Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Lääkäripalvelujen keskittäminen uhkaa repiä kuntayhtymän – ministeri neuvoo kuntia ”hillittemään ittensä” ennen sote-ratkaisua

Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa kuohuu. Osakaskunnat Lappajärvi ja Evijärvi eivät sulata kuntayhtymän päätöstä keskittää lääkäripalvelut Kauhavalle ja uhkaavat erota kuntayhtymästä. Sisäministeri Paula Risikko toivoo osapuolilta malttia: ”Hillitkää ittennä!”

Kuntalaisilta Evijärvellä.
Hannele Laukkonen (edessä) on muuten tyytyväinen Kaksineuvoisen palveluihin Evijärvellä, mutta lääkäripäätös kismittää. Kuva: Päivi Rautanen/Yle
Päivi Rautanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Evijärveläinen Hannele Laukkonen on työkseen ajanut taksia ja nähnyt erityisesti vanhusten vaivat. Hannele kääri hihat, kun hän kuuli kuntayhtymän vievän Evijärveltä oman lääkärin. Hän jätti keskustan kauppoihin listat ja keräsi reilun 600 evijärveläisen nimet. Kaksineuvoiselle luovutetun adressin tavoitteena on saada kuntayhtymä uudelleen puntaroimaan lääkäreiden keskittämistä.

– Vanhat ihmiset syrjäkyliltä eivät uskalla lähteä pitkään matkaan. Kun Evijärveltä viedään lääkäri, tämä vaikuttaa kuolevalta kunnalta. Täällä on kapinahenki. Meillä tarvitaan oma lääkäri, eikä kaikkea saa keskittää Kauhavalle, Hannele Laukkonen lataa.

Evijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Terhi Kultalahti myötäilee.

– Ymmärrän kuntalaisten huolen. Lääkäripalvelu vaikuttaa oleellisesti myös muihin palveluihin ja sitä kautta kunnan elinvoimaan.

– Jos paikkakunnalla ei ole omaa lääkäriä, niin silloin lähdetään muualle ja hoidetaan myös ne muut asiat siellä. Muutetaanko tänne, jos lääkäripalvelut ovat siellä 40 kilometrin päässä vai muutetaanko sitten jo suoraan kaupunkiin, Terhi Kultalahti sanoo.

”Tämä ei vain kerta kaikkiaan toimi enää”

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen tuottaa Kauhavan, Lappajärven ja Evijärven sosiaali- ja terveyspalvelut. Lappajärven ja Evijärven lisäksi myös Kauhavan liitoskuntien Kortesjärven, Alahärmän ja Ylihärmän terveysasemat muuttuvat hoitajavetoisiksi hyvinvointiasemiksi.

Kaksineuvoisen johtaja Antti Perkkalainen sanoo, että kuntayhtymällä ei ole mitään mahdollisuutta pyörittää enää kuutta lääkärivetoista terveysasemaa.

– Se on fakta. Jos tämä olisi hyvä ja kustannustehokas systeemi, niin tätä varmasti olisi matkittu muuallakin. Nyt meillä on terveysasema 3500 ihmistä kohti. Tämä ei vain kerta kaikkiaan toimi enää.

Kolminkertainen hinta ostolääkäristä

Kaksineuvoisella on ollut vaikeuksia palkata virkalääkäreitä pienille terveysasemilleen. Siksi kuntayhtymä on turvautunut ostolääkäreihin.

– Maksamme paljon lääkäripalveluista yksityiselle firmalle. Vastaanottotaajuuteen nähden ostolääkäri maksaa lähes kolminkertaisesti sen, mitä virkalääkäri maksaa, Antti Perkkalainen laskee.

Kaksineuvoisen johtava ylilääkäri Heidi Ojala harmittelee sitä, että tulevista muutoksista on liikkeellä paljon vääriä tulkintoja.

– Voimakkain huhu on ollut se, että kaikki palvelut ajetaan alas ja väestöä suorastaan jätetään heitteille. Ketään ei olla jättämässä ilman hoitoa, vaikkakin palvelut muuttuvat hieman erilaisimmiksi kuin mitä ne aikaisemmin ovat olleet, Heidi Ojala korostaa.

Etälääkäri tilalle

Kuntayhtymä aikoo hoitaa pienten terveysasemiensa lääkäripalvelut etälääkärin avulla.

– Etälääkäri pystyy hoitamaan noin 80 prosenttia kaikesta siitä potilasmateriaalista, mitä lääkärin kiireettömällä vastaanotolla tälläkin hetkellä käy. Asiakkaan ei tarvitse edes omistaa, eikä osata käyttää tietokonetta. Asiakas tulee terveysasemalle ja laitteistoa käyttää sairaanhoitaja. Hoitaja on myös läsnä koko sen etävastaanoton ajan avustamassa, Heidi Ojala selvittää.

– Neuvolapalveluihin ja kouluterveydenhuoltoon lääkäri jalkautuu edelleen fyysisesti, Heidi Ojala muistuttaa.

Hannele Laukkonen ja Antti Perkkalainen
Hannele Laukkonen luovutti kuntayhtymän johtajalle Antti Perkkalaiselle adressin, jonka oli allekirjoittanut 621 evijärveläistä. Kuva: Päivi Rautanen/Yle

Laajan lääkärikunnan puolesta

Kaksineuvoinen on järjestänyt tällä viikolla kuntalaisiltoja oikaistaakseen vääriä tietoja ja kertoakseen, millaisia lähipalveluja alueen kuntalaiset jatkossa saavat. Lääkäripalvelujen keskittäminen on kirvoittanut kuntalaisten kieliä, mutta kuntayhtymän muutossuunnitelmille on löytynyt myös kannattajia. Evijärveläinen paluumuuttaja Juhani Norrkniivilä kertoo ymmärtävänsä hyvin terveydenhuollon keskittämispaineet.

– Minulle on tärkeää se, että on laaja lääkärikunta palvelemassa jossakin pisteessä. Se 40 kilometrin etäisyys kotipaikasta ei enää ole tänä päivänä ratkaiseva tekijä.

– Tärkeää on se, että saan avun ja pääsen eteenpäin niin, että minun vaivat ja ongelmat tunnetaan ja pystytään hoitamaan.

Erouhka

Sekä Evijärvellä että Lappajärvellä pohditaan parhaillaan järeitä keinoja. Molemmissa kunnissa on jätetty valtuustoaloitteet kuntayhtymästä eroamiseksi.

– Yhtymähallitus on hyvin voimakkaasti puuttunut kunnan omaan itsehallintoon ja se tuntuu tosi pahalta, puolustaa Evijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Terhi Kultalahti.

Kuntayhtymän johtaja Antti Perkkalainen muistuttaa, että kunnat ovat luovuttaneet palveluiden järjestämisvastuun kuntayhtymälle.

– Emme katso kuntia vaan kuntalaisia, joille meidän pitää taata tasa-arvoiset palvelut, Perkkalainen sanoo.

– Meillä on kuitenkin omistajaohjausoikeus ja -velvollisuus. Tällaiset asiat pitäisi jäsenkuntien kanssa viedä eteenpäin aina neuvottelujen kautta. Näissä uudistuksissa ei ole käytännössä käyty neuvotteluja, Terhi Kultalahti vastaa.

Ministeri odottaisi kevättä

Sisäministeri Paula Risikko toivoo osapuolilta malttia päätöksenteossa.

– Toivoisin, että ”hillittääs ittensä”, odotettaisiin ja katsottaisiin, miten laki lähtee eduskunnasta eteenpäin ja mitä se tarkoittaa millekin kunnalle.

– Nyt on vaarana, että tehdään sellaisia päätöksiä, jotka eivät välttämättä ole eduksi kunnan palveluille. Pitää myös muistaa, että se valinnanvapaus tulee joka tapauksessa.

Ministeri Paula Risikko sanoo toisaalta ymmärtävänsä kuntien tarvetta toimia.

– Kunnan tehtävä on järjestää palvelut kuntalaisilleen. Entisenä kuntaministerinä sanon, että se on kunnan tehtävä. Mutta nyt kun ollaan näin sote-uudistuksen portailla, kannattaa katsoa tämä kevät ja sitten vasta tehdä päätöksiä, jos on pakko tehdä, Paula Risikko ohjeistaa.

Kannattiko nimien keruu?

Entä Hannele Laukkosen keräämän adressin kohtalo. Onko sillä vaikutusta päättäjiin?

– Esitän, että kuntayhtymän hallitus merkitsee adressin tiedoksi, kuntayhtymän johtaja Antti Perkkalainen toteaa.

Yhtymähallituksen kauhavalainen puheenjohtaja Jussi Pahkajärvi lupaa vähän enemmän.

– Kun siinä on yli 600 nimeä, niin kyllä me se asiallisesti otetaan käsittelyyn ja keskustellaan siitä.

Suosittelemme