Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

"Sun sy-sy-sydämeen on juuttunut palanen" – ensihoitajat laulavat työstään huumorilla, katsojia jo satojatuhansia

Laulavat lanssarit tekee musiikkia ensihoidon arjesta. Yhteisöllisyys ja työyhteisön tuki onkin nykyään yhä tärkeämpää monella alalla.

Laulavat lanssarit eli Kalle Vähäheikki ja Niko Sivula.
Laulavat lanssarit eli Kalle Vähäheikki ja Niko Sivula. Kuva: Juha Kemppainen / Yle
Sari Vähäsarja
Avaa Yle-sovelluksessa

Niko Sivula kysyi työpaikan virkistysillassa, tunteeko hänen kollegansa Kalle Väliheikki yhtään Leevi and the Leavingsin biisiä. Tunsihan Kalle. Miehet löivät soittotaidot yhteen ja syntyi silloisen työpaikan, yksityisen sairaanhoitokuljetusfirman, sisäinen juttu.

Myöhemmin coverit alkoivat kääntyä yhä useammin teemaan, joka Sivulaa ja Väliheikkiä yhdistää: ensihoitoon.

– Kun lähtökohdat ovat ensihoidossa, alkoi tulla hauskoja ajatuksia siitä, miten sanat voisivat mennä. Niin alkoi syntyä biisejä, jotka käsittelevät "meidän maailmaa".

Molemmat työskentelevät yhä ensihoitajina. Vapaa-aikana heitä yhdistää Laulavat lanssarit -duo.

Miehet latasivat ensimmäisen kappaleen nettiin noin vuosi sitten.

– Ajateltiin, että muutama sata käy kuuntelemassa, nauramassa ja miettimässä, että onpa lapsellisia poikia, Väliheikki ja Sivula nauravat.

Biisit lähtivät kiertämään ja syntyi lumipalloefekti. Katsojia oli ensin tuhansia, sitten kymmeniätuhansia ja lopulta satojatuhansia. Hoitajayhteisön sivuilla biisejä on ladattu lähes puoli miljoonaa kertaa.

– Ei sitä ehtinyt  itse käsittää, mitä tapahtui. Somella on ihmeellinen voima.

Nukahdan, nään unii joissa
perustaso saa intuboida
unohdan et housut nää
ei oo punasii, punasii

(Lanssarin unelmii)

Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka tunnistaa tarpeen samanhenkiselle tekemiselle ja huumorille. Yleiset työhyvinvointitutkimukset osoittavat, että työyhteisön rooli ja työn merkityksellisyys koetaan jopa tärkeämmäksi tekijäksi kuin palkka. Näin on erityisesti nuorilla työntekijöillä.

– Yhteinen arvomaailma nousee työhyvinvoinnin osana. Yhteisöllisyys ja tuki koetaan tosi merkityksellisiksi.

Anna Kukka arvioi, että yhteinen harrastaminen on terveydenhuollossa yhtä yleistä kuin muillakin aloilla. Esimerkiksi erilaiset urheiluporukat ovat kuuluneet työpaikkojen arkeen pitkään. Mitä sosiaalisempi porukka, sitä yleisempää yhdessä harrastaminen lienee.

Terveydenhoitoalalla oman mausteensa tuo se, että kollegat hoitavat yhdessä vaativia, äkillisiä ja traumaattisiakin tilanteita. Se lähentää työntekijöitä. Yhdessä tekeminen onkin myös stressinpurkua, oli kyse sitten musisoinnista tai sählynpeluusta.

Kukan mielestä alan työpaikoilla pitäisi kiinnittää huomiota yhteisöllisyyteen ja antaa sille tilaa kehittyä. Resurssipulakaan ei saisi syödä tyhy-päiviä tai mahdollisuutta suunnitella yhteistä tekemistä.

– Väkisin sellaista ei voi tekohengittää, mutta jos on joku porukka, joka haluaisi vaikka yhdessä sopia ja suunnitella, sille pitää antaa tilaa. Sillä voi olla tosi iso merkitys.

Sun sy-sy-sydämeen on juuttunut palanen
ja filmi on pahan näköinen
sun sy-sy-sydämeen on juuttunut palanen
ja uh, mä voin liuottaa sen

(Juuttunut palanen)

Huumorilla mutta huolella

Laulavilla lanssareilla on musiikkitaustaa lapsesta saakka: Väliheikki aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana ja matkan varrelle kuuluu myös kuorolaulua ja musiikin teoriaopintoja. Sivula on ehtinyt opetelle pianon lisäksi muun muassa basson ja kitaran. Liikkeelle lähdettiin akustisesti, mutta elektroniset pohjat toivat soundiin monipuolisuutta ja auttoivat laajentamaan biisivalikoimaa.

Kalle hoitaa räppäyksen ja pitää Nikoa parempana laulajana. Muuten asiat tehdään yhdessä ja ristiin. Huumorista huolimatta tarkoitus on tehdä viimeisen päälle, ei hutaisten.

Laulavien lanssarien musiikkituotanto syntyy tietysti vapaa-ajalla, ja miehet ovat liikkeellä yksityishenkilöinä. Sanoitukset nousevat kuitenkin ensihoidon ilmiöistä, jotka toistuvat läpi Suomen ja joihin ensihoitajat voivat samastua. Teemoja on väritetty tummanpuhuvallakin huumorilla, joka on miesten mielestä alalla tyypillistä. Se auttaa jaksamaan fyysisesti ja henkisesti raskaassa työssä:

– Kaikki tiedetään, että huumorista on silloin apua ja se antaa voimaa työntekoon. Sitä haluamme luoda harrastuksellamme: huumoria ammattiryhmälle. Että jaksetaan tehdä työtä ja tehdä sitä mahdollisimman hyvin.

Lanssarit muistuttavat, että työntekijä, joka voi hyvin töissä, on myös hyvä potilaalle.

Ammatti-identiteetti on tärkeä

Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka korostaa ammatti-identiteetin merkitystä ja sitä, miten tärkeää on voida samastua. Tehyn 160 000 jäsenestä löytyy monenlaisia ammattilaisia fysioterapeuteista hammashoitajiin, kätilöistä mielenterveyshoitajiin ja bioanalyytikoista lastenhoitajin.

– Kaikilla on omanlaisensa ammatti-identiteetti, kaikille on tärkeää oma lehti ja itseä koskevat jutut, ne tarinat jotka yhdistävät. Laulavilla lanssareillakin on ensin oma yhteisöllisyys, joka on tiivis ja merkityksellinen. Mutta laajassa mitassa se tavoittaa koko ammattikunnan.

Kukka sanoo, että ensihoitajien työn ymmärtäminen voi olla hyödyllistä kenelle tahansa, mutta tarttumapinta antaa asioille syvemmän merkityksen ja sillloin videoita jäädään katsomaan.

Sanoitusten kautta voi myös käsitellä vaikeita asioita ja yhteiskunnallisia ongelmia, kuten päihteitä, jotka ovat terveysalalla arkipäivää.

Taluttaisin sut pois taksijonosta
pyytäisin puhaltamaan vaikka et halua
Ja vaikka väkisin, ja vaikka väkisin,
mä hiilet sulle juottaisin

_Pitäisin kiinni tukastasi kun oksennat
yrität puhua mutta selvää en saa sanoista
Ja vaikka väkisin, kyllä väkisin,
mä iv-reitin avaisin

(Lanssisankari)_

Ensihoitajia on rajallinen määrä, joten Väliheikki ja Sivula uskovat muidenkin hoitoalan ammattilaisten löytäneen tarttumapintaa sanoituksista. Palautteen perusteella biisejä ovat löytäneet alan ulkopuolisetkin.  Videoita on pidetty hauskoina, koska niistä näkee, että tekijöillä on ollut hauskaa. Palkinto tuleekin juuri ihmisten reaktioista.

– Parhaita ovat ne kommentit, joissa on tägätty joku työkaveri, jonka kanssa tyyppi aikoo luukuttaa biisiä seuraavan vuoron, nauravat Väliheikki ja Sivula.

Keikkaakin miehet ovat tehneet, lähinnä ammattikunnan tapahtumissa. Laulavat lanssarit pysyy sivuprojektina ja jalat maassa. Aihekirjoonkin voi tulla laajennusta, sillä vakavahenkisempikin sanoma voi mennä tällä tavalla läpi. Väliheikki ja Sivula ovat miettineet esimerkiksi tietoiskun tapaista kurotusta hoitohenkilökuntaan kohdistuvasta väkivallasta.

– Sitä on täälläkin enemmän kuin media kertoo ja kaduntallaaja tietää.

Suosittelemme