Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kysely kertoo: Poliisinkin tunteet kuohuvat väkivaltatilanteissa – "Teki mieli tirvasta päin näköä"

Uusi tutkimus selvitti poliisin ajatuksia virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Niitä ei ole aiemmin juuri kysytty.

Poliispartioauto
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Pekka Pantsu
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaikka poliisi kohtaa työssään väkivaltaa valitettavan usein, ei hänkään ole immuuni väkivaltatilanteiden aiheuttamille tunnereaktioille.

Poliisiammattikorkeakoulussa tehdyn uuden haastattelututkimuksen mukaan poliisi voi ottaa kokemansa väkivallan hyvinkin raskaasti, varsinkin jos tilanne on ollut vakava. Poliisien tuntemuksia väkivaltatilanteista ei ole tätä ennen juuri kyselty.

Yksi tutkimusta varten haastatelluista poliiseista kertoi tutkijalle:

"Oli ihan hirveetä kun menin kotiin. En pystynyt nukkumaan, - - En kertonut tapauksesta läheisille."

Lievempään nujakointiin poliisi suhtautuu arkipäiväisesti, ikään kuin työhön kuuluvana.

"Alkuun joutu painii enemmän. Kun on kokemusta tullut, niin ei tartte painii niin usein."

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksessa kysyttiin poliisien kokemuksia virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Taustalla on väkivallan yleistyminen poliisitehtävissä. Kahinoita on päivittäin.

Naispoliisi
Kuva: Timo jaakonaho / Lehtikuva

– Tilastoitu väkivalta poliisia kohtaan on vuodesta 1999 kaksinkertaistunut tähän päivään mennessä, sanoo tutkimuksen tehnyt komisario Henri Rikander Poliisiammattikorkeakoulusta.

– Samanlaista ilmiötä on havaittu myös Ruotsissa ja muualla Euroopassa. Tästä syystä meidän pitää selvittää, mitä väkivaltatilanteiden taustalla on.

Aseuhka järkyttää eniten

Tutkimusta varten haastateltiin 20 poliisia, jotka olivat hiljaittain olleet väkivaltatilanteissa. Haastatellut olivat 22–42-vuotiaita mies- ja naispoliiseja. Haastatellut kertoivat kokeneensa väkivaltaa 2–3 kertaa vuodessa. Ääripäätä edusti seuraava:

"Jos ei yhteen listaan tule jotakin kontaktia jossakin tilanteessa, et on jonkinmoista voimaa joutunut käyttämään, niin sitten on ollut hiljainen kuukausi."

– Eniten järkyttää silloin kun tilanne on ainutkertainen, ensimmäistä kertaa vastaan tuleva vakava tilanne kuten aseuhka, tutkimuksen tehnyt Henri Rikander kertoo.

"Kolmas laukaus pääsi yllättää, että tunsi sen paineaallon kun viereen rapsasi - -. Kun [poliisia] ammuttiin niin ajattelin, että nyt ei käy hyvin."

Suuttumusta taas herättää se, kun ei tapella niin sanotusti reilusti.

– Eniten poliisia ärsyttävät hiuksista repiminen ja silmiin tai kasvoihin tarttuminen. Se aiheutti haastatelluissa suuttumusta ja vihan tuntemuksia, Rikander kertoo.

"Potkuja tulee ja menee mutta se sylkeminen oli iso harmitus. "

"Hiuksista repimiseen en ollut varautunut. Se on epäreilua. Ei se, että lyödään [poliisia]_."

kaksi poliisia
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kostonhalua ilmeni

Tutkimuksen mukaan haastateltujen poliisien tuntemukset välittömästi väkivaltatilanteen jälkeen olivat vihan ja kostonhalun tyyppisiä. Aineistossa eivät olleet tavattomia tätä koskevat toteamukset, kuten:

"Teki mieli tirvasta päin näköä"

Näistä tilanteista haastatellut kertoivat selvinneensä kuitenkin ilman ylilyöntejä. Joskus kontrollin menetys saattoi olla lähellä:

"Se sai kyllä selville, miten poliisia kohdellaan. Että lyödäänkö poliisia vai ei. Niin ei varmasti lyö enää."

Pääosa poliisin tehtävistä hoituu puhumalla. Kiinniotoissa joudutaan turvautumaan voimakeinoihin noin yhdessä kerrassa sadasta.

"Just mietin, että jos joku sanoo, että 95 % on puhumisella hoidettavissa, niin kyllä se aikalailla pitää paikkansa, että vastustamisia on kolme kertaa/vuosi."

Lainatut poliisisitaatit Henri Rikanderin tutkimuksesta "Poliisin kokemus virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta" (Edilex 2017/43).

Suosittelemme sinulle