Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Teosto nosti kädet pystyyn Googlen mahdin edessä – "Toivomme, ettei suomalaista musiikkia vedetä kokonaan pois Youtubesta"

Google poisti Youtubesta suomalaisen musiikin suomalaisten saatavilta hetkeksi kokonaan. Teosto kuitenkin jatkaa neuvotteluja artistien korvauksista Youtube-toistojen yhteydessä.

Yleisö kädet ylhäällä Oulun Qstockissa.
Monet artistit pitävät Youtubea markkinointikanavanaan, josta on turha odottaa rahavirtoja. Palkka ansaitaan livekeikoilla. Kuva: Wasim Khuzam / Yle
Mattias Mattila
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen musiikki palaa katseltavaksi ja kuunneltavaksi Youtubeen Suomessa – ainakin väliaikaisesti.

Moni suomalainen Youtube-käyttäjä hämmentyi torstaina, kun kotimaista musiikkia sisältäneet videot pimenivät suositussa suoratoistopalvelussa. Virheilmoituksessa todetaan, ettei Teoston materiaalia sisältävät videot ole käytettävissä Suomessa.

Tilanne on seurausta Teoston ja Youtuben omistajan, Googlen, välisestä kiistasta, kertoo Teoston medialisensoinnista vastaava johtaja Markus Kaarto.

– Pääsimme väliaikaiseen sopimukseen viime yönä, mutta sisällön alasajo oli jo aloitettu.

Alasajo suoritetaan loppuun saakka, minkä jälkeen Google aloittaa  Suomi-musiikin palauttamisen suomalaisille Youtubeen. Arvioiden mukaan sisältö saadaan kokonaisuudessaan takaisin palveluun huomisen perjantain aikana.

– Täytyy sanoa, että olisimme tiedottaneet asiasta etukäteen, jos olisimme ajatelleet joutuvamme tähän tilanteeseen, Kaarto huokaisee.

Väliaikainen sopimus syntyi Googlen ehdoilla

Teoston pyrkimyksenä on neuvotella suomalaisille musiikin tekijöille paremmat korvaukset heidän sisältönsä käytöstä Youtubessa. Kysymys on siitä, kuinka suuri osuus videoiden tuottamasta rahavirrasta kuuluisi musiikin tekijöille.

– Monet artistit pitävät Youtubea markkinointikanavana, koska sieltä saatava korvaus on niin vähäistä. Toisaalta Google tekee tällä ison määrän rahaa. Pitäisihän siitä silloin maksaa korvaus musiikin tekijöille. Onko se oikein, että Google tekee rahaa heidän sisällöllään, Kaarto kysyy.

Lisenssipomo ei voi avata sopimusten yksityiskohtia, mutta selvää on, että Teoston oli nostettava kädet pystyyn hädän edessä. Väliaikainen sopimus syntyi mitä todennäköisimmin Googlen sanelemin ehdoin.

Joutuiko Teosto perääntymään neuvotteluissa?

– Google tässä teki nämä tiukat toimenpiteet. Me emme halua olla estämässä musiikin käyttöä. Yleensähän on ollut tapana pyrkiä välttämään tällaisia toimenpiteitä, Kaarto muotoilee.

Musiikin vetäminen pois palvelusta oli Googlelta osoitus siitä, että neuvotteluissa kaikki keinot ovat sallittuja. Kaarton mukaan Google on jopa hidastellut asian kanssa.

– Valitettavasti välillä on ollut ajan peluuta, jolla meitä on ajettu tähän tilanteeseen.

Suurin haaste on Kaarton mukaan Youtuben mittava suosio Suomessa. Teosto teettää asiasta tutkimuksen vuosittain.

– Viime vuonna 55 prosenttia suomalaisista kuunteli Youtubesta musiikkia. Tänä vuonna luku on 69 prosenttia. Se ei ehkä ole vastaavasti musiikkipalveluna yhtä tärkeä muualla. Tässä ehkä halutaan käyttää Suomea esimerkkinä, että mitä kaikkea Google voi tarvittaessa tehdä, jos asiat eivät mene yhtiön toivomusten mukaisesti.

Teosto haluaisi päivittää sopimukset vastaamaan nykypäivää.

– Palvelu on kasvanut todella vauhdikkaasti. Korvausten pitäisi pysyä linjassa kasvuun nähden.

Saksalainen musiikki oli pois Saksan Youtubesta neljä vuotta

Teosto haluaa, että musiikki pysyy Youtubessa.  Lähihistoriasta löytyy varottavia esimerkkejä siitä, että kiista Googlen kanssa voi johtaa vuosien taisteluun, joka ratkaistaan oikeudessa.

Saksalaiset saivat saksalaisen musiikin takaisin Youtubeen vasta viime vuonna, kun Teoston paikallinen sisarjärjestö Gema ryhtyi ajamaan musiikintekijöiden oikeuksia vuonna 2012. Häviäjiä olivat ainakin musiikin tekijät ja kuluttajat.

Suomessa neuvottelut varsinaisen lisenssisopimuksen eteen jatkuvat nyt voimassa olevan väliaikaisen sopimuksen aikana.

– Toivottavasti siitä tulee molemmille reilu neuvottelu. Jopa EU:n tasolla käydään keskusteluja siitä, miten alustapalvelujen sisältöjä pitäisi lisensoida. Toivomme todellakin, ettemme joudu tilanteeseen, jossa suomalainen musiikki vedettäisiin kokonaan pois Youtubesta, Kaarto sanoo.

Päivän aikana on noussut esiin, että Google on estänyt Youtubesta sisältöä, joka ei kuulu Teostolle.

– Emme pysty ottamaan näihin tilanteisiin kantaa, koska emme pysty kommentoimaan poisvetojen teknistä toteutusta, Teosto vastaa kirjelmässään oikeudenomistajille.

Google vastasi kieltävästi Yle Radio Suomen haastattelupyyntöön torstaina aamupäivällä.

– Neuvottelut Teoston kanssa ovat hyvässä vauhdissa ja odotamme innolla, että saamme upean suomalaisen musiikin takaisin Youtubeen niin nopeasti kuin mahdollista, Google viestitti.

Lisäys klo 15.54: Lisätty tieto tapauksista, joissa estetty materiaali ei kuulu Teostolle, sekä Teoston vastaus aiheesta oikeudenomistajille.

Suosittelemme