Voiko auto todellakin maksaa niin paljon vähemmän kuin ennen?
Tämän päivän palvelut ja tuotteet ostetaan tämän päivän palkoilla. Jotta hintakehityksestä saataisiin nykytilanteen mukaista tietoa, pitää myös palkkojen kehitys huomioida.
Pelkästään se, että tuotteen hinta nousee, ei kerro kuluttajalle hinnoista vielä mitään.
Harva edes tietää, että vuodesta 2005 tähän päivään keskimääräiset palkat ovat nousseet 35 prosenttia.
Tai että vuodesta 1996 palkat ovat nousseet keskimäärin 85 prosenttia ja vuodesta 1986 nousua on ollut peräti 210 prosenttia.
Uusien autojen hinta näyttää siis kuluttajahintaindeksin mukaan pysyneen melko tasaisena jo 20 vuotta.
Kun palkkakehitys otetaan mukaan, maksaa uusi auto vuoteen 1986 verrattuna nyt 57 prosenttia vähemmän. Vuoteen 1996 verrattuna uusi auto on nyt 48 prosenttia halvempi ja vuoteen 2005 verrattuna 28 prosenttia.
Uusien autojen kohdalta verotus on vaikuttanut hintakehitykseen. Auton hankinnan verottamisesta on siirrytty yhä enemmän käytön verottamiseen.
Myös käytettyjen autojen hinta on palkkakehitys huomioiden kovassa laskussa. Esimerkiksi 1996 piti käytetystä pulittaa keskimäärin 63 prosenttia enemmän kuin nyt.
Bensiinin hintakehitys näyttää hienoista nousua 30 vuoden ajalta. Palkkakehitykseen verrattuna hinta on kuitenkin lähes muuttumaton.
Bensiini on kuluttajalle nyt 13 prosenttia halvempaa kuin 2005, se on 15 prosenttia halvempaa kuin 1996 ja kuusi prosenttia halvempaa kuin 1986.
Myös sähkölasku on lähes täysin sama kuin 30 vuotta sitten, kun hintaa verrataan palkkakehitykseen. Hinnassa näkyy kuitenkin viime vuosien kova nousu. Vuodesta 2005 keskimääräinen sähkölasku on kasvanut lähes 42 prosenttia. Sähkö oli siis välillä suorastaan halpaa.
Kodinkoneet ovat halventuneet selvästi. Vuodesta 2005 tähän päivään keskimääräinen kodinkoneiden hinta on palkkoihin suhteutettuna pudonnut 30 prosenttia.
Vuodesta 1996 kodinkoneet ovat halventuneet puolella, vuodesta 1986 hinta on tippunut 65 prosenttia.
Hurjimman näköinen hintakehitys liittyy teknologiaan. Kaukana Aasiassa on tuotteita tehty halvalla.
Vuonna 1986 ei vielä matkapuhelinhintoja seurattu, mutta kymmenen vuotta myöhemmin kännykkä oli kallis kapistus.
Palkkoihin suhteutettuna matkapuhelin maksaa nyt 99 prosenttia vähemmän kuin 20 vuotta sitten. Ja vuodesta 2005 keskimääräisten matkapuhelimien hinnat ovat pudonneet 90 prosenttia.
Tietokoneissa pudotus on lähes matkapuhelimien luokkaa. Vuodesta 1996 hinnat ovat pudonneet 95 prosenttia ja vuodesta 2005 pudotusta on 78 prosenttia.
Kiina-ilmiö näkyy myös vaatteissa. Naisten ja miesten vaatteissa on palkkaan suhteutettaessa pieniä hintaeroja, mutta suunta on molemmissa sama.
Naisten vaatteet ovat halventuneet 55 prosenttia 30 vuodessa, miesten jopa 59 prosenttia. Vuodesta 1996 naisten vaatteet ovat halventuneet 45 prosenttia, miesten 58 prosenttia. Ja vuodesta 2005 naisten vaatteet ovat halventuneet 22 ja miesten 24 prosenttia.
Ravintoloissa ja kahviloissa hinnat ovat jääneet maltillisesti palkoista jälkeen. Vuonna 2005 ravintola- tai kahvilakäynti maksoi palkkoihin suhteutettuna lähes saman kuin nyt.
20 vuodessa hinnat ovat pudonneet seitsemän prosenttia ja 30 vuodessa 17 prosenttia.
Oluen hintakehitys on palkkoihin suhteutettuna sellainen, että vuodesta 2005 hinta on pudonnut vain parisen prosenttia eli käytännössä pysynyt ennallaan. Sitä ennen olut oli ostajalleen selvästi kalliimpaa.
Vuodesta 1996 oluen hinnasta on lähtenyt 32 prosenttia, vuodesta 1986 pudotusta on ollut 40 prosenttia.
Suomalaisten rakastama kahvi on edelleen halpaa. Hinta sahaa voimakkaasti, sillä vuodesta 2005 kahvi on palkkaan suhteutettuna kallistunut 17 prosenttia.
30 vuoden aikajänne paljastaa kuitenkin, että kahvi on nyt edelleen 82 prosenttia halvempaa kuin 1986.
Liha on myös selvästi halventunut palkkakehitykseen verrattuna. Vuodesta 1986 on lihan hinta pudonnut 60 prosenttia.
Vuodesta 1996 hinta on pudonnut 32 prosenttia ja vuodesta 2005 edelleen 10 prosenttia.
Suuri osa Ylen Tilastokeskukselta pyytämistä tuotteista ja palveluista sisältää veromuutoksia. Monet tuotteista ja palveluista ovat myös hallinnollisen säätelyn alaisia tai niiden hintakehitys reagoi maailmanmarkkinahintoihin.
Esimerkiksi tupakan hinta on jonkun verran sahannut, mutta hintakehitys on kuitenkin 30 vuoden ajan ollut jatkuvasti nopeampaa kuin palkkojen kehitys.
Palkkoihin suhteutettuna tupakka on kallistunut 34 prosenttia vuodesta 2005. Vuodesta 1996 tupakka on kallistunut 15 prosenttia ja vuodesta 1986 tupakka on kallistunut 41 prosenttia.
Sääntelyn purkautuminen on vaikuttanut suuresti ulkomaan lentojen hintaan. 30 vuodessa lentohinnoista on kadonnut 51 prosenttia. Vuodesta 1996 ulkomaan lennot ovat palkkakehitykseen verrattuna halventuneet tasan 50 prosenttia, vuodesta 2005 on pudotusta ollut 35 prosenttia.
Kotimaan lennoissa vähäinen kilpailutilanne ei ole johtanut samanlaiseen hinnankehitykseen. Palkkoihin suhteutettuna hinnat eivät ole juuri heitelleet. 30 vuodessa hinnat ovat kallistuneet kolmisen prosenttia. Vuodesta 2005 pudotusta on ollut seitsemän prosenttia.
Sairaanhoitopalvelut ovat karanneet selvästi palkkakehityksestä.
30 vuodessa hinnat ovat palkkoihin nähden nousseet peräti 87 prosenttia. Vuodesta 1996 sairaanhoitopalvelut ovat kallistuneet 47 prosenttia ja vuodesta 2005 nousua on ollut 33 prosenttia.
Hammashoidon puolella hinnat ovat nousseet 30 vuotta putkeen, mutta todellinen hyppäys on tapahtunut vuodesta 2005. Hammashoito on palkkoihin verrattuna nyt 50 prosenttia kalliimpaa kuin 2005.
Sote-odotus näkyy siten, että terveydenhoidon palveluiden hinta on hilautunut hiljalleen tasolle, jossa julkisen ja yksityisen puolen kustannukset lähenevät selvästi toisiaan.
Ylen tilaama aineisto paljastaa, että suomalaisten ostovoima on kehittynyt 30 vuodessa valtavasti. Käytännössä ne tuotteet ja palvelut, jotka perustuvat suomalaisten omiin palkkoihin ovat kalliita.
Kun kaikki 45 Tilastokeskuksen Ylelle laskemaa tuotetta ja palvelua laitetaan samaan ostokoriin selviää, että 30 vuodessa ne ovat palkkoihin suhteutettuina halventuneet 38 prosenttia.
Vuodesta 1996 hinnat ovat samalla laskutavalla pudonneet 25 prosenttia ja vuodesta 2005 pudotusta on ollut hiukan yli kymmenen prosenttia.