosti uskontonsa olevan uhattuna.
Tätä vaikeasti ymmärrettävää asiaa Walton selittää seuraavasti. Burmalaiset katsovat asiaa globaalisti: maailmassa buddhalaiset ovat vähemmistö. Ja toisaalta paikallisesti: Rakhinessa muslimien määrä on paljon muuta maata suurempi, Walton sanoo.
Hänen mukaansa buddhalaisten kokema pelon tunne on onnistuttu kanavoimaan muslimeihin kohdistuvaksi vihaksi. Tätä ruokkii virallinen media. Sekä Myanmarin armeija että hallitus vähättelevät aivan uskottavia tiedotusvälineitä ja leimaavat niitä valeuutisten tekijöiksi.
–Islamista ja islamilaisesta maailmasta ylipäänsä kerrotaan Myanmarissa valikoidusti, Walton sanoo.
Waltonin mukaan liian vähälle huomiolle jää usein se, että Ma Ba Tha pyörittää monenlaista yhteisöllistä ja uskonnollista toimintaa, joka ei liity äärikansallismielisyyteen tai muslimivihaan.
Viranomaiset ovat myös yrittäneet rajoittaa buddhalais-nationalististen järjestöjen toimintaa. Armeijan tukema korkein uskonnollinen valvontaelin ei ole kuitenkaan kokonaan kieltänyt tämänkaltaisia nationalistisia buddhalaisia ryhmiä, koska se pelkää näin suututtavansa kansan.
Rohingyoja kuvataan usein maailman vainotuimmaksi vähemmistöksi. Heidän kohtalonsa on sekä historiallisesti että tänä päivänä todella onneton.
Rohingyojen alkuperästä ja oikeudesta asua nykyisessä Myanmarissa kiistellään jatkuvasti. Raastava inhimillinen hätä tuntuu hukkuvan tämän kiistan alle.
Monet tutkijat tukevat rohingyojen käsitystä siitä, että heitä on asunut Myanmariin kuuluvalla alueella sukupolvien ajan. Britannian siirtomaakaudella heitä tuli rajan yli Bangladeshin puolelta työhön ja siirtolaisiksi.
Vuoden 1982 kansalaisuuslaki ei kuitenkaan enää tunnusta heitä Burman - ja siis myöhemmin Myanmarin - kansalaisiksi.
Nyt heillä ei ole minkään maan kansalaisuutta. Ja kun ei ole kansalaisuutta, ei ole kansalaisoikeuksiakaan, kuten oikeutta terveydenhoitoon ja koulutukseen.
Amnesty Internationalin uusin raportti sanoo, että rohingyat elävät käytännössä rotuerottelujärjestelmässä.
Syrjintä on synnyttänyt myös rohingyojen nimissä toimivan kapinallisarmeijan, ARSA:n. Meneillään olevan kriisin huolestuttavimpia puolia on se, että se saattaa lietsoa kapinallisia uusiin väkivaltaisuuksiin, mikä osaltaan voi vaikeuttaa rohingyojen asemaa.
ARSA:lla on osansa myös akuutin pakolaiskriisin kärjistymisessä. Kapinalliset hyökkäsivät Myanmarin poliisiasemia vastaan läntisessä Rakhinen osavaltiossa elokuun lopussa. Kymmenkunta poliisia kuoli. Seurasi massiivinen Myanmarin armeijan vastahyökkäys, jonka seurauksena nykyinen joukkopako alkoi.
Kapinallisarmeijan kooksi on arvioitu vain 500–600 taistelijaa. Kapinallisten kerrotaan saaneen apua paikallisilta kyläläisiltä, mutta mahdollisesti myös ulkomailta.
ARSA:n sotilaat eivät ole pelkästään mitään itseoppineita viidakkosissejä.
Järjestöön perehtyneiden tutkijoiden mukaan ARSA:n kapinallisia on taistellut esimerkiksi Afganistanissa, Tšetšeniassa ja Lähi-idässä. Rohingyojen vastaisen väkivallan yllyttyä näillä henkilöillä voi olla houkutus palata taistelemaan kotimaahansa.
Suuria kysymyksiä onkin, onko rohingyojen nimissä taistelevalla kapinallisarmeijalla yhteyksiä kansainvälisiin terroristiryhmiin. Epäillään, että ARSA saisi rahoitusta tahoilta Saudi-Arabiassa – kapinallisarmeijan edeltäjän päämaja sijaitsi Saudi-Arabiassa.
International Crisis Group -tutkimuslaitos varoitti jo viime vuonna, että ellei rohingyojen syrjintää lopeteta ja heidän asemaansa saada ratkaisua, kapinalliset voivat houkutella kansainvälisiä terroristeja riveihinsä.
Myös Myanmarin avunantajamaat ovat tiukan paikan edessä. Näiden joukossa on Suomi. Ulkoministeri Timo Soini kävi tällä viikolla avaamassa uuden suurlähetystön Yangonissa.
Suomi on lähentänyt suhteitaan Myanmariin siitä asti, kun Aung San Suu Kyi vapautettiin kotiarestista vuonna 2010 ja demokratiaprosessi käynnistettiin.
Myanmar on nyt Suomen tärkeimpien kehitysavun kohdemaiden joukossa. Muita ovat Aasiassa enää Nepal ja Afganistan.
Armeija näyttäytyy aidon burmalaisuuden ja buddhalaisuuden puolustajana. Tässä voi kuulla Euroopastakin tutun nationalismin kaikuja.
Myanmarin tilannetta on pohdittu myös presidentti Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisujärjestössä CMI:ssä.
Soitan Ahtisaaren neuvonantajalle Sami Lahdensuolle, joka on äskettäin käynyt Myanmarissa. Hänen näkemyksiään saatetaan kuunnella myös Suomen ulkoministeriössä.
Suomi on ollut pidemmän aikaa mukana pohtimassa ratkaisua vuosikymmeniä jatkuneisiin etnisiin konflikteihin Myanmarissa. Maassa toimii edelleen noin 20 etnistä aseellista ryhmää. Voimassa olevassa tulitaukosopimuksessa on mukana kahdeksan näistä armeijoista.
Rohingyat eivät toistaiseksi ole osa tätä niin sanottua rauhanprosessia, lähinnä siksi, että Myanmar ei ole tunnustanut rohingyoja maan lailliseksi vähemmistöksi.
Lahdensuon mukaan maan tulevaisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että burmalaisen enemmistön ja etnisten ryhmien väliset konfliktit saadaan ratkaistua.
– Vaikka moni asia nyt hajottaa Myanmaria, siellä kuitenkin halutaan keskustella siitä, miten maasta saadaan toimiva liittovaltiotyyppinen järjestelmä tulevaisuudessa, Lahdensuo sanoo.
Rohingyat pitäisi saada mukaan pohdintoihin.
Vaikeiden ongelmien ratkaisua voi kuitenkin vaikeuttaa se, että Myanmarin armeijan asema on meneillään olevan kriisin myötä vahvistunut.
Armeijan aseman vahvistuminen tuntuu suorastaan ironiselta.
Myanmar ja sen edeltäjä Burma kärsivät 50 vuotta sotilasdiktatuurista, josta nimenomaan haluttiin eroon. Nyt armeija saa taas kansalta tukea.
Armeija näyttäytyy aidon burmalaisuuden – ja buddhalaisuuden – puolustajana. Tässä voi kuulla Euroopastakin tutun nationalismin kaikuja.
Suurlähetystön Yangonissa avannut ulkoministeri Timo Soini tapasi Yangonissa myös kansainvälisen paineen alla olevan Aung San Suu Kyin.
Soini sanoo painottaneensa Suu Kyille (siirryt toiseen palveluun), että väkivalta ja rohingyojen tappaminen on saatava loppumaan.
Soini sanoi haastattelussa osin ymmärtävänsä Suu Kyitä, joka “toimii ahtaassa raossa, koska armeija on koko ajan olan takana”.
Vaikka Aung San Suu Kyitä arvostellaan, häntä ei siis olla valmiita hylkäämään.
Jotkut ovat vaatineet, että Suu Kyiltä otettaisiin pois vuonna 1991 myönnetty Nobelin rauhanpalkinto. On myös vaadittu sotilasdiktatuurin aikaisten talouspakotteiden palauttamista.
Kansainväliset protestit ovat jääneet konkreettisella tasolla pieniksi, jopa koomisiksi.
Suu Kyin entinen opinahjo Oxfordissa on ottanut hänen kuvansa seinältä ja siirtänyt sen varastoon. Prinssi Charlesin puolisoineen kerrotaan jättäneen äskettäisellä Aasian matkalla Myanmarin väliin. Irlantilainen laulaja ja aktivisti Bob Geldof luovutti takaisin Dublinin kaupungilta saamansa palkinnon, koska Aung San Suu Kyillä on samanlainen.
Sami Lahdensuo CMI:stä sanoo, että Suu Kyin toimintaan ollaan pettyneitä, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Tärkeintä on hänen mukaansa tukea demokratiaprosessia.
– Kansainvälinen yhteisö on hämillään. On kuitenkin muistettava, että jos kovasti arvostellaan Suu Kyin johtamaa siviilihallintoa, armeija on siitä vain mielissään.
Tällä viikolla kerrottiin, että Bangladesh ja Myanmar olisivat sopineet pakolaisten paluusta kotiseudulleen Rakhinen osavaltioon.
Suunnitelma tuntuu epärealistiselta Myanmarin nykyisessä ilmapiirissä. Uusia rohingyoja pakenee Bangladeshin puolelle yhä päivittäin.
Julmuudet olisi nyt saatava loppumaan. Muuten Aung San Suu Kyi ei tule koskaan näkemään sitä maata, jonka puolesta hän istui viisitoista pitkää vuotta kotiarestissa.
Lisää aiheesta:
Aung San Suu Kyi – nainen joka uhrasi perheensä unelmalle demokratiasta
South China Morning Post: Myanmar has a new insurgency to worry about (siirryt toiseen palveluun)
International Crisis Group: Buddhism and State Power in Myanmar (siirryt toiseen palveluun)
Asia Times: Misunderstanding Myanmar’s Ma Ba Tha (siirryt toiseen palveluun)